Luin Historian lehteä

Teemu Siltasen twiitin kautta löysin Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehden Historian lehti (HiLe) digitaaliset versiot. Niiden läpiselaus ei ollut täyttä ajanhukkaa.

Vanhin arkiston lehti on 5/75, jossa vieraillaan DDR:ssä ja tehdään yhteistyötä neuvostoliittolaisten kanssa. Erään infolaatikon mukaan "Patinan yleiskokouksessa perustettu tutkintovaatimuksien neuvostovastaisuuksia kartoittava työryhmä on pitänyt ensimmäisen kokouksensa." Vau! Numerossa 4/76 kerrotaan kohtaamisista Kiovassa. Numeron 2/84 kansi oli edelleen punainen, mutta sisällä enemmän asiaa ja ainakin yhden edelleen yliopiston henkilökuntaan kuuuluvan haastattelu.

Ehjähkö sarja arkistonäytteiden jälkeen alkaa numerosta 1/07. Numerossa 2/08 Jussi Lahtinen kirjoittaa museologian opinnoista:

Ajatus siitä, että museon tarkoitus oli loppujen lopuksi luoda museossa kävijälle suoranainen eksistentialistinen ahdistuksen tunne oli omassa maailmankaikkeudessaan nerokas. Toisin sanoen museoiden tärkein tehtävänä oli takoa ihmisen päähän ajatus, jonka mukaan museo-objekti tai menneisyyttä kuvaava valokuva oli loppujen lopuksi vain ja ainoastaan ihmisen toiminnan kautta kierolla tavalla muotoutunutta ainetta, osa historiasta nykypäivään selvinnyttä atomikokonaisuutta - ei mitään muuta.

Numerossa 4/08 Ville Vuolanto listaa viisi kirjaa, jotka jokaisen historianopiskelijan tulisi lukea: Sven Lindqvist: Nyt sinä kuolit. Pommien vuosisata (2000), The Greek Alexander Romance (1991), Ian M. Banks: Pelaaja (1994), Nils-Aslak Valkeapää: Aurinko, isäni (1992), Ludwig Wittgenstein: Varmuudesta (1975). Kuten linkityksestä luomaa, olen koskenut näistä vain yhteen. (Numerossa 1/09 vastaavan kirjalistan kokosi Marko Tikka. Elämäntapahistorioitsija ei ymmärtäne moisista mitään.)

Numerossa 3/09 Lauri Ronkainen puolusti populaarihistoriaa. Numerossa 4/09 Jenni Lares valoittaa historian elävöittämisharrastusta ja Jukka Vieri Korkeajännitystä. Numerossa 1/10 haastatellaan Tikkaa ja todetaan "Tikan mielestä on tärkeää, että historiantutkimuskin osataan ottaa työnä, ja sisällissodan tutkiminen on hänelle nimenomaan työtä." Uskotaan. Samassa numerossa on Koivusalon Täällä Pohjantähden alla -elokuvan arvostelu ja yksinäänkin koko selailu-urakan arvoinen Reetta Eirasen herkullinen arkistoturismin opas Helsinkiin, jossa Kansallisarkiston kohdalla todettiin

Neuvoja sai nyhtää ja ylpeytensä niellä useampiakin kertoja. Sedät eivät meinanneet tajuta, että asiani suhteen olin helpot tiet jo kolunnut ja tarkistanut. Pikkuhiljaa asia alkoi mennä onneksi perille.

Numerossa 2/11 Jussi Lahtinen kertoo miten opiskelijasta tuli kulttuuripätkätyöntekijä. Numerossa 3/11 opiskelijat jakavat kokemuksiaan kesätyöpaikoista. Numerossa 4/11 Antti Siika-aho selostaa Lenin-museon antia tutkijalle: käsikirjasto "sisältää huomattavan kokoelman V.I. Leniniä, Neuvostoliittoa/Venäjää ja Suomen työväenliikettä käsittelevää kirjallisuutta."

Numerossa 2/12 oli poikkeuksellisen asiapitoista sisältöä: proseminaaritöiden esittelyjä. Numeroa 3/12 ei oltu laitettu verkkoon. Numerossa 4/12 on mainiota katsausta Amsterdamin nähtävyyksistä, joista en löytänyt kuin murto-osan vuosien takaisella käynnillä. Lisäksi lehdessä Teemu Siltanen raportoi taannoisesta Suomen romanien historia –teoksen juhlaseminaarista ja Juha Viinikainen kertoo Pirkanmaan Elokuvakeskuksen eli PEK:n 30-vuotishistorian kirjoittamisesta.