Taannoisen tietokonekatastrofin myötä huomasin, että oli varastoinut kovalevylle hiukan liikaa mp3:ia odottamaan ensimmäistä tai uusintakuuntelua. Olen tällä viikolla urakoinut niin antiikkisia kuin tuoreempia Ylen ohjelmia läpi. Toistaiseksi mielenkiintoisin on ollut melko tuore (eli edelleen verkossa kuunneltavissa oleva) Viaporin viimeinen kahlevanki.
Aikanaan 1800-luvun vankilakuvauksia metsästin, enkä todellakaan löytänyt mitään niin hienoa kuin ohjelmassa lainatut Grigori Potaninin päiväkirjaotteet 1860-luvun lopulta. Pitää lainata joskus luettavaksi. (Wikipediasta selviää, että mies kirjoitti vankilassa myös Siperian historian. Kaikkea sitä pakkotyönkin ohessa ehtii.)
Olisin pitänyt ohjelmasta vielä enemmän, jos lainausten välissä olisi taustoitettu tuolloista vankien määrää Suomenlinnassa ja kerrottu kuinka moni heistä oli venäläisiä ja kuinka moni suomalaisia. Päiväkirjamerkinnöistä syntyi vaikutelma, että Venäjän kielellä pärjäsi hyvin.
Potanin oli nykyajan kielellä mielipidevanki, mistä palasi mieleeni Sixsmithin kirjassa esiintuotu 1800-luvun poliittinen väkivalta, joka yllätti minut kestollaan ja määrällään. Päinvastoin olin yllättynyt kuunnellessani (edellä mainitulta kovalevyltä) Ylen historiasarjan Tarinoita suomalaisesta terrorismista. Keskisarjan kirja Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista oli aikanaan vain käynyt käsissäni enkä arvannut, että suomalaisen terrorismin historia oli noinkin lyhyt.
Että näin tosiaan oli vahvistui Tuomas Rantalan artikkelista Emme me keisarinmurhaajia ole. Poliittiset murhat ja murhayritykset Suomessa tuoreessa Hybris-lehdessä.
lauantai 15. joulukuuta 2012
perjantai 14. joulukuuta 2012
Uskonnonvapauden pioneereja Suomessa
Näin joulun lähetessä puhutaan mediassa ja verkkokeskusteluissa uskonnosta. Kristinuskonnon kertomuksia kuulemma tuputetaan päiväkotilapsille riippumatta vanhempien toiveista. Voisi luulla ettei uskonnonvapautta olisi valtakunnassamme ollenkaan.
Maassamme voidaan puhua ev-lut-kirkon "pitkistä perinteistä", sillä uskonnonvapaudella ei ole vielä edes sata vuotista historiaa. Tällä tuskin kannattaa ylpeillä.
Uskonnonvapauden tavoittelu on sentään ollut käynnissä 1800-luvun lopulta saakka. Valmistava kokous uskonnonvapautta ja suvaitsevaisuutta ajavan yhdistyksen perustamiseksi pidettiin 10.3.1887. Paikalle oli saapunut sanomalehtiraportoinnin mukaan yleisöä "hyvin lukuisasti (arviolta 150 henkeä)". Kannatusta oli kerätty myös nimilistoin, joita oli palautettu 39 kappaletta, joissa oli 254 nimeä. Nimeltä mainitaan kokouksen avannut lehtori V. Heikel, keskustelua johtanut tohtori A. Lille sekä sääntöjen vahvistusta hakevassa toimikunnassa rouva M. Asp, herrat V. Heikel, Arvi Grotenfelt, J. A. Mela ja A. H. Chydenius. Verkkokirjan mukaan yhdistyksen perustaminen torpattiin Senaatin talousosastossa.
Wikipedia-artikkeleissa uskonnonvapaus ei tule ilmi, mutta ilmeisesti kokouksessa olivat Viktor Heikel, Axel Lille, Mathilda Asp, Arvi Grotenfelt, Aukusti Juhana Mela, Anders Herman Chydenius. Heistä yksikään ei ole J. M. Wheelerin kirjassa A Biographical Dictionary of Freethinkers of All Ages and Nations (1889). En tosin odottanut löytäväni siitä yhtäkään suomalaista eli yllätyin positiivisesti kolmesta nimestä:
Googlaus "Utilistiska Samfundet" tuottaa pdf:ksi digitoidun kirjan Sanningar om Lennstrand. Hans ställning till kristendomen och socialdemokratin. I. Skildrade av Frihetsförbundets red. kommité. Sanomalehdissä on osumia helsinkiläiseen kukkakauppiaaseen Walter Sjöberg ja vuoteen 1910 rajaten Porvoossa asuvaan tirehtööriin. Verkkohaulla voi todeta, että Porvoossa toiminut Sjöberg ainakin painatti postikortteja. Muualta verkosta löytyy Ylen artikkeli, jossa esiintyy "diileri, politrukki, Leninin ystävä ja antiikkikauppias Walter Sjöberg". Kaikki samaa henkilöä?
Maassamme voidaan puhua ev-lut-kirkon "pitkistä perinteistä", sillä uskonnonvapaudella ei ole vielä edes sata vuotista historiaa. Tällä tuskin kannattaa ylpeillä.
Uskonnonvapauden tavoittelu on sentään ollut käynnissä 1800-luvun lopulta saakka. Valmistava kokous uskonnonvapautta ja suvaitsevaisuutta ajavan yhdistyksen perustamiseksi pidettiin 10.3.1887. Paikalle oli saapunut sanomalehtiraportoinnin mukaan yleisöä "hyvin lukuisasti (arviolta 150 henkeä)". Kannatusta oli kerätty myös nimilistoin, joita oli palautettu 39 kappaletta, joissa oli 254 nimeä. Nimeltä mainitaan kokouksen avannut lehtori V. Heikel, keskustelua johtanut tohtori A. Lille sekä sääntöjen vahvistusta hakevassa toimikunnassa rouva M. Asp, herrat V. Heikel, Arvi Grotenfelt, J. A. Mela ja A. H. Chydenius. Verkkokirjan mukaan yhdistyksen perustaminen torpattiin Senaatin talousosastossa.
Wikipedia-artikkeleissa uskonnonvapaus ei tule ilmi, mutta ilmeisesti kokouksessa olivat Viktor Heikel, Axel Lille, Mathilda Asp, Arvi Grotenfelt, Aukusti Juhana Mela, Anders Herman Chydenius. Heistä yksikään ei ole J. M. Wheelerin kirjassa A Biographical Dictionary of Freethinkers of All Ages and Nations (1889). En tosin odottanut löytäväni siitä yhtäkään suomalaista eli yllätyin positiivisesti kolmesta nimestä:
Lindh (Theodor Anders), b. Borgo (Finland), 13 Jan. 1833. Studied at Helsingfors University, ’51–57; became lawyer in ’71, and is now a member of the Municipal Council of Borgo. He has written many poems in Swedish, and also translated from the English poets, and has published Freethought essays, which have brought him into controversy with the clergy.Theodor Lindh on saanut Wikipedia-artikkelin ja on mukana ylioppilasmatrikkelissa. A. W Bolin on myös ylioppilasmatrikkelissa. Mutta kuka oli Walter Sjöberg?
Sjoberg (Walter), b. 24 May, 1865, at Borgo (Finland), lives near Helsingfors, and took part in founding the Utilistiska Samfundet there. During the imprisonment of Mr. Lennstrand he gave bold lectures at Stockholm.
Bolin (A. W.), a philosophic writer of Finland, b. 2 Aug. 1835. Studied at Helsingford, ’52, and became Doctor of Philosophy in ’66, and Professor in ’73. He has written on the Freedom of the Will, The Political Doctrines of Philosophy, etc. A subject of Russian Finland; he has been repeatedly troubled by the authorities for his radical views on religious questions.
Googlaus "Utilistiska Samfundet" tuottaa pdf:ksi digitoidun kirjan Sanningar om Lennstrand. Hans ställning till kristendomen och socialdemokratin. I. Skildrade av Frihetsförbundets red. kommité. Sanomalehdissä on osumia helsinkiläiseen kukkakauppiaaseen Walter Sjöberg ja vuoteen 1910 rajaten Porvoossa asuvaan tirehtööriin. Verkkohaulla voi todeta, että Porvoossa toiminut Sjöberg ainakin painatti postikortteja. Muualta verkosta löytyy Ylen artikkeli, jossa esiintyy "diileri, politrukki, Leninin ystävä ja antiikkikauppias Walter Sjöberg". Kaikki samaa henkilöä?
torstai 13. joulukuuta 2012
Joulukuuta runsas viikko
Twitter-rapsani kiteytettynä ajalta 14.1.-13.12.2012
Kuva: Wordle.net, Ohjeet: Teemo Tebest
4.12.
- Väitös: Rödsot i Sverige 1750 – 1900: En sjukdoms demografiska och medicinska historia. Suomi vekka, ilman perusteluja.
- Wikipaintings vaikuttaa tosi kivalta. Paljon Carl Larssonia, ainakin
- Arkistolaitoksen digitointiohjelmassa (pdf) m.m. läänintilejä originaaleista. Ennustan haasteita sivujen sisäreunoissa
- Enkä muuten ymmärrä miksi originaaleista kuvataan harmaasävynä. Ettei erottuisi liikaa mikrofilmidigitoineista?
- "OPH perustaa digitaalisen oppimisen työryhmän"
- Uutissirkus » Vihdoin arvostusta 12-vuotiaalle perinteelle
- [Koneen säätiön listan luku alkaa.] Timo Harakan vkirja etsii käsitteiden m.voimaa myös talouden käsitteen semanttisen kentän historiasta 1700-l lähtien
- "Finnish Americans and the question of race, 1900-1945" kuullostaa mielenkiintoisemmalta tutkimusaiheelta
- Onnittelut @KirsiMariaH ! "Raskaan työn muistot. Naisten muistelukerrontaa palkkatyöstä 1940-luvun Suomessa"
- "..hankkeessa digitoidaan suomalaiset ja Suomen alueeseen liittyvät keskiaikaiset ja 1500-luvun käsikirjoitukset " vau!
- von Stedingk -suvun arkiston aineistot ovat "ensiarvoisen tärkeitä Suomen historian kannalta". Sisso.
- Paljon mielenkiintoista Koneen rahoituslistassa. Suku ja perhe osuu huomattavan usein silmiin. Digitointiakin mukana.
- Väitös: Keskiaikaisista maalauksista paljastui monia merkityskerroksia
- Tieteen päivien 2013 ohjelma on jo verkossa! Humanismiakin joukossa.
- HS:"Sotatraumat näkyvät yhä suomalaisissa" Ja venäläisissä, saksalaisissa, briteissä, ...? Sama retoriikka siellä?
- Totesin lounaalla seuranneeni linnan juhlia Twitterin kautta. Seuralainen sanoo seuraavaksi "KUKA lukee jotain Twitteriä?" Tota, ...
- Datavisualisointia ja historiaa: London Blitz interactive map. Onnistuisiko Helsingin pommituksista sama?
- Agricola-palstalla kootaan tietoja suomalaisten näköispatsaista ulkomailla. Ei yhtään Sknadinaviassa?
- Vilkunan Paholaisen sota taas aloitettu. 80% jäljellä, Suomen valloitus vasta edessä. Tällä kertaa rauhaan asti?
- Pääsin Paholaisen sodassa yli puolivälin. Kamalaa kidutusta, onkohan Bäckman jo älynnyt julistaa tämän pannaan?
- Coast 3-kausi on esitellyt järkyttäviä rantaeroosioesimerkkejä. Metrejä vuodessa.
- Pieni muurinpätkä rannalla oli aikanaan ympyrä keskellä saarta. Muista ympäristön muutos historiantutkimuksessa!
- Ekholmin kirjoitukset Hesarissa > käsitys että Kopiosto päättää Kansalliskirjaston digitointien julkisesta esityksestä.
- Hank visits the Philip L Wright Zoological Museum
- Olin saamassa otetta Venäjän varhaishistoriasta, mutta eksyin Usari-blogiin.. "Rurik oli tosiaan suomalainen ruhtinas."
- Kohti Tallinnaa vm 1419, apteekkari Melchior odottaa.
- Urakoin ladattuja Ylen mp3:ia. Aamun paras oli Historian äänien jakso Karjalan kielestä. Kenen perinnettä on Kalevala?
- Kaikki Historian äänet eivät ole ladattavissa. Ei tämäkään, jossa puhutaan entisen kotipitäjäni murretta ja asiaa.
- Eli Ylen arkistossa olisi paikallishistoriaa. Pääseeköhän siihen tavallinen tallaaja käsiksi? Joskus pitäisi selvittää.
- Kas, valitin eilen blogissa Arkistolaitokselle lähetettyä viestiä, johon ei ollut tullut vastausta. Nyt tuli. Kausaliteetti?
- .@Varttina'n uusi laulaja on Karoliina Kantelinen. Hienoa! En uskaltanut toivoakaan, vaikka ajatus päässä kävikin.
- Väitös: Liike-elämän edustajien tehokasta edunvalvontaa 1800-luvun alun Suomessa
- Vilho Rasila on löytänyt Sotasurmat-tietokannasta paljon puutteita. En ole tajunnut edes hakumahdollisuuksien rajoja!
- Vau,Kristian Stockmann on tekemässä matrikkelia G. F. Stockmannin työntekijöistä 1858-1902. Ei liene ihan pieni porukka
Venäjän puolella 1780
Venäjä-teema vaan jatkuu... Vuonna 1780 ilmestynyt Russia: or, a compleat historical account of all the nations which compose that empire. The first volume käsittelee suomensukuisia kansoja tuolloisen Venäjän alueella. Mahdollisesti perustuu osittain kirjoittajan omiinkin havaintoihin, ainakin esipuhe on päivätty Pietarissa. Ylläoleva kuva edustaa saamelaisten elämää, etualalla uhripaikka.
Suomalaisista kirjassa ei ole kuvaa, mutta tekstiä toki. Kirjasta voi lukea perusteellisen kuvauksen miesten ja naisten vaatteista. Mahdollisesti vastaavat oikealla olevia kuvia Suomalainen talonpoikaisnainen ja Suomalaisnainen kesäpuvussa, jotka löytyivät Kansalliskirjaston kuva-arkistosta ja viitetietojensa perusteella olivat peräisin kokonaisuudesta The Costume of the Russian Empire. London 1803.
Mutta vielä vaatteitakin mielenkiintoisempi pätkä kirjassa on mielestäni (äskettäin ohi menneen) kekrin kuvaus, joka kuuluu näin:
The Feast of Allhallows almost drives them out of their wits. they call this feast Kikri, which was the name of one of thei idols. On the eve of this day, in memory of the saints of the Romish church, they take care to provide baths of hot and cold water, with bundles of birch twigs, &c. set out a table, and place provision upon it. As soon as it is dark, the master of the house, in his best cloaths and bare-headed, opens the back-gate of the yard with as much politeness and as many bows, as if he were receiving a number of visitors. He then approaches the bath with great ceremonious deference, as though he conducted some very respectable guests into it, and then closes the door. Some time afterwards he goes to let out his imaginary faints, and reconducts them to the yard-gate, holding all the while a bottle of brandy in his hand.Kekrin kuvauksista puheenollen, kirjasta Arjen säikeet - aikakuvia arkielämään, sivilisaatioon ja kansankulttuuriin (2000) löytyi Eric Castrénin kuvaus kekristä vuodelta 1754:
The same night they treat the goblins with a feast; and their table is spread in the stable.
In remembrance of their idol Kikri, they kill a lamb also on Allhallows-day, very early in the morning. After it is cleared of the entrails and offals, they dress and eat it, without cutting away the smallest bone.
Illalla tai varhain aamulla teurastetaan lammas, mieluiten yksivuotias, joka sitten keitetään luutakaan rikkomatta. Siitä ei saa terveyden menettämisen uhalla maistaa mitään ennenkuin se on viety pöytään. Sen jälkeen se syödään jättämättä mitään jäljelle. Kekrin aattoiltana annetaan kekrille eli tontuille ruokaa ja juomaa. Jotkut vievät ruuan ja juoman navettaan karjaonnen vuoksi, jotkut hevostalliin hevosonnen vuoksi, jotkut suurten puiden alle tai kiven ääreen pelloille ja metsiin, jotkut kaikkiin näihin paikkoihin. - Isäntä kekrin aattoiltana ottaa vastaan pyhimykset, johdattaa saunaan, mikä on valmistettu erityisesti niitä varten kuumine ja kylmine vesineen sekä vihtoineen; onpa pyhille miehille katettu pirttiin pitopöytä. Isäntä palvelee niitä vuorokauden ja saattaa ne pihan piiristä juhlallisesti Sielujen päivänä. Isäntä on tällöin paljain päin ja hän tarjoaa lähtiäisiksi olutta ja paloviinaa.
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Paholaisen sodasta
Alkupuolella kirjaa selostetaan mielenkiintoisesti sodan alkuvaiheita ja tiedotuksen muuntumista Suomessa. Sivulla 58 vilahtivat itärajalta länteen paenneet. Törmäsin heihin ensimmäistä kertaa tänä syksynä tuttavan kommentissa FB:ssä. Pian sen jälkeen selatessani Åbo Konsistoriernas skrivelser till KM volyymia 3 (mf FR 147) huomasin näiden pakolaisten avustuslistoja. Jo tutkittuja ja talteen poimittuja?
Vilkunan kertomus muuttui venäläisten tulon myötä väkivaltaisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi. Sietokykyni loppui sivulla 180 ja kävin vastapainoksi hakemassa edellä mainitusta pinosta Hilding Klingenbergin väitöskirjan Repression och legitimering - rysk maktutövning i Åbo generalguvernement 1818-1721. (Nappasin sen mukaani SLS:n ilmaishyllystä samoihin aikoihin kun edellisen kerran yritin lukea Vilkunaa. Luettavissa myös verkossa.)
Sivulla 8 Aminoff-Winberg toteaa kohtuullisen tiukasti Vilkunan kirjasta Viha. Perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta (2005)
Det verkar ändå som om han urskillingslöst tagit alla vittnesmål ad notam och frånser det faktum att de rättsprotokoll som han i huvudsak utnyttjat som sitt källmaterial ofta är tendensiösa.
Lähdekuvauksissa tuli esiin Tammisaaren kaupunginarkistossa (!) säilytettävä pakolaiskortisto, jota olisin ehtinyt viimeisen viiden vuoden aikana joskus katsomaan. Lisäksi en olisi hämääntynyt äskettäisestä "tietokantaperusteisesta" väitöskirjasta, kun olisin tiennyt, että se oli turkulainen/maan perinne.
Lähdevinkkien lisäksi erityisesti sukututkijoiden kannattaa huomata sivuilla 19-20 lähdekriittinen huomio siitä, että pakolaisten avustuslistoissa naisia on merkitty leskiksi, vaikka toisinaan todistetusti aviomiehensä olivat elossa. Niin ja Aminoff-Winberg kertoo itärajalta tulleista pakolaisista ainakin sivuilta 47, 54, 66 sekä (erityisesti) 70 alkavissa luvuissa.
tiistai 11. joulukuuta 2012
Vastaus Arkistolaitokselta!
Eikä tässä kaikki. Viestin sisältönä nimittäin oli, että MINÄ OLIN OIKEASSA! En ollut uskoa silmiäni, mutta näin oli Arkistolaitoksen edustaja todellakin kirjoittanut viestiinsä. "Kyseessä on virheellinen käyttörajoitusmerkintä, joka korjataan mahdollisimman pian."
Omahyväiselle ololleni ei löydy parempaa kuvitusta kuin alter egoni Riksantikvarieämbetetin kuvassa.
Papit ja lihakauppiaat
Tammikuussa 1622 aloittivat Perniön "Garpåmmby"ssä syntyneen Maria Michillsdotterin perilliset oikeustaistelun talosta Tukholman Gråmunckensgrändillä. Pitkällä tekstillä selvitettiin, että talon oikeat omistajat olisivat Håbon pitäjän kirkkoherra Isakin vaimo Anna Andersdotter ja tämän sisarentytär Alisa Bengtsdotter.
Maria oli ollut naimisissa ensin nimettömän lihakauppiaan kanssa, sitten lihakauppias-Lassen kanssa ja lopuksi laivankapteeni Hans Eriksson Holmin kanssa. Kaikki avioliitot olivat lapsettomia. Perintöä oli yrittänyt jo vuonna 1601 selvitellä Anders Pederson Hardh, Marian siskon aviomies ja Annan isä. Ilmeisesti Anders asui Uudellamaalla. Andersin toinen tytär Margareta oli naimisissa tukholmalaisen lihakauppias Bengt Jönssonin kanssa.
Vuonna 1622 asiaa oli Tukholmassa hoitamassa venäjän kielen tulkki Bengt Mattson Hardh/Hård. Hänen isänsä Mats Pederson Hardh oli lähes varmasti Andersin veli. Mats oli kesällä 1602 osallistunut Tukholmassa herrainpäiville pappissäädyn edustajana. Tänkeböckerin toimittaja on selvittänyt, että kyseessä oli Jääsken kirkkoherra Mattias Petri (Hardh).
Google saa esiin nimettömän kirjoittajan johdannon tutkimukseen Ruotsin valtakunnan venäjäntulkit vv. 1595 - 1661 (Tarkiainen, HArk 64 (1969)??), jossa kerrotaan Bengtistä lisää ja todetaan
Sukukaaviossa sinisellä ympäröity papit ja possunpunaisella lihakauppiaat
Lähde tekstissä mainitun tekstin lisäksi: Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XIII 1622-1623. (1978) s. 10, 91, 507-9
Maria oli ollut naimisissa ensin nimettömän lihakauppiaan kanssa, sitten lihakauppias-Lassen kanssa ja lopuksi laivankapteeni Hans Eriksson Holmin kanssa. Kaikki avioliitot olivat lapsettomia. Perintöä oli yrittänyt jo vuonna 1601 selvitellä Anders Pederson Hardh, Marian siskon aviomies ja Annan isä. Ilmeisesti Anders asui Uudellamaalla. Andersin toinen tytär Margareta oli naimisissa tukholmalaisen lihakauppias Bengt Jönssonin kanssa.
Vuonna 1622 asiaa oli Tukholmassa hoitamassa venäjän kielen tulkki Bengt Mattson Hardh/Hård. Hänen isänsä Mats Pederson Hardh oli lähes varmasti Andersin veli. Mats oli kesällä 1602 osallistunut Tukholmassa herrainpäiville pappissäädyn edustajana. Tänkeböckerin toimittaja on selvittänyt, että kyseessä oli Jääsken kirkkoherra Mattias Petri (Hardh).
Google saa esiin nimettömän kirjoittajan johdannon tutkimukseen Ruotsin valtakunnan venäjäntulkit vv. 1595 - 1661 (Tarkiainen, HArk 64 (1969)??), jossa kerrotaan Bengtistä lisää ja todetaan
Ei ole kuitenkaan täysin varmaa, että Bengt Mattssonin tausta olisi ollut ruotsalainen, sillä hän käytti 1610-luvulla allekirjoituksissaan sukunimeä Hardh (väliin Har-don), mikä ei vaikuta ruotsalaiselta. Onpa suorastaan mahdollista, että hän olisi sama kuin Jääsken kirkkoherran Matthias Petrin Benat-niminen poika, jota Kaarle IX määräsi vuonna 1604 Viipurin käskynhaltijan etsimään kruunun palvelukseen koulutettavaksi.Onpa suorastaan todennäköistä ja käytännöllisesti katsoen varmaa, sanoisin minä. Saman tekstin mukaan Bengtin poika oli Johan Bengtsson Roselin, joka aateloitiin nimellä Rosenlindt ja on mukana mm. Ramsayn rälssisuvuissa.
Sukukaaviossa sinisellä ympäröity papit ja possunpunaisella lihakauppiaat
maanantai 10. joulukuuta 2012
Arkistolaitoksen spostipalvelu ja yksityisyyden suojaaminen
Arkistolaitoksen yleiseen spostiosoitteeseen lähetettyyn viestiin olen saanut kerran vastauksen: seisomalla Rauhankadun päivystystiskillä ja kysymällä henkilökohtaisesti. Vastauksen suullisesti annettuaan päivystäjä deletoi viestini. Arkistoseulontaa?
Mutta tuosta tapauksesta on vuosia, miten menee nyt? Testin paikka syntyi kun Anneli kertoi blogissaan, että maataloustiedustelujen näkeminen vaatii nykyään käyttöluvan. En ollut uskoa silmiäni, mutta Astia tosiaankin kertoi, että materiaali "Sisältää julkisuuslainsäädännön perusteella salassa pidettäviä yksityisyyden suojaan liittyviä tietoja, joiden käyttö edellyttää käyttölupaa."
Aidosti halusin tietää miksi moinen, joten Arkistolaitokselle lähti 23.11.2012 viesti otsikolla Maataloustiedustelujen käyttörajoituksen perustelu?
Kysymyksiä:
1) Vastaako Arkistolaitoksessa kukaan sähköposteihin? Jos mikrofilmisalin päivystäjä ei käytä työaikaansa mikrofilmilaitteiden putsaamiseen eikä sposteihin vastaamiseen, niin mitä hän tekee? Edeltäjänsä pelasi pasianssia, mutta nykyään tietokoneruutua ei näe, joten asiakas ei tiedä. (Edeltäjän edeltäjän edeltäjä puunasi lukulaitteita ja tästä jäi mielikuva, että päivystäjä voisi moista tehdä eikä jättää puhdistusta asikkaiden syljenerityksen varaan.)
2) Onko henkilökunnan tietokantanäkymään talletettu käyttöluvan vaadinnan perustelu? Jollei, minne se on säilötty?
3) Millä tasolla käyttölupavaateen asetus tehdään? Olisiko mahdollista vapauttaa esim. 1910 tiedot? Sillä en todellakaan tajua, mitä yksityisyydensuojaa vaatii tieto siitä, onko ihmisen viljelemällä tilalla 100 vuotta sitten lantalassa betonilattia vai ei.
4) Jos lantalan lattia, kylvömäärät ja traktorin omistus ovat yksityisyyssuojaa vaativia asioita, niin mitä 1900-luvun materiaaleja arkistossa saa jatkossa katsoa ilman käyttöluvan hakua? Toistaiseksi käyttölupaa ei (Astiasta tarkistettuna) vaadita materiaaliin, josta voi lukea nimettyjen henkilöiden käräjillä vuonna 1921 saamia tuomioita juopumus-, viinanvalmistus- ja viinanmyyntirikoksista.
5) Eli onko mahdollisesti niin, että käyttölupavaade läiskästään ensisijaisesti niihin yksikköihin, joita sukututkijoiden tiedetään hyödyntävän? Ikäänkuin varmuuden vuoksi?
6) Toivottavasti Arkistolaitos on resurssoinut käyttölupa-anomusten annin paremmin kuin sähköpostivastailun.
Kuvat: State Library and Archives of Florida, Flickr Commons (pr25473 ja pr25476)
Mutta tuosta tapauksesta on vuosia, miten menee nyt? Testin paikka syntyi kun Anneli kertoi blogissaan, että maataloustiedustelujen näkeminen vaatii nykyään käyttöluvan. En ollut uskoa silmiäni, mutta Astia tosiaankin kertoi, että materiaali "Sisältää julkisuuslainsäädännön perusteella salassa pidettäviä yksityisyyden suojaan liittyviä tietoja, joiden käyttö edellyttää käyttölupaa."
Aidosti halusin tietää miksi moinen, joten Arkistolaitokselle lähti 23.11.2012 viesti otsikolla Maataloustiedustelujen käyttörajoituksen perustelu?
lukiessani Annelin ajatuksia maataloustiedusteluista tuli yllätyksenä niitä nykyään koskeva käyttörajoitus. Tarkistin bloginpitäjän ohjeen mukaisesti Astiasta, jossa todellakin on 1910 kohdalla teksti "Sisältää julkisuuslainsäädännön perusteella salassa pidettäviä yksityisyyden suojaan liittyviä tietoja, joiden käyttö edellyttää käyttölupaa. "Kaksi viikkoa on mennyt eikä vastausta ole tullut. Viestini meni perille, sillä automaattivastaus kertoi "Kiitos yhteydenotostanne, Arkistolaitos on vastaanottanut viestinne. Mikäli tarvitsemme lisätietoja, otamme yhteyttä sähköpostitse." Verkkoartikkelin mukaan suoraan kysymykseen pitäisi viranomaisen vastata, mahtoiko muotoiluni jäädä epäselväksi? Tai väärään paikkaan eli otsikkoon?
Olen kyseistä aineistoa useampia kertoja käyttänyt, enkä ymmärrä mikä siinä on yksityisyyttä vaativaa. Parhaan muistini mukaan ainoastaan tilan omistajan nimi mainitaan lomakkeessa. Onko tuolloin täysi-ikäisiä tilallisia todellakin vielä elossa merkittäviä määriä?
Kysymyksiä:
1) Vastaako Arkistolaitoksessa kukaan sähköposteihin? Jos mikrofilmisalin päivystäjä ei käytä työaikaansa mikrofilmilaitteiden putsaamiseen eikä sposteihin vastaamiseen, niin mitä hän tekee? Edeltäjänsä pelasi pasianssia, mutta nykyään tietokoneruutua ei näe, joten asiakas ei tiedä. (Edeltäjän edeltäjän edeltäjä puunasi lukulaitteita ja tästä jäi mielikuva, että päivystäjä voisi moista tehdä eikä jättää puhdistusta asikkaiden syljenerityksen varaan.)
2) Onko henkilökunnan tietokantanäkymään talletettu käyttöluvan vaadinnan perustelu? Jollei, minne se on säilötty?
3) Millä tasolla käyttölupavaateen asetus tehdään? Olisiko mahdollista vapauttaa esim. 1910 tiedot? Sillä en todellakaan tajua, mitä yksityisyydensuojaa vaatii tieto siitä, onko ihmisen viljelemällä tilalla 100 vuotta sitten lantalassa betonilattia vai ei.
4) Jos lantalan lattia, kylvömäärät ja traktorin omistus ovat yksityisyyssuojaa vaativia asioita, niin mitä 1900-luvun materiaaleja arkistossa saa jatkossa katsoa ilman käyttöluvan hakua? Toistaiseksi käyttölupaa ei (Astiasta tarkistettuna) vaadita materiaaliin, josta voi lukea nimettyjen henkilöiden käräjillä vuonna 1921 saamia tuomioita juopumus-, viinanvalmistus- ja viinanmyyntirikoksista.
5) Eli onko mahdollisesti niin, että käyttölupavaade läiskästään ensisijaisesti niihin yksikköihin, joita sukututkijoiden tiedetään hyödyntävän? Ikäänkuin varmuuden vuoksi?
6) Toivottavasti Arkistolaitos on resurssoinut käyttölupa-anomusten annin paremmin kuin sähköpostivastailun.
Ripaus Venäjän historiaa
Sixsmithin 500-sivuisesta kirjasta noin sata sivua oli aikaa ennen vuotta 1800, seuraavat sata sivua aikaa ennen vallankumousta ja loput 1900-lukua, joka jälleen kiinnostaa minua vähiten, mutta joka minun kannattanee myös lukea. Aikanaan.
Venäjän alkuhämäristä muistin toki Novgorodin ja tarun, jossa ensimmäiset hallitsijat valittiin Ruotsista. Mutta mielikuvani, jossa venäläiset viettivät seuraavat vuosisadat kärkkyen Suomen itärajalla mahdollisuutta vallata alue ortodoksiselle uskolle, olivat ripauksen epätarkkoja. Yllätyksekseni venäläisten kääntymys kristinuskoon tapahtui vasta 988 eli ei oleellisesti aikaisemmin kuin Suomessa. Kun ottaa huomioon, että kansa ei käänny samalla minuutilla kuin hallitsija.
Lisäksi Venäjällä oli Sixsmithin tekstin mukaan muita prioriteetteja kuin laajentuminen luoteeseen. Lukuunottamatta Novgorodia porukka oli mongolien vallan alla pari sataa vuotta, mikä oli minulle täysin uutta tietoa. Olettattavasti kuitenkin koulussa kerrottu. Itärajallamme eivät siis olleet "venäläiset" vaan novgorodilaiset?
Kokonaisuuteena venäläisten historia vaikutti aika paljon tuskaisemmalta kuin suomalaisten.
Toki Suomi löytyy kirjan hakemistosta. Talvisota saa kokonaisen sivun, jonka alaviite on esimerkki kirjoitusnäkökulman merkityksestä:
In the final weeks of the fighting, Britain and France had been actively planning to send troops to help the Finns. The likely consequence would have been a catastrophic war between the USSR and the Western Allies. Fortunately, the Norwegians refused permission for the Allied forces to cross their territory.Kuvituksena yllä Alexander Golovinin maalaus Fyodor Chaliapinista Boris Godunovin roolissa (wikimedia) , Ilja Repinin Volgan lautturit (wikimedia) ja Enthousiasme russe. Daumier, Honoré (1808-1879). Lithographe. (Gallica). Positiivisempana lopetuksena kuva kansanjuhlasta Pietarissa 1804, Kansalliskirjaston digitoimana.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Kaapattua
Syksyinen kuva lehdestä Joulupukki 1919/ I.
Marko Leppänen raportoi kokeellisen ja vaihtoehtoisen alueellisen tutkimuksen maailmankonferenssin annista.
Saara Reiman kirjoitti otsikolla Kenestä puhumme kun puhumme Esivanhemmista.
Reijo Valta kertoi blogikirjoituksensa päässeen väitöstutkimuksen lähteeksi.
Ametsäpuro selosti hakemistojen tekemistä.
Kari Hintsala kertoi piirroksin ja esinekuvin Turun rykmentin sotilaiden varustuksesta vuonna 1765: osa 1, osa 2, osa 3, Piirroskuvat ovat peräisin Krigrarkivetin sivulta, jossa niitä on muistakin Suomen armeijayksiköistä. Adam Norman kertoi på svenska 1700-luvun sotilaspukeutumiseen liittyvän opinnäytteensä edistymisestä.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi Ylioppilaslehti haastatteli veteraania ja Kalmistopiiri esitteli presidenttiemme hautoja. Charlotte Vainio reflektoi på svenska "Suomen syntymäpäivän" merkitystä. (Charlotte voitti tällä viikolla Bloggpriset 2012 sarjan Årets nykomling. Verkkovideon perusteella tuotantoarvot tilaisuudessa korkealla.)
TET-harjoittelija Eeva Mäkelä poimi Mediamuseo Rupriikin näyttelystä itseään kiinnostavat kuusi esinettä. Stockholms stadsmuseumilla on tänäkin vuonna videojoulukalenteri. Luukussa 2 oli tarina 1600-luvun sukupuolenvaihtajasta på svenska.
Tuoreessa Kuriositeettikabinetin numerossa 2/2012 Johanna Aartomaa ja Annika Utriainen kertoivat Merkeskus Vellamon raatitoiminnasta, Antti Siika-aho kirjoitti Suomen vastustetuimmasta erikoismuseosta ja Aimo Minkkinen Paasikiven roolista samaisen museon perustamisessa.
Päijät-Hämeen kulttuuriperinnöstä kiinnostuneille on paljon luettavaa verkossakin julkaistussa lehdessä Maakunnan mainiot 1/2012.
Jenni S. esitteli Kirjallista muotia Anna Kareninan ja Jane Austenin tyyliin. Voitaneen kutsua myös historialliseksi muodiksi.
Kirjavinkkien Mikko luki Markku Turusen Vaeltajan, joka minulta jäi alkuunsa. Kirjavinkkien Kini luki Katja Ketun Kätilön. Jaana luki Tuula Levon romaanin Neiti Soldan, jota suosittelin lyhyesti vuonna 2010.
Tekstiilien arvoista
Itsenäisyyspäivän aattona kuokin Suomen muinaismuistoyhdistyksen esitelmäillassa. (Oli aika outoa liikkua suljetussa Kansallismuseossa.) Esitelmää piti Krista Vajanto otsikolla Vaivalla valmistettu, taidolla tehty – rautakauden tekstiilien arvoa kokeellisesti. Väitökirjaansa valmisteleva Vajanto on kokeillut rautakauden löytöjä vastaavien tekstiilien tekoa yhdessä Espoon työväenopiston kurssilaisten kanssa. Kansalaistiedettä ja joukkoistamista!
Vajanto koki tarpeelliseksi perustella kokeellista arkeologiaa. Hän selosti sen olevan tiedettä kun mukana oli... tutkimuskysymys. (Ylläri!) Kokeellisuudella hän tavoittelee mahdottomuuksien löytämistä, mahdollisuuksien todistamista sekä tietojen kattavuuden tarkistamista.
Vajanto selosti pääasiassa tekemiään kokeita alustavine tuloksineen. Kauanko työvaiheet kestävät ja minkälaista laatua syntyy. Villakankaan aikaansaamisessa eniten aikaa ja työtä meni villan kampaamiseen ennen kehräystä. Karstoja ei Suomessa tähän aikaan ollut käytössä. Kehräämiseen meni seuraavaksi eniten aikaa ja kutomiseen vähiten. Kokonaisuutena yhteen 40cm kertaa metri esiliinakankaaseen ainakin kuukausi 12-tuntisia työpäiviä.
Harvemmin yksittäistä vaatekappaletta tehtiin yksinään ja irrallaan muusta elämästä, joten keskustelussa työmääräarviot kyseenalaistettiin kärkevästi. En oikein ymmärtänyt miksi, kun Vajanto oli selvästi kertonut ne laskennallisiksi. Me emme tiedä missä määrin eri ikäiset ja eri sukupuolten edustajat osallistuivat työntekoon, joka mahdollisesti oli vaiheistettua eli liukuhihnatyön tapaan olisi erikoistuttu tiettyyn työhön.
Keskustelussa tartuttiin myös ylenmääräisesti sanaan 'arvo'. Vajanto oli ehkä ulkomaisilla esimerkeillä kankaiden vaihtoarvoista vienyt ajatukset vaihdantatalouteen ja jopa rahatalouteen, jotka kuuluivat kysymysten oletuksina. Hieman erikoiselta kuullosti ajatus, että villakankaat olisivat (järjestään?) tuontitavaraa. Suosittu kysymys oli, että voidaanko sanoa, että haudan vaatteet ovat 'arvokkaampia' kuin sen metalliesineet tai viikinkilaivan purje 'arvokkaampi' kuin itse laiva?
Kysymykseen voitaisiin vastata vain olettamalla että globaalisti työtunnin 'arvo' on yksi ja sama. Näin ei ole nyt ja villisti veikkaan ettei myöskään rautakaudella. Kun ulkomailta tullut kauppias mietti hopeahelynsä tai suolatynnyrinsä vaihtamista suomalaisten kauppatavaraan ei hän kysellyt, että montako tuntia oli mennyt metsästäjällä ketun pyydystämiseen ja montako ilveksen? Ja paljonko aikaa turkisten käsittelyyn? Oleellista oli kuinka arvokkaita turkikset olivat hänen seuraavissa satamissaan. Ellei menneisyys sitten ollut todella erilainen.
P.S. Jenni Sahramaa raportoi blogissaan tällä viikolla Vajannon vetämästä pystykangaspuukurssista ja kirjoitti rautakauden kankaista muutakin.
Vajanto koki tarpeelliseksi perustella kokeellista arkeologiaa. Hän selosti sen olevan tiedettä kun mukana oli... tutkimuskysymys. (Ylläri!) Kokeellisuudella hän tavoittelee mahdottomuuksien löytämistä, mahdollisuuksien todistamista sekä tietojen kattavuuden tarkistamista.
Vajanto selosti pääasiassa tekemiään kokeita alustavine tuloksineen. Kauanko työvaiheet kestävät ja minkälaista laatua syntyy. Villakankaan aikaansaamisessa eniten aikaa ja työtä meni villan kampaamiseen ennen kehräystä. Karstoja ei Suomessa tähän aikaan ollut käytössä. Kehräämiseen meni seuraavaksi eniten aikaa ja kutomiseen vähiten. Kokonaisuutena yhteen 40cm kertaa metri esiliinakankaaseen ainakin kuukausi 12-tuntisia työpäiviä.
Harvemmin yksittäistä vaatekappaletta tehtiin yksinään ja irrallaan muusta elämästä, joten keskustelussa työmääräarviot kyseenalaistettiin kärkevästi. En oikein ymmärtänyt miksi, kun Vajanto oli selvästi kertonut ne laskennallisiksi. Me emme tiedä missä määrin eri ikäiset ja eri sukupuolten edustajat osallistuivat työntekoon, joka mahdollisesti oli vaiheistettua eli liukuhihnatyön tapaan olisi erikoistuttu tiettyyn työhön.
Yhteistyökuva hieman myöhemmältä ajalta (The George Eastman House, Flickr Commons)
Keskustelussa tartuttiin myös ylenmääräisesti sanaan 'arvo'. Vajanto oli ehkä ulkomaisilla esimerkeillä kankaiden vaihtoarvoista vienyt ajatukset vaihdantatalouteen ja jopa rahatalouteen, jotka kuuluivat kysymysten oletuksina. Hieman erikoiselta kuullosti ajatus, että villakankaat olisivat (järjestään?) tuontitavaraa. Suosittu kysymys oli, että voidaanko sanoa, että haudan vaatteet ovat 'arvokkaampia' kuin sen metalliesineet tai viikinkilaivan purje 'arvokkaampi' kuin itse laiva?
Kysymykseen voitaisiin vastata vain olettamalla että globaalisti työtunnin 'arvo' on yksi ja sama. Näin ei ole nyt ja villisti veikkaan ettei myöskään rautakaudella. Kun ulkomailta tullut kauppias mietti hopeahelynsä tai suolatynnyrinsä vaihtamista suomalaisten kauppatavaraan ei hän kysellyt, että montako tuntia oli mennyt metsästäjällä ketun pyydystämiseen ja montako ilveksen? Ja paljonko aikaa turkisten käsittelyyn? Oleellista oli kuinka arvokkaita turkikset olivat hänen seuraavissa satamissaan. Ellei menneisyys sitten ollut todella erilainen.
P.S. Jenni Sahramaa raportoi blogissaan tällä viikolla Vajannon vetämästä pystykangaspuukurssista ja kirjoitti rautakauden kankaista muutakin.