sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kalastettua


Minsu sai hyvää palvelua
Yhdestä arkistosta tuli noin kuukausi vierailuni jälkeen postia, jossa arkistosta vastaava kertoi löytäneensä omista muistiinpanoistaan eräästä yksityisarkistosta tekemänsä luettelomerkinnät, jotka voisivat mahdollisesti olla hyödyksi tutkimukselleni. Tulee hyvä mieli.
Sukututkimusblogien uusi löytö on Tuohijärvi. Jari Järvelän blogissa Mistä innostuin tänään on viitattu historiaan melko usein: Tappava samppanja, Me jumalaan uskovat himopelaajat, Vittu ja väkivalta.

Reetta Eiranen selosti mitä iloa internetistä on väitöskirjan tekijälle taustatiedon etsinnässä.

Artefacta listasi maaliskuun museoiden esineet. Nollavaimo listasi mielstään erikoiset nimet vuoden 1940 nimipäiväkalenterista.

Johanna kokeili arkistotutkimusta isoukkinsa uran selventämiseksi. Kontra aloitteli sukututkimusta Kansallisarkistossa ja totesi
Summa summarum, odotin ehkä enemmän henkilökohtaista ohjausta kaipaamani tiedon lähteille – sellaiseen ei talon henkilökunnalla kuitenkaan ole mahdollisuuksia.
Tiina Raevaara kommentoi YLEn uutista 30000 vuotta vanhasta koiran hampaasta.

Fiskarsin museon blogissa oli lyhyt raportti SLS:n arkistopegagogisesta seminaarista.

Noora luki Sari Katajala-Peltomaan ja Raisa Maria Toivon teoksen Noitavaimo ja neitsytäiti. Kari Hintsala luki Viljo Raudan historiallisen seikkailukertomuksen nuorisolle Mustan lipun rakuunat. Aino-Maria Savolainen tarttui Maailmanhistoriaan päivitettynä Facebookiin. Anukatri luki Sami Hilvon sotaromaanin Viinakortti.

Kalle Haatasen radio-ohjelmassa on viime aikoina käsitelty kirjat Jukka Tarkka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947-1990, Panu Pulma (toim.): Suomen romanien historia, Osmo Jussila: Neuvostoliiton tragedia. Utopiasta vankileirien saaristoksi, Mika Siironen: Valkoiset. Vapaussodan perintö, Osmo Hyytiä: Suomi ja Hitlerin Saksa 1933-1939


Norman Rockwellin kuvat Norman Rockwell Museum via Google Art via Wikimedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti