tiistai 26. helmikuuta 2013

Sukututkijoiden tiedonhankinnasta

Viime viikon puheluissa äitini sisko oli muiden asioiden ohessa tarkistanut isältäni tietoja sukututkimukseen, jota joku tekee äitini isänäidin suvusta. Itse tein äitini isänäidistä(kin) esipolvitutkimuksen, jonka olen julkaissut Ilmavalta-kirjassani, ja joku keräilee nyt jälkipolvia.

En ole koskaan tehnyt laajempaa jälkipolvitutkimusta mistään porukasta, mutta sukututkimuskokemuksellani ymmärrän hyin, että sukututkija saattaa päätyä tiedonkeruuseen, jossa yksi jonkun haaran edustaja toimittaa omien tietojensa lisäksi perheenjäseniensä tietoja.

Mutta.

Jollei tätini olisi tarkistanut muistikuviaan, tämän tuntemattoman sukututkijan tiedostoihin olisi päätynyt vanhemmilleni väärä hääpäivä. Kyseessä ei ole luotettavin mahdollinen tiedonkeruumenetelmä. Ja jäi mietityttämään onko tätini kertonut eteenpäin tietoja myös minusta? Oikeita tai vääriä?

Kesällä 2008 julkaistujen sukututkimuksen käytännesääntöjen valossa asia on OK:
Kun henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on sukututkimus, saa sukututkija ja sukuyhteisö kerätä ja tallentaa rekisteriksi eläviä henkilöitä koskevia henkilötietoja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus perustaa ja ylläpitää sukututkimusrekisteri haluamastaan suvusta kysymättä erikseen lupaa jokaiselta rekisteriin tallettamaltaan elossa olevalta henkilöltä. 
Kunhan elävistä henkilöistä ei tallenneta arkaluontoisia tietoja. Eikä rekisteriä luovuteta muille kuin kuin rekisterinpitäjän omaan lähipiiriin kuuluville henkilöille. Tosin luovuttaminen toiselle sukututkijalle on sallittua.

Käytännesäännöissä on melko ovelasti löydetty rajanveto sille, miten sukututkijan tiedostosta tulee julkaistaessa henkilötietolain alainen: kyse edellä mainitusta luovutuksesta lähipiirin ulkopuolelle. Sillä varsinaista julkaisuahan (jollei verkossa!) suojelee painovapauslaki.

Henkilötietolain nojalla rekisterinpitäjän eli sukututkijan pitäisi tiedottaa rekisterissä oleville ja antaa mahdollisuus kieltää tietojensa mukana olo. Mutta käytännesäännöt kuitenkin toteavat
Informointivelvollisuus voidaan jättää toteuttamatta, jos se on mahdotonta tai siitä aiheutuu kohtuutonta vaivaa. Kohtuuttomaksi vaivaksi katsotaan rekisteröityjen suuri määrä tai yhteystiedon hankkiminen muilla keinoin kuin väestötietojärjestelmästä (esimerkiksi ulkomaille muuttaneiden henkilöiden kohdalla).
Näitäkin pelisääntöjä monet sukututkijat pitävät turhan tiukkoina. Tutkimuksen kohteeksi joutuneen näkökulmasta katsoen ymmärrän nyt hyvin niitä ihmisiä, jotka saavat sätkyn sukututkijoista ja kieltävät tietojensa luovutuksen sukututkimukseen väestörekistereistä. Ei tunnu erityisen kivalta, että omat ja läheisten tiedot ovat nimettömäksi jääneen henkilön tiedostoissa.

Miettivän tyttösen kuvasi Atelier K. E. Ståhlberg Helsingissä ja kuvan tarjosi käyttöön SLS Flickr:ssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti