Laulun ei ollut tarkoitus olla taiteellinen elämys, vaan Laitisen sanoin sointi oli "mahdoton jollotus". Hänen näkemyksessään ihmisillä oli moiseen aikaa pimeissä tuvissaan ja laulu oli ennen yhtä tärkeää kuin puhe. Hyvin valaistussa kirjastosalissa ei syntynyt ihan vastaavaa tunnelmaa.
Muista kielisoittimista kantele eroaa epäsymmetrisellä muodollaan ja kielten kiinnitystavalla. Kanteletta tunnetaan Suomen lisäksi Suomenlahden eteläpuolelta ja Itä-Karjalasta. (Huom! Kantele EI ole ruotsalainen!) Soittimen iästä ei ole varmaa tietoa: 1000, 2000 tai 3000 vuotta, Agricolan aikaan jo ainakin olemassa. Mies käänsi heprealaisen kielisoittimen kanteleeksi ja teki siitä taivaallisen soittimen. (Soittimien nimistä Agricolan teksteissä enemmän tietoa Kaisa Häkkisen artikkelissa.)
Lönnrot puolestaan nosti Kalevalassa kanteleen erityiseksi esineeksi, Laitisen esityksessä Sammon (yli)vertaiseksi. Minulle oli uutta tietoa, että Lönnrot itse oli innostunut soittamaan kanteletta ja oli niitä myös rakentanut. Enkä totisesti ollut tajunnut, että Kantelettaren säkeissä "Soitto on suruista tehty, Murehista muovaeltu" sana soitto tarkoittaa kanteletta.
Laitinen esitteli meille Kalevalan ja Kantelettaren lisäksi ensimmäisen osan sarjasta Suomen Kansan Vanhat Runot. Eräs rouva yleisöstä totesi piloillaan "ne on varmaan kaikki internetissä" ja sai ihmeekseen kuulla, että tosiaan ovat. SKS on varsin vähän hehkuttanut tätä verkkoresurssia, joka on mielestäni hienoimpia Suomessa. SKS:n sivuilla on myös verkkoversio Kalevalasta. Kanteletar on verkossa ainakin Project Gutenbergin sivuilla, jälleen kerran Tapio Riikosen ansiosta.
Kuvituksena yllä Lönnrotia myöhäisempi kanteleensoittaja eli Daniel Nyblinin mv-valokuva Arvid Liljelundin maalauksesta Kreeta Haapasalo (1885)
Olisi ollut hienoa olla mukana Käpylän kirjastossa, mutta mulle ei tule Hesaria eikä siten minne mennä -palstaakaan. Tosin se on koneella, mutta ei tule aina seurattua.
VastaaPoistaMinäkin ostin kanteleen, mutta en oppinut soittamaan, joten pitänee myydä se pois.