lauantai 15. kesäkuuta 2013

Lauantain Limnell: Vilhelm Joosepinpoika (s. 1868)

Suomalainen Wirallinen Lehti  25.4.1888  
Suuri tulipalo Kokemäellä. Kaksi ihmistä saanut surmansa. Keskiviikkona tämän kuun 18 päivää vasten yöllä k:lo 2 aikaan pääsi tuli irti Kokemäellä entisen maakauppiaan Limnellin talossa, josta valkea sitten levisi nimismies Selinin asumukseen, polttaen kaikkiaan neljä rakennusta.
Limnellin talossa asui työmies Kasala ja hänen perheensä. Kasalan vaimo ja pieni, noin puolentoista vuotias lapsi jäivät tulen uhriksi. Myöskin Kasala itse sai hyvin vaarallisia palohaavoja.
Satakunta 23.3.1889
Oikeudentutkinto tulipalosta. Kokemäellä oli viime kuluneissa käräjissä käsiteltävänä palo-asia, josta viime kesänä Satakunnassa kerrottiin. Silloin paloi ent. maakauppiaan Limnell-vainaan asuinrivi sekä varanimismies Selinin huoneet ynnä erään suutarin lesken luhtirivi. Edellä mainitussa Limnellin torpassa myös 3 ihmishenkeä jäi tulen uhriksi. Asia oli jo toisen kerran oikeudessa tutkittavana ja on kanteenalaisena ollut kaupp. Limnell-vainaan poika Wilho Limnell, joka vaikka kanteen-alaisena, asui ja oli omistavinansa jo mainitut huoneet, mitkä hänen aitinsä oli huutokaupassa huutanut ja sittemmin nykyisen miehensä Leander Äimälän kanssa hänelle antanut pojan perintö-osuudesta. Tätä kauppaa ei kuitenkaan pojan holhooja, talokas J. Prihu ole hyväksynyt. Huoneet olivat vakuutetut Kokemäellä paloapuyhtiössä 1,500 markasta. Mutta nyt kun näyttää, ettei niistä palorahaa taida tullakaan, ei huoneita omista enää kukaan. Asia lykättiin välikäräjiin huhtikuun 15 päiväksi ja Wilho Limnell vangittiin sekä lähetettiin Turun linnaan. Saa sitte nähdä, mimmoinen loppu asiasta tulee.
Turun Lehti 29.6.1889
Tuomittu murhapoltosta. Maakaupp. Limnell, jonka kartano Kokemäen pitäjässä paloi toissa talvena ja siinä myöskin eräs vaimo lapsineen paloi, tuomittiin kihlak. oikeudessa t. k. 17.p. murhapoltosta 12 vuodeksi kuritushuoneeseen sekä noin 2,000 m:kalla palkitsemaan tulipalon tuottamat vahingot sekä maksamaan oikeuskulut.
Lounas 7.1.1890
... Mutta asia on nyt muuttunut. Sillä kun se tuli Keisarillisen Turun Hovioikeuden tutkittavaksi, niin se hylkäsi kihlakunnan päätöksen kokonaisuudessaan ja Limnell päästettiin pois vankeudesta.
Vilhelmin isä Joosef (s. 9.8.1825) oli Kokemäen kauppiasluettelossa vuonna 1883. Perhe esitellään lyhyesti Toivo Väinölän kirjan Satakuntalainen Limnell-suku (1978) sivulla 57.

Kokemäen rippikirjassa 1891-1900 Vilhelm Joosepinpoika Limnell (s. 13.2.1868) on "valtoin" Äimälässä (s. 755). Liekö sama "Vilhelm Limnell Kokemäeltä", joka valmistui Tampereen teollisuuskoulun kulkulaitoksen rak-osastolta 1895 (Tampereen Sanomat 3.4.1895)? Ja onko sama, toinen vai kolmas Ville Limnell Kokemäeltä, joka haki patenttia vesi-imurille (Registeringstidning för varumärken no 494 )?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti