tiistai 23. huhtikuuta 2013

Lehtileikepinosta

Saska Saarikosken kolumnin (HS 14.4.2013) otsikkona on Elämä ei ole ihan yhtä kauheaa kuin ennen ja tekstissä todetaan, etteivät historiankirjat kerro kovin paljon viihteestä:
Historiankirjoittajat ovat yleensä olleet kuivakoita harmaapääukkoja, joten he ovat jaaritelleet jumalista ja kuninkaista ja sivuttaneet ihmisten pienet ilot ja arkiset leikit.

Varsinkin vanhasta Kreikasta ja roomasta kertovia kirjoja on huvittavaa lukea, kun porno tai kökköhuumori on niissä tulkittu uskonnolliseksi ilmaisuksi.
Hesarissa 15.4. sai näkyvyyttä ensi sunnuntai performanssi Fellmanin pelto. Minulle uutta, ettei tasavallan presidentti Niinistö ollut suostunut tapahtuman suojelijaksi. Eikä Katainen eikä Stubb. Edellinen presidentti Halonen sentään. (Vielä voi ilmoittautua mukaan!)

Talouselämä 16/2013 sisälsi Pavel K. Baevin debattikirjoituksen Putinin historiavääristelyistä. Positiivisemmasta kehityksestä: "Kiinnostusta sensuroimattomaan historiaan tukee uusi aikakauskirja Diletant, joka houkuttelee tuhansia amatöörihistorioitsijoita verkkopalveluunsa (www.diletant.ru)."

Esimerkkinä Venäjän historiakulttuurista on pieni juttu Hesarissa 21.4.2013. Viipurin kaupunginjohtaja haluaa kieltää keskiaikaharrastajien ritariturnajaiset Viipurin linnassa "epäisänmaallisena, koska siinä käytetään saksalaisen ritarikunnan symboliikkaa".

Tässä kuvituksena mahdollisesti oikeaoppisempi Nicholas Roerichin maalaus, jossa Alexander Nevski lyö Birger jaarlin. (Lähde: Wikipaintings)

Samassa Hesarin numerossa oli iso juttu jatkosodan pappien retoriikasta perustuen Jouni Tiilin väitöskirjaan. Missään kohtaa juttua ei todeta, että papit osallistuivat samalla tavalla sodankäyntiin aikaisempina vuosisatoina. Eikä kyse ole edes siitä, että "Suomi on ruotsalainen" vaan universaalimmasta ilmiöstä. Ei siis ole ihme, että "väitöskirja synnyttää lukijassa mielleyhtymän "pyhän sodan" retoriikkaan Lähi-idässä".  (Blogistaniassa artikkelia kommentoi på svenska Ainur Elmgren ja Jessica Parland-von Essen, suomeksi Otto Aura.)

Kirjastossa oli jaossa Muuriankkuri 3/2012. Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:llä on varaa painattaa tuhat kappaletta moniväristä lehteä ja juttujen perusteella porukalla on monipuolista toimintaa. Verkkosivut www.kulttuuriperinnontuki.com .

1 kommentti:

  1. Hyvä että vuoden 1918 tapahtumia tuodaan esille myös tuon Fellmannin pelto-performanssin avulla.
    Hyvä Tarja Halonen, kun olet sen tapahtuman suojelijana.

    VastaaPoista