Valpuri Juhanantytär Akaalta (Inrikes tidningar 14.1.1790)
Maria Kaarlentytär Vanajan Käikelästä (Inrikes tidningar 25.2.1790)
Stina Abrahamintytär Karja-Lohjalta(Inrikes tidningar 18.3.1790)
Katarina Juhanantytär Enontekiöltä, Margareta Juhantytär Karlå Närpiön Finnebystä (Inrikes tidningar 8.4.1790)
Brita Henrikintytär Husko Sotkamosta (Inrikes tidningar 29.4.1790)
Beata Erkintytär Akaalta (Inrikes tidningar 10.6.1790)
Katarina Kristina Juhanantytär Siuntiosta (Inrikes tidningar 2.9.1790)
Eva Sakariaantytär Sundin pitäjästä (Inrikes tidningar 25.11.1790)
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Kaksi kokkatarinaa
Julkaisusarjassa Lukemisia kansalle ilmestyi vuonna 1862 vihkosessa 167 "Kokka-tarinoita II", joita tänne jo aiemmin kopioin. Siitä ja III-osasta seuraavat kaksi tarinaa.
Aatelis-kartanossa oli kauvan ollut riita kyökki-piijan ja ohjillisen välillä taaleen tuomisesta kahvepöytään. Saatuansa tiedon tästä, kutsutti herra eräänä aamuna molemmat tykönsä, saadaksensa kuulla, mitä heillä oli sanomista. Valittaen sanoi piika: "tämä ohjillinen oleskelee joka aamu kyökissä vetäin laiskat jalkansa edes takaisin, mutta niin poaha on hän luonnostansa, ettei vaan viitsi auttaa minua taaleen tuomisella, ehkä hän kyllä näkee, minulla olevan työtä yltäkyllin." - Tähän vastasi ohjillinen, semmoista ei kuuluvan hänen toimiinsa. - "Olkoon niin - sanoi herra - mutta mitä siis luulet niihin kuuluvan?" - Pitää huolta hevosista, puhdistaa ja ajaa vaunut. - "Oikein vastattu - sanoi herra - enkä minä tahdo sinulta enempää työtä, kuin sinun tulee tehdä; sen vaan tahdon minä, että sinä tästä edes, joka aamu ennen kahveen aikaa, panet hevoset vaunuin eteen ja ajat tämän toverisi, kyökkipiijan rieska-kamarille. Toivon tämän kuuluvan sinun toimiisi."
Tolppari määrättiin isännältänsä viemään naapuriherralle kirje ynnä kopallinen krapuja. Päivän kuumasta paisteesta väsynyt, nukkui hän koiviston varjoon. Kuka osaa kuvailla hämmästystänsä, kun herättyänsä näki korin tuiki tyhjänä ja krapu-joukon päässeen karkuun. Veipä toki tyhjän kopan ja kirjeen määrä-paikkaan. Naapuriherra sanoi, luettuansa kirjeen: "No, ystäväni, onpa kirjeessä krapujakin?" Ilosta lyöden käsiänsä yhteen lausui tolppari: "Jumalan olkoon kiitos, että ovat siellä; luulin minä heidän jo päässeen karkuun."
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Seuraelämää 1801 Kokemäellä
Palkitsemisjuttuja sanomalehdissä riittää ja jopa Kokemäeltä löytyy yksi, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 15.4.1801. Suomen talousseura oli palkinnut uskollisesta ja monivuotisesta navettatyöstä Kokemäenkartanossa Valpuri Paulintyttären, joka on tullut täällä jo aiemminkin mainituksi. Palkittu sai hopeisen kaulaketjun, jossa riippui medaljonki. Tämän luovutti, oman seurakunnan kirkkoherran ollessa sairauden vuoksi estyneenä, Köyliön kirkkoherra Törnrot 23.2.1800 heti jumalanpalveluksen jälkeen.
Puheen ja virrenveisuun jälkeen pidettiin nautittiin juhlapäivällinen Kokemäenkartanossa. Sinne oli kutsuttu sotilaspäällystöä, pitäjän herrasväkeä ja jopa Valpurikin! Pöydän ääressä nostettiin maljoja kuninkaalle, kuningattarelle ja koko kuningashuoneelle. Sotilasmuusikkojakin oli paikalla ja syömisen lisäksi tanssittiin myöhään yöhön.
Ilmeisesti maljoista selviämisessä oli mennyt aikaa, sillä juttu julkaistiin yli vuosi tapahtuneen jälkeen.
Puheen ja virrenveisuun jälkeen pidettiin nautittiin juhlapäivällinen Kokemäenkartanossa. Sinne oli kutsuttu sotilaspäällystöä, pitäjän herrasväkeä ja jopa Valpurikin! Pöydän ääressä nostettiin maljoja kuninkaalle, kuningattarelle ja koko kuningashuoneelle. Sotilasmuusikkojakin oli paikalla ja syömisen lisäksi tanssittiin myöhään yöhön.
Ilmeisesti maljoista selviämisessä oli mennyt aikaa, sillä juttu julkaistiin yli vuosi tapahtuneen jälkeen.
torstai 12. heinäkuuta 2012
Populär historia 8/2011
Reduktio-pinosta kaivelu toi esille vaihteeksi jotain kevyempää: viime vuotinen ruotsalainen historialehti Populär historia 8/2011. Kevyt ei tarkoita hyödytöntä, heti kannen kääntöpuolen mainoksesta sain tietää Johanna Limmen ja Martin Palmgrenin historiallisista dekkareista ja oitis varasin ne kirjastosta.
Alun uutispaloissa käsiteltiin teloituspaikkojen arkeologisia kaivauksia, joista olen joskus kuullut Vetenskapsradio historiassa. Uutta oli teloituspaikkojen inventointi ja asema muinaismuistoina. Yhtäkään ei taida olla Suomen muinaismuistorekisterissä? Lisäksi opin, että teloitukset tehtiin useimmiten (huonosti) hirttämällä 1600-luvun puoliväliin, jolloin kirveen käyttö yleistyi. Teloitettujen naisten ruumiit poltettiin ja miesten aseteltiin teilipuuhun yleiseksi opiksi.
Jan Guillouta haastateltiin hänen uudesta romaanisarjastaan, joka ponnistaa hänen omasta sukuhistoriastaan ja tulee kattamaan 1900-luvun. Ensimmäinen osa Brobyggarna ilmestyi vuoden 2011 lopulla.
Rapukestit olivat ajankohtaisia ja lyhyestä jutusta selviää, että ensimmäinen todistettavasti herkusta kiinnostunut Ruotsissa oli Erik XIV vuonna 1562. Kaisa Wargin keittokirjassa (1755) on reseptejä ravun lihalle, mutta ei keitto-ohjetta, joka oli tässä vaiheessa jo itsestäänselvyys. Rahvas ei kiinnostunut otuksista vielä 1800-luvullakaan uskonnollisista syistä. Uusrikkaiden huviloilla 1800-luvun puolivälissä alkoi nykyään tunnettu rapujen syöminen kylminä.
Lehdessä alkoi uusi juttusarja: ruotsalaiset keksijät. Ensimmäisenä esiteltiin Suomen Turussa syntynyt Abraham Niclas Clewberg (myöh Edelcrantz), joka ehti monenlaista. Jopa riiata kirjailija Maria Edgeworthia, joka antoi Edelcrantzille pakit. Optisesta lennättimestä olin kyllä kuullut, (tosin en tajunnut, että olen nähnyt sellaisen Tukholman Gärdetillä, oheinen kuva CBX, Wikimedia), mutta ruotsalaisen version kehittäjän nimeä en olisi muistanut. Elämänsä on aiheena muutama vuosi sitten julkaistussa Malte Perssonin palkitussa romaanissa Edelcrantz förbindelser. (Sitä en varannut kirjastosta.)
Lukijan kysymykseen lukemisen opettamisesta ennen kouluja vastaa dosentti viitaten lukukinkerimerkintöihin ja väittäen, että 1700-luvun puolivälissä lukutaito oli 70-90%:lla ja seuraavassa vuosisadan vaihteessa yli 90%. Just joo. Lähdekritiikki unohtunut.
Toinen lukijakysymys käsitteli kivikauden perhekokoja. Vastauksessa sain omaankin tiedonhaluuni lääkettä. Miten ihmeessä Historiska museetissa esillä olevasta Bäckaskogin naisen luurangosta voidaan sanoa, kuinka monta lasta hän on synnyttänyt? Epäluotettavalla vertailulla nykyajan ruumiisiin, oli vastaus. Tällä hetkellä ei ole luotettavia keinoja arvioida keräilijä-metsästäjien perheiden lasten määrää. Vasta keskiajalta on hautakokonaisuus, josta voidaan tehdä tilastollinen analyysi: nainen synnytti keskimäärin 4,4 lasta ja näistä keskimäärin kaksi eli yli 7-vuotiaaksi.
Alun uutispaloissa käsiteltiin teloituspaikkojen arkeologisia kaivauksia, joista olen joskus kuullut Vetenskapsradio historiassa. Uutta oli teloituspaikkojen inventointi ja asema muinaismuistoina. Yhtäkään ei taida olla Suomen muinaismuistorekisterissä? Lisäksi opin, että teloitukset tehtiin useimmiten (huonosti) hirttämällä 1600-luvun puoliväliin, jolloin kirveen käyttö yleistyi. Teloitettujen naisten ruumiit poltettiin ja miesten aseteltiin teilipuuhun yleiseksi opiksi.
Jan Guillouta haastateltiin hänen uudesta romaanisarjastaan, joka ponnistaa hänen omasta sukuhistoriastaan ja tulee kattamaan 1900-luvun. Ensimmäinen osa Brobyggarna ilmestyi vuoden 2011 lopulla.
Rapukestit olivat ajankohtaisia ja lyhyestä jutusta selviää, että ensimmäinen todistettavasti herkusta kiinnostunut Ruotsissa oli Erik XIV vuonna 1562. Kaisa Wargin keittokirjassa (1755) on reseptejä ravun lihalle, mutta ei keitto-ohjetta, joka oli tässä vaiheessa jo itsestäänselvyys. Rahvas ei kiinnostunut otuksista vielä 1800-luvullakaan uskonnollisista syistä. Uusrikkaiden huviloilla 1800-luvun puolivälissä alkoi nykyään tunnettu rapujen syöminen kylminä.
Lehdessä alkoi uusi juttusarja: ruotsalaiset keksijät. Ensimmäisenä esiteltiin Suomen Turussa syntynyt Abraham Niclas Clewberg (myöh Edelcrantz), joka ehti monenlaista. Jopa riiata kirjailija Maria Edgeworthia, joka antoi Edelcrantzille pakit. Optisesta lennättimestä olin kyllä kuullut, (tosin en tajunnut, että olen nähnyt sellaisen Tukholman Gärdetillä, oheinen kuva CBX, Wikimedia), mutta ruotsalaisen version kehittäjän nimeä en olisi muistanut. Elämänsä on aiheena muutama vuosi sitten julkaistussa Malte Perssonin palkitussa romaanissa Edelcrantz förbindelser. (Sitä en varannut kirjastosta.)
Lukijan kysymykseen lukemisen opettamisesta ennen kouluja vastaa dosentti viitaten lukukinkerimerkintöihin ja väittäen, että 1700-luvun puolivälissä lukutaito oli 70-90%:lla ja seuraavassa vuosisadan vaihteessa yli 90%. Just joo. Lähdekritiikki unohtunut.
Toinen lukijakysymys käsitteli kivikauden perhekokoja. Vastauksessa sain omaankin tiedonhaluuni lääkettä. Miten ihmeessä Historiska museetissa esillä olevasta Bäckaskogin naisen luurangosta voidaan sanoa, kuinka monta lasta hän on synnyttänyt? Epäluotettavalla vertailulla nykyajan ruumiisiin, oli vastaus. Tällä hetkellä ei ole luotettavia keinoja arvioida keräilijä-metsästäjien perheiden lasten määrää. Vasta keskiajalta on hautakokonaisuus, josta voidaan tehdä tilastollinen analyysi: nainen synnytti keskimäärin 4,4 lasta ja näistä keskimäärin kaksi eli yli 7-vuotiaaksi.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
B-sarjan mies
Ehdin odottaa Simo Heinisen Paavali Juustenin elämäkertaa jo pari vuotta. Heiniseltä arvasin odottaa kirkkohistoriallista lähestymistä, mutta silti lopputulos oli pieni pettymys. Alkaen nimestä - Agricolan perintö. Onkohan koskaan ennen julkaistu elämäkertaa, jonka nimessä on muu kuin kohteen nimi?
(Vasemman yläkulman kuva ei ole Agricolasta vaan Lutherista, jonka Juusten ilmeisesti näki livenä. Kuva: The National Archives UK/Flickr. Toinen ajan opettaja oli Philip Melanchthon, josta piirros alla oikealla. Kuva Lucas Cranach nuorempi via The National Gallery of Art)
Agricola on mukana vertailukohtana alusta loppuun, mutta ei sentään joka sivulla. Masentavaahan se olisi, kun esi-isää koko ajan morkattaisiin. Heinisen silmin Agricola kun oli parasta A-sarjaa ja Juusteen jotain muuta. Jossain määrin Heininen tuntuu sentään arvostavan Juustenin piispankroniikkaa ja hauskaa oli lukea (s. 165), että "Milloin dokumentit vaikenevat, vaikenee myös kronikoitsija. Hän ei ole tehnyt lisäyksiä omasta päästään." Aika hyvin Suomen ensimmäiseltä (?) harrastelijahistorioitsijalta eikä enempää olisi voinut tuohon aikaan kai pyytää.
Sen sijaan Heiniseltä olisin toivonut hieman enemmän elävän elämän tuntua ja perhehistorian osalta muutamaa viittausta (painettuihin) lähteisiin Ramsay-viitteiden lisäksi. Eniten pidin luvusta Wittenbergin ylioppilas, johon mahtui yllättävääkin toimintaa. Juusteen oli lokakuussa 1544 osallistunut tappeluun: lyönyt nyrkillä, polkenut jaloillaan maassa makavaa opiskelutoveria. Auts, ei kovin kristillistä puuhaa.
Alla Wittenberg nähtynä vuonna 1536 (Wikipedia).
(Vasemman yläkulman kuva ei ole Agricolasta vaan Lutherista, jonka Juusten ilmeisesti näki livenä. Kuva: The National Archives UK/Flickr. Toinen ajan opettaja oli Philip Melanchthon, josta piirros alla oikealla. Kuva Lucas Cranach nuorempi via The National Gallery of Art)
Agricola on mukana vertailukohtana alusta loppuun, mutta ei sentään joka sivulla. Masentavaahan se olisi, kun esi-isää koko ajan morkattaisiin. Heinisen silmin Agricola kun oli parasta A-sarjaa ja Juusteen jotain muuta. Jossain määrin Heininen tuntuu sentään arvostavan Juustenin piispankroniikkaa ja hauskaa oli lukea (s. 165), että "Milloin dokumentit vaikenevat, vaikenee myös kronikoitsija. Hän ei ole tehnyt lisäyksiä omasta päästään." Aika hyvin Suomen ensimmäiseltä (?) harrastelijahistorioitsijalta eikä enempää olisi voinut tuohon aikaan kai pyytää.
Sen sijaan Heiniseltä olisin toivonut hieman enemmän elävän elämän tuntua ja perhehistorian osalta muutamaa viittausta (painettuihin) lähteisiin Ramsay-viitteiden lisäksi. Eniten pidin luvusta Wittenbergin ylioppilas, johon mahtui yllättävääkin toimintaa. Juusteen oli lokakuussa 1544 osallistunut tappeluun: lyönyt nyrkillä, polkenut jaloillaan maassa makavaa opiskelutoveria. Auts, ei kovin kristillistä puuhaa.
Alla Wittenberg nähtynä vuonna 1536 (Wikipedia).
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Kesäkuusta heinäkuuhun
27.6.
29.6.
3.7.
- Premonitio: syksyn historiallinen puheenaihe on nälänhätä 1695-1697. Täytynee aikaistaa ajastettua blogikirjoitukstani aiheesta.
- Miksiköhän Suomen maaseudulla kerättiin rahaa serbeille ja bulgaareille syksyllä 1876? Täytynee ehtiessä kurkata Wikipediaan?
- Ajan sanomalehdissä puhutaan Serbian sodasta, joka oli siis jo käynnissä syksyllä 1876. Tod. näk. kyse tästä.
- Köyliössä su 1.7.2012 kirkonmenojen jälkeen esitellään v. 1775 kaksintaistelussa kuolleen miekkaa. Luunsa kirkon alla, ei näytetä niitä?
- Kuntaliitos-vaiva. Nykykartassa paikka Jämsässä, joten etsin sieltä myös arkistossa. Mutta Kuorevedelläpä järvi oli. Tulee hauskaa jatkossa.
29.6.
- Heikki Ylikangas sai toisen vuoden Warelius-palkinnoista
- Gunnar Wetterbergin Levande 1600-tal selausluettu. Liian kaukana maasta, kierrätykseen.
- Hesarista: Hämeen linnasta varastettu 2 1400-l sormusta. *tun idiootit!
- Tämän viikon BBC:n Making history jaksossa mainittiin nainen Suomesta! Historiaa!
- Sveriges historia vol 2 dvd-paketti katsottu kahdesti, aika kirjoittaa tuomio blogia varten. Summaus: en ihastunut.
3.7.
- T-L Varis leimasi kirjablogit mutuhutuksi: jokapaikanhöylät kriitikkojen paikalla, @kblogi ja muut kommentoivat
- Kuuntelen Kultakuumeen jaksoa Turun keskiaikapäiviltä. 10 minsaa mennyt, ei vielä mitään kovin kummallista.
- Haastateltava sanoo, että huovi yleissotilas ja soini ratsastava? No, samaa mieltä lokeroiden joustavuudesta.
- "Siirtymä keskiajasta valistukseen", Turku 1421 ja 1721 suunnilleen samanlainen...
- Flickr commons tarjosi yllättävän määrän Finland-tägättyjä kuvia. Valitettavasti natsien ottamia ja Norjaa esittäviä.
- Årstafruns dolda dagböcker 33% luettu. Kartanorealismi pelittää yllättävän hyvin.
- Mututhutun puolustuspuheenvuoro, ref eilen ilmassa ollut Tuula-Leena Variksen teksti
- Ja nyt alkoi 1. videobloggaussarja suomalaiselta kaivaukselta: Korpholmenin spitaalihospitaali, Kronoby
- OK, että Äyräpään kirkon tontille rakennetaan jotain ihan muuta? Wikipedian tiedot.
- Kuuntelin työmatkalla @Slaten podcastin menneen kertomisesta preesensissä. Vaatii toisen kuuntelun.
- Ajan kokemisesta lyhyt luento. Tämäkin vaatii toisen kuuntelun.
- Årstafrun elämänkerta luettu! 300 sivua ruotsiksi, enkä fuskannut. Paitsi että skippasin pari runoa.
- "Museon kokoelmissa on muun muassa sahan konttorissa ollut kirjoituspöytä"... nyt tuli hinku päästä paikan päälle, ja pian.
- Kassi Kampintorin divarille vietävää pakattu. Päällimmäisenä Jouko Vahtolan Suomen historia, jota en yrittänytkään lukea.
- Aloitan kesäretkeä Montailloun kylään. Kauankohan kestää käyntini? Maitojunalla kotiin?
- Sain ekan arvion keväällä ilmestyneestä kirjastani Olof Ångermanin aika ja elämä. Enoni piti sitä selkeänä. Hyvä?
- Edwardian farm dvd uuskatselussa. Vuohen lypsy näytti hauskalta.
- Kotimaisella tuhoutuneen taiteen museolla http://won nyt kovan tason kv-kilpailija Gallery of Lost Art
- Uskalsin avata kirjailijanpalkkiolaskelman. Olof Ångermania myyty 8 kappaletta!
- Myymättä jäävien kirjojen kohtalosta (La divarissa kuulin, että sisään tulee kirjoja 5 kertaa enemmän kuin myydään.)
- Kirjablogikeskustelu palasi alkupisteeseensä.
- Hesari arvioi 5 vuoden kiinnostavinta tietokirjaa. Kirjoista 100% miesten kirjoittamia ja arvioista 80%.
- Amazonin wish listin sisällöstä löytyi (taas) varattavaa kirjastosta. Miksi tämä tarkistus niin kovin usein unohtuu?
- Useampi saanut idean rakentaa keskiaikainen pytinki keskiaikaisesti, mutta mikään projekti ei (vielä) valmistunut.
Kaisan paikat
Jossain törmäsin tekstiin, jossa Kokemäen paikkojen luettelossa esiintyi Kaisala. Ilmeisesti oli kyse kulttuuriperinnöllisestä luettelosta, kuten tällä sivulla. Kokemäki-seuran valokuvaluettelosta löytyy lisäosviittaa: "Kaisala Ylistaron kylässä". Sijainti jäi verkkohauin mysteeriksi.
Sitten keväisellä käynnillä Kokemäellä silmäni osuivat Pyhän Henrikin kappelin vieressä tiekylttiin Kaisalantie ja lenkkikaverini vahvisti, että komea puurakennus oli itse Kaisala. Jotain, josta pääsee liikkeelle? Digitaaliarkistoon ja esille kartasta Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kokemäki - Ylistaro; Isojaontäydentäminen ja osittainen isojaonjärjestely Ylistaron lohkokunnassa, kartta ja asiakirjat 1908-1908 (A41:62/26-96) sivu 5.
Silmämääräinen vertailu moderniin karttaan on vaikeaa, sillä karttapohjoinen ei ole aivan suorassa. Supertieteellisellä käsipelillä vaikuttaa siltä, että nykyinen rakennus on jo tässä paikallaan. Mutta ei tilannimellä Kaisala. Oikean etsiminen vaatisi tonttinumeron metsästämistä kymmeniltä sivuilta. Kärsivällisyys ei riitä, jatketaan matkaa.
Kaisalantie on Kokemäen lisäksi Heinolassa ja Kontionlahdella. Kaisaloita löysin Kansalaisen karttapaikasta 8 kappaletta. Kaikki eivät (ehkä) ole tuoreita tapauksia, sillä verkkolähteiden mukaan Pyhän Henrikin legendassakin on Kaisalan kylä, jossa kuollut poika heräsi elämään.
Paikannimiä on niin paljon tutkittu, että naisten mukaan nimetyt varmaan kansissa, jossain? Näppituntumalla tuntuvat huomattavasti harvinaisemmilta kuin miesten mukaan nimetyt talot. Maijaloita löytyy karttapaikasta 86 kpl, Annaloita 101 kpl, Liisaloita 19 kpl, Riittaloita 2 kpl. Ainokainen Mariala on Nakkilassa.
Kaisankodissa kävin vuonna 2009. Uudeksi kesäretkikohteeksi sopivalta vaikuttaa Kaisanistumakivi Pyhäjärvellä. Kaisaniemen Kaisa-talon avautumista odotellessa.
Sitten keväisellä käynnillä Kokemäellä silmäni osuivat Pyhän Henrikin kappelin vieressä tiekylttiin Kaisalantie ja lenkkikaverini vahvisti, että komea puurakennus oli itse Kaisala. Jotain, josta pääsee liikkeelle? Digitaaliarkistoon ja esille kartasta Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kokemäki - Ylistaro; Isojaontäydentäminen ja osittainen isojaonjärjestely Ylistaron lohkokunnassa, kartta ja asiakirjat 1908-1908 (A41:62/26-96) sivu 5.
Silmämääräinen vertailu moderniin karttaan on vaikeaa, sillä karttapohjoinen ei ole aivan suorassa. Supertieteellisellä käsipelillä vaikuttaa siltä, että nykyinen rakennus on jo tässä paikallaan. Mutta ei tilannimellä Kaisala. Oikean etsiminen vaatisi tonttinumeron metsästämistä kymmeniltä sivuilta. Kärsivällisyys ei riitä, jatketaan matkaa.
Kaisalantie on Kokemäen lisäksi Heinolassa ja Kontionlahdella. Kaisaloita löysin Kansalaisen karttapaikasta 8 kappaletta. Kaikki eivät (ehkä) ole tuoreita tapauksia, sillä verkkolähteiden mukaan Pyhän Henrikin legendassakin on Kaisalan kylä, jossa kuollut poika heräsi elämään.
Paikannimiä on niin paljon tutkittu, että naisten mukaan nimetyt varmaan kansissa, jossain? Näppituntumalla tuntuvat huomattavasti harvinaisemmilta kuin miesten mukaan nimetyt talot. Maijaloita löytyy karttapaikasta 86 kpl, Annaloita 101 kpl, Liisaloita 19 kpl, Riittaloita 2 kpl. Ainokainen Mariala on Nakkilassa.
Kaisankodissa kävin vuonna 2009. Uudeksi kesäretkikohteeksi sopivalta vaikuttaa Kaisanistumakivi Pyhäjärvellä. Kaisaniemen Kaisa-talon avautumista odotellessa.
Googlen kuvahaun tuloksia heinäkuussa 2012
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Europeana ja kulttuuriministerit
Viikonloppuna Twitter-seurattavani mätkivät Paavo Arhinmäkeä Savonlinnan väliinjätöstä. Itse olen ollut paikan päällä kahdesti, enkä edes jälkimmäisestä kerrasta (2000-luvulla) muista mitä olen kuullut, joten minusta Arhinmäki ei suunnatonta syntiä tehnyt. Eihän hän jokaista Suomen kesätapahtumaa voi kiertää?
Sillä merkittäväähän on se, mikä on minusta merkittävää. Mistä puheen ollen en vieläkään ole antanut Arhinmäelle anteeksi Europeana-nostoa. Kirjoitin aiheesta Agricola-jutun toukokuun lopussa, enkä jaksanut tuolloin toistaa asiaa täällä. Mutta koska edelleen harmittaa, niin kertauksena.
Euroopan kulttuuriministerit promosivat toukokuun alussa Europeanaa ja oman maansa kulttuuriperintöä nostamalla esiin yhden Europeana-tallennuksen kukin. Tekstejä tippuu edelleen Europeanan blogiin. Esimerkiksi tänään Viron kulttuuriministerin valintana oikealla oleva etnograafinen kuva, jonka yhteydessä ministeri pääsi kertomaan Viron panoksesta suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimisessa.
Ruotsin kulttuuriministeri puolestaan käytti tilaisuuden kommentoidakseen digitoinnin merkityksellisyyttä ja suuntaamista.
Ja mitä teki Arhinmäki? Todennäköisesti pyysi assariaan tekemään haun sanalla jalkapallo ja kirjoitti mitäänsanomattoman muistelman jalkapallokengistä!
Kyseinen Europeana-tallennus on Lahden kaupunginmuseon museotietokannan tietue. Siinä ei Europeanassa ole merkintää kuvan käyttöoikeuksista ja SuomenMuseotOnline ei edelleenkään sisällä mitään tietoa (ainakaan sellaista, jonka minä löytäisin) kuvien käyttöoikeuksista.
Viron kuvan käyttöoikeudet löytyvät pienen pienellä oikeasta alakulmasta, kun siirtyy Eesti muuseumide veebiväravin puolelle. Eli ehdot täyttääkseni, yllä on "6-aastane Marina Pokatðeva, ERM EJ 408:242, Eesti Rahva Muuseum, http://muis.ee/et/museaalview/729717 ". Miksei käyttövapaus näy jo Europeanassa?
Eli Europeanan metaportaali rooli ei ole minulle edelleenkään selkeytynyt. Mutta on se silti tärkeämpi kuin Savonlinnan oopperajuhlat tai musiikkitalon (*) avajaiset. Demokraattisempikin.
(*) Musiikkitalossakin olen ollut kahdesti. Akustiikka on niin erinomainen että yhden konsertin ajan kuuntelin pikkupojan höpötystä kolmen metrin päästä.
Sillä merkittäväähän on se, mikä on minusta merkittävää. Mistä puheen ollen en vieläkään ole antanut Arhinmäelle anteeksi Europeana-nostoa. Kirjoitin aiheesta Agricola-jutun toukokuun lopussa, enkä jaksanut tuolloin toistaa asiaa täällä. Mutta koska edelleen harmittaa, niin kertauksena.
Euroopan kulttuuriministerit promosivat toukokuun alussa Europeanaa ja oman maansa kulttuuriperintöä nostamalla esiin yhden Europeana-tallennuksen kukin. Tekstejä tippuu edelleen Europeanan blogiin. Esimerkiksi tänään Viron kulttuuriministerin valintana oikealla oleva etnograafinen kuva, jonka yhteydessä ministeri pääsi kertomaan Viron panoksesta suomalais-ugrilaisten kansojen tutkimisessa.
Ruotsin kulttuuriministeri puolestaan käytti tilaisuuden kommentoidakseen digitoinnin merkityksellisyyttä ja suuntaamista.
Ja mitä teki Arhinmäki? Todennäköisesti pyysi assariaan tekemään haun sanalla jalkapallo ja kirjoitti mitäänsanomattoman muistelman jalkapallokengistä!
Kyseinen Europeana-tallennus on Lahden kaupunginmuseon museotietokannan tietue. Siinä ei Europeanassa ole merkintää kuvan käyttöoikeuksista ja SuomenMuseotOnline ei edelleenkään sisällä mitään tietoa (ainakaan sellaista, jonka minä löytäisin) kuvien käyttöoikeuksista.
Viron kuvan käyttöoikeudet löytyvät pienen pienellä oikeasta alakulmasta, kun siirtyy Eesti muuseumide veebiväravin puolelle. Eli ehdot täyttääkseni, yllä on "6-aastane Marina Pokatðeva, ERM EJ 408:242, Eesti Rahva Muuseum, http://muis.ee/et/museaalview/729717 ". Miksei käyttövapaus näy jo Europeanassa?
Eli Europeanan metaportaali rooli ei ole minulle edelleenkään selkeytynyt. Mutta on se silti tärkeämpi kuin Savonlinnan oopperajuhlat tai musiikkitalon (*) avajaiset. Demokraattisempikin.
(*) Musiikkitalossakin olen ollut kahdesti. Akustiikka on niin erinomainen että yhden konsertin ajan kuuntelin pikkupojan höpötystä kolmen metrin päästä.
Onnistunut katsaus aateliselämään
Toukokuisella Tukholman matkallani sorruin eräässä museokaupassa ostamaan Kristina Ekero Erikssonin kirjan Årstafruns dolda dagböcker. En tajua mikä siinä viehätti, aatelisrouvien elämä 1700-luvulla ei minua ole koskaan kiinnostanut. Jo ostohetkellä heräsi epäilys, että kirja jää lukematta.
Mutta yllätyksekseni tarina otti minut mukaansa ensimmäisiltä sivuilta alkaen ja sain luetuksi jokaisen 300 sivusta. Muistaakseni paksuin ruotsinkielinen kirja, jonka olen koskaan saanut tavattua.
Minua ärsyttävän "Oi, kun oli hienoa" -hehkutuksen sijaan Eriksson oli nimenomaan nostanut Märta Helena Reenstriernan (1753-1841) päiväkirjasta esiin arkisemman ja maanläheisemmän elämän. Piiat eivät aina totelleet ja rengit olivat jatkuvasti humalassa. Eikä Märta Helena itsekään ollut virheetön, vaan hänestä syntyi hyvin inhimillinen kuva.
Hän m.m. järjesteli ainoan poikansa sotilasuraa kestitsemällä upseereita, jotka eivät olleet tällaisen lahjonnan yläpuolella. Märta Helena itse oli valmis osallistumaan kaiken kansan joukkohupiin, kuten kuninkaallisten kulkueiden, häpeäpaalussa seisovien ja teloitusten katseluun.
Ajan hienompaakin seuraelämää oli toki mukana runsain mitoin. Yksityikohtainen kuvaus Bellmanin seurassa vietetystä satojuhlasta aivan kirjan alussa saattoi olla se, joka veti minut tarinaan mukaan. (Olenko muuten muistanut mainita, että Google Booksissa on C. A. Gottlundin käännöksiä Fredmanin lauluista ja loiluista?) Nimipäiviä juhlistettiin kanuunanlaukauksin eli juhannuksena täällä esittämäni raumalaistarina oli yhteydessä säätyläiskulttuuriin eikä pelkkää älyttömyyttä! Kiinnostavaa oli myös lukea Vapunpäivän vietosta Tukholmassa - mentiin joukolla puistoon syömään piknik-ateriaa. Onko Kaivopuisto jatkumoa jotain kautta?
Yksi oli toisin 1700-luvun lopulla. Tukholman läheisellä maaseudulla (alla olevan kartan vasemmassa alakulmassa) asunut Märta Helena halusi juhannuksena ehdottomasti kaupunkiin! Oikeastaan sen puistoon, mutta kumminkin nykyajan silmin väärään suuntaan.
Mutta yllätyksekseni tarina otti minut mukaansa ensimmäisiltä sivuilta alkaen ja sain luetuksi jokaisen 300 sivusta. Muistaakseni paksuin ruotsinkielinen kirja, jonka olen koskaan saanut tavattua.
Årsta gård nykyasussaan (Holger.Ellgaard, 2007, Wikimedia)
Minua ärsyttävän "Oi, kun oli hienoa" -hehkutuksen sijaan Eriksson oli nimenomaan nostanut Märta Helena Reenstriernan (1753-1841) päiväkirjasta esiin arkisemman ja maanläheisemmän elämän. Piiat eivät aina totelleet ja rengit olivat jatkuvasti humalassa. Eikä Märta Helena itsekään ollut virheetön, vaan hänestä syntyi hyvin inhimillinen kuva.
Hän m.m. järjesteli ainoan poikansa sotilasuraa kestitsemällä upseereita, jotka eivät olleet tällaisen lahjonnan yläpuolella. Märta Helena itse oli valmis osallistumaan kaiken kansan joukkohupiin, kuten kuninkaallisten kulkueiden, häpeäpaalussa seisovien ja teloitusten katseluun.
Ajan hienompaakin seuraelämää oli toki mukana runsain mitoin. Yksityikohtainen kuvaus Bellmanin seurassa vietetystä satojuhlasta aivan kirjan alussa saattoi olla se, joka veti minut tarinaan mukaan. (Olenko muuten muistanut mainita, että Google Booksissa on C. A. Gottlundin käännöksiä Fredmanin lauluista ja loiluista?) Nimipäiviä juhlistettiin kanuunanlaukauksin eli juhannuksena täällä esittämäni raumalaistarina oli yhteydessä säätyläiskulttuuriin eikä pelkkää älyttömyyttä! Kiinnostavaa oli myös lukea Vapunpäivän vietosta Tukholmassa - mentiin joukolla puistoon syömään piknik-ateriaa. Onko Kaivopuisto jatkumoa jotain kautta?
Yksi oli toisin 1700-luvun lopulla. Tukholman läheisellä maaseudulla (alla olevan kartan vasemmassa alakulmassa) asunut Märta Helena halusi juhannuksena ehdottomasti kaupunkiin! Oikeastaan sen puistoon, mutta kumminkin nykyajan silmin väärään suuntaan.
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Kalastettua
Kuva: Museum of Photographic Arts Collections/Flickr
Mullan alta tarjosi videobloggausta Kronobyn arkeologisilta kaivauksilta: tiistai, keskiviikko, torstai, ...
Aki Arponen kirjoitti jäätelön historiasta Suomessa.
Panu Rajalan päiväkirjassa oli kesäkuun alussa arkistotyötä:
Reetta pohtii järjestöhistorian tieteellistä kirjoittamista.
Timo Harakka jakoi blogissaan alustuksensa Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa Sastamalassa 29.6.2012: Yleisen varallisuuden luonto ja syyt - 1861 ja 2012
J. Tapio kirjoittaa kirjailija T. Vaaskivestä puolidokumentaarista teosta, joka ilmestyy 19.7.2012. Epäselväksi jää teoksen ja blogin Suljetut vaunut suhde.
Suketus luki Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Reijo Valta luki Marko Nenosen kirjoituskokoelman Kuinka luonto ja nainen valloitetaan? ja Reetta Laitisen sarjakuvan Kirjailija ja madame. Kirjakettu luki Marko Lambergin kokoelman Päätön ritari. Kauhutarinoita keskiajalta. Ahmu luki Kristiina Vuoren romaanin Näkijän tytär.
Antti Nylén kehitti kirppikseltä ostamansa kameran filmin ja totesi toiste:
Mullan alta tarjosi videobloggausta Kronobyn arkeologisilta kaivauksilta: tiistai, keskiviikko, torstai, ...
Aki Arponen kirjoitti jäätelön historiasta Suomessa.
Panu Rajalan päiväkirjassa oli kesäkuun alussa arkistotyötä:
Juuri kun luulin kaiken olevan niin hyvin kuin kunnossa, Kansallisarkiston johtaja antoikin ystävällisesti luvan lukea Huovisen ja WSOY:n kirjeenvaihtoa, vaikka aineisto on siirron jäljiltä järjestämättä. Siinä päivä hurahtikin. Valtaosa tietysti raha- ja painosasioita, mutta ohessa muutamia kiintoisia, liikuttaviakin lisäviittoja. Nyt ne on vain Vuokon kauhuksi tungettava jo taitettuun tekstiin jollakin ilveellä.Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö tarjosi yhden vastauksen kysymykseen Miksi historia kiinnostaa?
Reetta pohtii järjestöhistorian tieteellistä kirjoittamista.
Timo Harakka jakoi blogissaan alustuksensa Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa Sastamalassa 29.6.2012: Yleisen varallisuuden luonto ja syyt - 1861 ja 2012
J. Tapio kirjoittaa kirjailija T. Vaaskivestä puolidokumentaarista teosta, joka ilmestyy 19.7.2012. Epäselväksi jää teoksen ja blogin Suljetut vaunut suhde.
Suketus luki Aki Ollikaisen Nälkävuoden. Reijo Valta luki Marko Nenosen kirjoituskokoelman Kuinka luonto ja nainen valloitetaan? ja Reetta Laitisen sarjakuvan Kirjailija ja madame. Kirjakettu luki Marko Lambergin kokoelman Päätön ritari. Kauhutarinoita keskiajalta. Ahmu luki Kristiina Vuoren romaanin Näkijän tytär.
Antti Nylén kehitti kirppikseltä ostamansa kameran filmin ja totesi toiste:
Internetissä luonnollisesti on arkisto, josta kyseisen lehden löytää käden käänteessä. Se on surullista. Olisin paljon mieluummin mennyt penkomaan vanhoja lehtikasoja jonnekin ullakolle. Nyt etsimäni putkahtaa silmieni eteen ajatuksen voimalla. Se on inhottavaa, ilotonta, tyhjänpäiväistä. Se on ennen kaikkea illuusio – runsauden ja vaivattomuuden fantasia, joka meidän aikaamme todella hallitsee. Ikään kuin olisin nyt sitten selvittänyt jonkin arvoituksen, todella "löytänyt" jotain, vaikka olen vain näppäillyt pari sanaa Googlen hakuruutuun.