Anna Sophia Erkintytär Iitistä (Inrikes tidningar 10_02_1797)
Margareta Tanelintytär Erkkola tai Honkanen Oulusta(Inrikes tidningar 3.3.1797)
Maria Juhanantytär Pirkkalasta (Inrikes tidningar 24.3.1797)
Brita Antintytär Carlberg Kokkolan Lumaspärälästä(Inrikes tidningar 28.7.1797)
Greta Juhantytär Janakkalasta (Inrikes tidningar 8.9.1797)
Lisa Erkintytär Lapuan kirkonkylästä (Inrikes tidningar 29.9.1797)
Katarina Juhantytär Porvoon Mickelbölestä, Margareta Henrikintytär Randus Kittilästä, Lisa Mikontytär Tiero Kemin Lautiosaaresta (Inrikes tidningar 20.10.1797)
Lisa vihittiin avioliittoon Kemin maaseurakunnassa 9.4.1798.
Elisabet Jaakontytär Kanniainen Oulusta (Inrikes tidningar 1.12.1797)
Susanna Jaakontytär Pedersörestä (Inrikes tidningar 22.12.1797)
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Interpolaatio ajankohtien hahmottamisesta
1. Englantilaisessa oikeudenkäynnissä vuonna 1307 yksi todistaja muisti, että oli tapahtunut talvella noin viisitoista vuotta aikaisemmin. Toisen mukaan mikkelinpäivän ja pyhäinpäivän välisenä aikana kahdeksantoista vuotta sitten. Kolmannen mielestä kuusitoista vuotta sitten. Yläluokkaan tai papistoonkaan kuuluneet eivät käyttäneet vuosilukuja, vaikka he ne asiakirjoista tunsivat. Mutta he muistivat ikänsä tarkimmin.
Muista ajan lähteistä voidaan todeta, että etäisyyttä nykyisyydestä menneisyyteen mitattiin helposti muistettavien henkilökohtaisten tapausten ja suurten kristillisten juhlien avulla. (Robert Bartlett: Hirtetty mies. Kertomus ihmeestä, muistista ja kolonialismista keskiajalla. 2006)
2. C. A. Gottlundin Otava II:sta löytyy näkymä Suomen 1800-luvun alkupuoleen:
Lisähuomautus. Bartlettin kirjassa kerrotaan myös, että lyhyemmät ajanjaksot kuvattiin kertomalla kuinka kauas olisi samassa ajassa ehtinyt kävellä.
Muista ajan lähteistä voidaan todeta, että etäisyyttä nykyisyydestä menneisyyteen mitattiin helposti muistettavien henkilökohtaisten tapausten ja suurten kristillisten juhlien avulla. (Robert Bartlett: Hirtetty mies. Kertomus ihmeestä, muistista ja kolonialismista keskiajalla. 2006)
2. C. A. Gottlundin Otava II:sta löytyy näkymä Suomen 1800-luvun alkupuoleen:
Kuin puhuvat muinoisista ajoista, ja silloin tahtovat tarkoittoo jonkun vissin vuuen, niin eivät lähteneet meijän tavalla lukemaan "Ristuksen syntymästä", "vein paisumuksesta", tahi "Ruomin rakennoksesta", vaan tarkoittivat silloinaina sitä lähimmäistä sota-vuotta, tahi jos ei sellaista löytynnä, niin ottivat jotakuta toista "merkillistä vuotta", jota kaikki hyvin tunsivat, ja leksivät siitä lukemaan tuonnemaksi tai tännemmäksi, sitä myöten mitenkä asia voatii. Tällä tavoin lukoovat hyö vielä nytkin vuosiansa, niin että harvoin saat kuulla heijän sanovan e. m. "vuonna" (jälkeen Vapahtajan syntymästä) "yksi tuhatta kaheksan satoo ja yheksen", vaan sanoovat silloin aina "viimessä sotavuonna".3. Muutin Espoosta Helsinkiin kai seitsemän vuotta sitten?
Lisähuomautus. Bartlettin kirjassa kerrotaan myös, että lyhyemmät ajanjaksot kuvattiin kertomalla kuinka kauas olisi samassa ajassa ehtinyt kävellä.
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Työpöydälläni ajelehtivia papereita
Kaksi pääsylippua. Taannoisella pääsiäislomallani sain aikaiseksi ostaa lipun André Wickströmin ja Stan Saanilan hupailuun De tio budorden. Kohta, jossa miehet puhuivat Suomen kolmannen tv-kanavan tulosta, oli hauska. Mutta olo tuntui vanhalta kun katsomo oli täynnä kaksikymppisiä, joilla ei ollut tapahtumasta omia muistoja ollenkaan. Oman elämäni pituus tuntui myös seuraavalla viikolla Mark Levengoodin esityksessä Sound of Mark, joka alkoi 70-luvulta ja oli muuten innovatiivinen ja luova elämäkerta. Tähän sitten vielä lisäksi Hesarissa 26.4.2012 esitelty Kansallismuseon 1900-luvun näyttely niin tarvinnee kaivaa esiin 10 vuotta sitten ostettu Museokamaa -t-paita.
Kotiseutupäivien ohjelma. Tästä opin, että Venäjällä kirjoitettiin 1500-luvulla muistiin resepti juomalle "Sbiten", joka valmistettiin kuumasta vedestä, hunajasta ja mausteista. Juotiin kuumana eli ei ollut simaa. Mikkeliin ehdittyään resepti oli yksinkertaistunut ja nimi suomalaistunut piikkinäksi. (Sama teksti löytyy Mikkeli-seuran sivuilta.)
Hesarin sivu A12 18.4.2012. Edellisenä päivänä Rauman koululaiset olivat suurilla valkoisilla paperiarkeilla muodostaneet virtuaalisen kahden kilometrin mittaisen tulliaidan Rauman 570-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi. Ajattelin, että tässä menee historia hienosti jakeluun, mutta haastatellut 8-vuotiaat olivat lähinnä huolissaan käsiensä puutumisesta ja sen vaikutuksesta päivän myöhempään ohjelmaan jääkiekkovahtina/käyrätorvensoittajana.
Tulostettu listaus Helsingin yliopiston kirkkohistorian graduja. Näitä piti lomalla käydä lukemassa. Ja kävinkin, kokonaista kaksi kappaletta selasin. Toisessa oli mielenkiintoinen henkilöhistoriallinen aineisto, jonka mahdollisuudet oli hukattu "tilastollisella" käsittelyllä. Loppuun sidotun virallisen arvion kanssa olin aivan samaa mieltä. Enkä ollut uskoa silmiäni, kun arkistolähteet olivat lähdeluettelossa lueteltuina alatasolla - ilman ylätasoa eli arkistoa ja säilyttävää arkistoa. Lista pois silmistä ja yritetään unohtaa.
Hesarin huhtikuun kuukausiliite. Ilkka Malmbergin artikkeli Töölön kylä kuvasi Helsingin aluetta keskiajalla ja 1500-luvulla. Kateudella luin, taas kerran. Mutta ääneen sanon sen, että olisi elämän kuvaukseen kurjuuden oheen jotain aurinkoistakin voinut tuoda. Näin kevään aikaan.
Kotiseutupäivien ohjelma. Tästä opin, että Venäjällä kirjoitettiin 1500-luvulla muistiin resepti juomalle "Sbiten", joka valmistettiin kuumasta vedestä, hunajasta ja mausteista. Juotiin kuumana eli ei ollut simaa. Mikkeliin ehdittyään resepti oli yksinkertaistunut ja nimi suomalaistunut piikkinäksi. (Sama teksti löytyy Mikkeli-seuran sivuilta.)
Hesarin sivu A12 18.4.2012. Edellisenä päivänä Rauman koululaiset olivat suurilla valkoisilla paperiarkeilla muodostaneet virtuaalisen kahden kilometrin mittaisen tulliaidan Rauman 570-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi. Ajattelin, että tässä menee historia hienosti jakeluun, mutta haastatellut 8-vuotiaat olivat lähinnä huolissaan käsiensä puutumisesta ja sen vaikutuksesta päivän myöhempään ohjelmaan jääkiekkovahtina/käyrätorvensoittajana.
Tulostettu listaus Helsingin yliopiston kirkkohistorian graduja. Näitä piti lomalla käydä lukemassa. Ja kävinkin, kokonaista kaksi kappaletta selasin. Toisessa oli mielenkiintoinen henkilöhistoriallinen aineisto, jonka mahdollisuudet oli hukattu "tilastollisella" käsittelyllä. Loppuun sidotun virallisen arvion kanssa olin aivan samaa mieltä. Enkä ollut uskoa silmiäni, kun arkistolähteet olivat lähdeluettelossa lueteltuina alatasolla - ilman ylätasoa eli arkistoa ja säilyttävää arkistoa. Lista pois silmistä ja yritetään unohtaa.
Hesarin huhtikuun kuukausiliite. Ilkka Malmbergin artikkeli Töölön kylä kuvasi Helsingin aluetta keskiajalla ja 1500-luvulla. Kateudella luin, taas kerran. Mutta ääneen sanon sen, että olisi elämän kuvaukseen kurjuuden oheen jotain aurinkoistakin voinut tuoda. Näin kevään aikaan.
torstai 26. huhtikuuta 2012
Mitä ajattelen kirjoittamistani kirjoista?
Projektien välissä ja nollaan päättyvän syntymäpäivän uhkaavasti lähestyessä katse hetkeksi menneisyyteen.
Mikvalaksi ja Martinsuoksi. Esipolvet länsirannikolla (2004) on kirjoistani ainoa, joka koostuu sukutauluista ja toista samanlaista en tee enää koskaan. Sukutauluja ei pysty lukemaan, piste. Hyvällä muistan Historiallisen sanomalehtikirjaston hyödyntämisen ja jos tekisin samaa koostetta nyt, sisältöä olisi samasta lähteestä huomattavasti enemmän. Lähdemerkinnöissä on löysyyttä, mutta rippikirjasivujen kirjaamisesta olen ylpeä, edelleen. Alkusanoissa selitin myös mitä lähderyhmiä olin tietoisesti jättänyt käyttämättä, mikä oli asiallista.
Sapattipuolivuoteni kolmesta kirjasta taisi valmistua ensimmäisenä Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi. Kokemäen Yli-Forsbyn isäntäväki vuoteen 1944 (2007). Se on enimmäkseen kuvitettua proosaa liitteenään parin sukupolven jälkipolvitaulut. Mitään pahaa ei tule mieleen eli ilmeisesti en ole kirjaa montaa kertaa avannut. Karttojen käyttö jäi vähäiseksi ja tuomiokirjoja olisin voinut lukea pidemmän pätkän. Mummoni harvasanainen veli tuli Kokemäen S-marketissa sanomaan, että oli lukenut kirjan kokonaan eikä löytänyt kuin yhden virheen, mikä oli paras palaute. (Kirjaa on hyllyssäni vielä myymättömiä kappaleita...)
Ilmavallaksi ja Ilmavaltana. Erkki Ilmavallan esipolvet ja nuoruusvuodet (2007) on enimmäkseen vaarini muistelmia puhtaaksikirjoitettuna. Siinä oli mies, joka osasi puhua. Mokani oli kirjan pieni painos, josta ei riittänyt kappaleita Asikkalan paikallishistoriasta kiinnostuneille myyntiin.
Oksa Hohentalien sukupuussa (2007) on proosateksti puhtaasti patrilineaarisesta linjasta, joka päättyi mummoni isään. Tuomiokirjojen selailulla olisi saanut varmasti rikkaamman tekstin, mutta ei se jäänyt köyhäksi näinkään. Opin, että muiden tekemät sukutaulut kannatti tarkistaa kirkonkirjoista ja pitää silmällä häiden ja esikoisen syntymän päivämäärien erotusta. Eniten pidän mummon isoisästä SKS:n kansanrunousarkistosta löytämistäni tarinoista.
Kirjassa jäi vaivaamaan se, etten pystynyt ymppäämään vaimojen eli esiäitieni taustoja samojen kansien väliin. Sapattivapaani jälkeen teinkin lisäosan Brita Maria Sohlbergin esivanhemmat. Ymppäys Hohenthalien sukupuuhun (2007). Siinä on kuvitettua proosaa 75 sivua, lähdeluetteloa 9 sivua, esivanhempia yli 250 kappaletta ja aikaa lähes tuhat vuotta. Opittua: näistä suhdeluvuista ei synny ymmärrettävää tekstiä. Mutta valokuvista "piirroksiksi" photoshoppaamistani kuvista tykkään edelleen. Jos olisi pari vuosikymmentä ylimääräistä aikaa, niin porukan voisi tutkia uudelleen.
Sitten luovuin alaotsikoista ja vaihdoin omakustannussysteemiä. Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit (2009) oli sukuhistorian sijaan 1800-luvun paikallis- ja henkilöhistoriaa. Sen ovat muutamat jopa lukeneet. Henkilökohtaisesti sain arvostamaltani henkilöltä arvion "olet käyttänyt lähteitä monipuolisesti", mikä lienee positiivista. Joitakin lähteitä jäi kyllä käyttämättä ja eniten harmittaa, että sosiaalisten suhteiden esittelyyn käytin pelkästään muistitietoa enkä tajunnut käydä läpi kummisuhteita. Parasta projektissa oli se, että sain pienistä paloista kokoon aidosti uutta tietoa.
Flachsenius, muistiinpanoja (2009) rakentuu melko irtonaisista luvuista ja myöhemmin siihen tartuttuani oli vaikeuksia ymmärtää kuka oli kuka. Sukutauluja olisi pitänyt kuitenkin jaksaa väkertää. SSS:n sukukirjaraadin jäsen sanoi kirjasta minulle jotain positiivista, mutta totesi ettei ollut "oikea sukukirja" tms. Kirja sisältää kyllä ihan oikeita sukututkimustuloksia ja Yrjö Kotivuori on ylioppilasmatrikkeliinsa saanut siitä muutamia lisätietoja.
Tavarantasaajat Österholm ja Sutki (2010) on 1800-luvun rikollisten henkilöhistoriaa, jonka ajattelin kiinnostavan "suurempaa" yleisöä. Se onkin myynyt muuhun tuotantooni verrattuna hyvin ja päätyi jopa Helsingin kaupunginkirjastoon useampana kappaleena. Kokonaisuutena olen siihen edelleen tyytyväinen. Tosin tiedostaen, että samasta materiaalista joku muu olisi voinut saada aikaan syvällisemmän ymmärryksen 1800-luvun elämästä ja yhteiskunnasta.
Olof Ångermanin aika ja elämä (2012) on henkilöhistorian tuella referoitua 1500-luvun historiaa. Käsikirjoitusta tarkastellut tuttavani totesi, että se oli "melkein kulttuurihistoriaa". Itselleni projekti oli oppimisprojekti 1500-luvun historaan ja peruslähteisiin. Valitettavasti ei (vieläkään) projekti, jossa opettelisin kirjan markkinoinnin alkeet.
Niin, neljä viimeistä kirjaa ovat myynnissä verkko- ja kivijalkakirjakauppojen kautta. Linkkejä tuossa oikeassa reunassa.
Mikvalaksi ja Martinsuoksi. Esipolvet länsirannikolla (2004) on kirjoistani ainoa, joka koostuu sukutauluista ja toista samanlaista en tee enää koskaan. Sukutauluja ei pysty lukemaan, piste. Hyvällä muistan Historiallisen sanomalehtikirjaston hyödyntämisen ja jos tekisin samaa koostetta nyt, sisältöä olisi samasta lähteestä huomattavasti enemmän. Lähdemerkinnöissä on löysyyttä, mutta rippikirjasivujen kirjaamisesta olen ylpeä, edelleen. Alkusanoissa selitin myös mitä lähderyhmiä olin tietoisesti jättänyt käyttämättä, mikä oli asiallista.
Sapattipuolivuoteni kolmesta kirjasta taisi valmistua ensimmäisenä Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi. Kokemäen Yli-Forsbyn isäntäväki vuoteen 1944 (2007). Se on enimmäkseen kuvitettua proosaa liitteenään parin sukupolven jälkipolvitaulut. Mitään pahaa ei tule mieleen eli ilmeisesti en ole kirjaa montaa kertaa avannut. Karttojen käyttö jäi vähäiseksi ja tuomiokirjoja olisin voinut lukea pidemmän pätkän. Mummoni harvasanainen veli tuli Kokemäen S-marketissa sanomaan, että oli lukenut kirjan kokonaan eikä löytänyt kuin yhden virheen, mikä oli paras palaute. (Kirjaa on hyllyssäni vielä myymättömiä kappaleita...)
Ilmavallaksi ja Ilmavaltana. Erkki Ilmavallan esipolvet ja nuoruusvuodet (2007) on enimmäkseen vaarini muistelmia puhtaaksikirjoitettuna. Siinä oli mies, joka osasi puhua. Mokani oli kirjan pieni painos, josta ei riittänyt kappaleita Asikkalan paikallishistoriasta kiinnostuneille myyntiin.
Oksa Hohentalien sukupuussa (2007) on proosateksti puhtaasti patrilineaarisesta linjasta, joka päättyi mummoni isään. Tuomiokirjojen selailulla olisi saanut varmasti rikkaamman tekstin, mutta ei se jäänyt köyhäksi näinkään. Opin, että muiden tekemät sukutaulut kannatti tarkistaa kirkonkirjoista ja pitää silmällä häiden ja esikoisen syntymän päivämäärien erotusta. Eniten pidän mummon isoisästä SKS:n kansanrunousarkistosta löytämistäni tarinoista.
Kirjassa jäi vaivaamaan se, etten pystynyt ymppäämään vaimojen eli esiäitieni taustoja samojen kansien väliin. Sapattivapaani jälkeen teinkin lisäosan Brita Maria Sohlbergin esivanhemmat. Ymppäys Hohenthalien sukupuuhun (2007). Siinä on kuvitettua proosaa 75 sivua, lähdeluetteloa 9 sivua, esivanhempia yli 250 kappaletta ja aikaa lähes tuhat vuotta. Opittua: näistä suhdeluvuista ei synny ymmärrettävää tekstiä. Mutta valokuvista "piirroksiksi" photoshoppaamistani kuvista tykkään edelleen. Jos olisi pari vuosikymmentä ylimääräistä aikaa, niin porukan voisi tutkia uudelleen.
Sitten luovuin alaotsikoista ja vaihdoin omakustannussysteemiä. Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit (2009) oli sukuhistorian sijaan 1800-luvun paikallis- ja henkilöhistoriaa. Sen ovat muutamat jopa lukeneet. Henkilökohtaisesti sain arvostamaltani henkilöltä arvion "olet käyttänyt lähteitä monipuolisesti", mikä lienee positiivista. Joitakin lähteitä jäi kyllä käyttämättä ja eniten harmittaa, että sosiaalisten suhteiden esittelyyn käytin pelkästään muistitietoa enkä tajunnut käydä läpi kummisuhteita. Parasta projektissa oli se, että sain pienistä paloista kokoon aidosti uutta tietoa.
Flachsenius, muistiinpanoja (2009) rakentuu melko irtonaisista luvuista ja myöhemmin siihen tartuttuani oli vaikeuksia ymmärtää kuka oli kuka. Sukutauluja olisi pitänyt kuitenkin jaksaa väkertää. SSS:n sukukirjaraadin jäsen sanoi kirjasta minulle jotain positiivista, mutta totesi ettei ollut "oikea sukukirja" tms. Kirja sisältää kyllä ihan oikeita sukututkimustuloksia ja Yrjö Kotivuori on ylioppilasmatrikkeliinsa saanut siitä muutamia lisätietoja.
Tavarantasaajat Österholm ja Sutki (2010) on 1800-luvun rikollisten henkilöhistoriaa, jonka ajattelin kiinnostavan "suurempaa" yleisöä. Se onkin myynyt muuhun tuotantooni verrattuna hyvin ja päätyi jopa Helsingin kaupunginkirjastoon useampana kappaleena. Kokonaisuutena olen siihen edelleen tyytyväinen. Tosin tiedostaen, että samasta materiaalista joku muu olisi voinut saada aikaan syvällisemmän ymmärryksen 1800-luvun elämästä ja yhteiskunnasta.
Olof Ångermanin aika ja elämä (2012) on henkilöhistorian tuella referoitua 1500-luvun historiaa. Käsikirjoitusta tarkastellut tuttavani totesi, että se oli "melkein kulttuurihistoriaa". Itselleni projekti oli oppimisprojekti 1500-luvun historaan ja peruslähteisiin. Valitettavasti ei (vieläkään) projekti, jossa opettelisin kirjan markkinoinnin alkeet.
Niin, neljä viimeistä kirjaa ovat myynnissä verkko- ja kivijalkakirjakauppojen kautta. Linkkejä tuossa oikeassa reunassa.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Testausviesti
Bloggerin ajastus on prakannut lauantaista asti, toimisikohan nyt?
Siltä varalta, että toimii, samaan viestiin lukijatestaus: tietääkö kukaan Ruotsin kuningasta nimeltä Gunnar? Sillä oli tämän näköinen koira:
Siltä varalta, että toimii, samaan viestiin lukijatestaus: tietääkö kukaan Ruotsin kuningasta nimeltä Gunnar? Sillä oli tämän näköinen koira:
Lähde: Gallica
Mielekästä historiaa
Olohuoneeni pinosta poimin luettavaksi Jari Lehtisen kirjan Mielekäs maailman historia eli tarpeetonta tietoa eritoten parhaalla mahdollisella maulla. Siinä oli yli kolme sataa sivua asiallisella rivivälillä. Sujuva ja hauska suomen kieli sai sivut kääntymään suhteellisen vauhdikkaasti ja muutamassa päivässä olin lopussa.
Jos olen ymmärtänyt oikein, Lehtisellä oli käsikirjoitus valmiina jo jokin aika sitten. Hän ei löytänyt kustantajaa ja päätyi julkaisemaan tekstejä blogissaan Tekno-kekon mielekäs maailmanhistoria. Tämän jälkeen tie kovien kansien väliin avautui. Logiikkaa en aivan ymmärrä, mutta lopputuloshan on merkittävin asia.
Kirjan otsikossa kannattaa kolmea ensimmäistä sanaa enemmän kiinnittää huomiota viidenteen ja kuudenteen. Kyse ei ole kokonaiskuvaa luovasta tekstistä vaan rehellisestä tekstikokoelmasta, joka esittelee Lehtisen keräämiä kummallisuuksia maailmalta. Tätä lähtökohtaa Lehtinen selvittää alkusanoissaan.
Osa tarinoista oli mielenkiintoisia. Osa tuntui käsittelevän ihmisiä, joilla oli aitoja henkisiä ongelmia, enkä itse nähnyt niiden ihmettelemistä suuremmalle yleisölle tarpeelliseksi. Makuasia, tietenkin. Kuten myös nipotus siitä, että valtaosa tapahtumista olivat Britanniasta tai Amerikasta, mikä asettaa kirjan pääotsikon vielä oudompaan valoon.
Aivan loppupuolen kuolintapauslistasta tuli mieleen Horrible histories Stupid deaths -sketsit. Joista en ole koskaan välittänyt
Kirjan viimeisillä sivuilla on juttukohtainen lähdeluettelo, josta tekijälle papukaijamerkki. Se kuitenkin paljasti, että useimmilla kertomuksilla oli vain yksi lähde eli kyse oli tosiaankin juttujen yhteen tuonnista enemmän kuin kirjoittajan tutkimuksista. Rehellistä ja reilua olla tässä läpinäkyvä. Itseäni on pänninyt jo vuosia Juha Vuorelan blogi, jossa ihmiskohtalotarinat tuntuvat putoavan totuuteena taivaasta. Lisäys 8:35: pänniminen siis koskee vain lähdemainintojen puutetta.
Vuorelan blogin lisäksi seuraan ihmiskohtalotarinointia jokseenkin säännöllisesti amerikkalaisessa podcastissa Stuff you missed in history class. Podcastin tekijät rupattelevat luontevasti käsikirjoituksensa läpi ja ovat selvästi hakeneet tietoa. Mukava esitystyyli paikkaa toisen käden tiedon toiston miinuspisteet, aivan kuten Lehtisen kirjassakin.
Jos olen ymmärtänyt oikein, Lehtisellä oli käsikirjoitus valmiina jo jokin aika sitten. Hän ei löytänyt kustantajaa ja päätyi julkaisemaan tekstejä blogissaan Tekno-kekon mielekäs maailmanhistoria. Tämän jälkeen tie kovien kansien väliin avautui. Logiikkaa en aivan ymmärrä, mutta lopputuloshan on merkittävin asia.
Kirjan otsikossa kannattaa kolmea ensimmäistä sanaa enemmän kiinnittää huomiota viidenteen ja kuudenteen. Kyse ei ole kokonaiskuvaa luovasta tekstistä vaan rehellisestä tekstikokoelmasta, joka esittelee Lehtisen keräämiä kummallisuuksia maailmalta. Tätä lähtökohtaa Lehtinen selvittää alkusanoissaan.
Osa tarinoista oli mielenkiintoisia. Osa tuntui käsittelevän ihmisiä, joilla oli aitoja henkisiä ongelmia, enkä itse nähnyt niiden ihmettelemistä suuremmalle yleisölle tarpeelliseksi. Makuasia, tietenkin. Kuten myös nipotus siitä, että valtaosa tapahtumista olivat Britanniasta tai Amerikasta, mikä asettaa kirjan pääotsikon vielä oudompaan valoon.
Aivan loppupuolen kuolintapauslistasta tuli mieleen Horrible histories Stupid deaths -sketsit. Joista en ole koskaan välittänyt
Kirjan viimeisillä sivuilla on juttukohtainen lähdeluettelo, josta tekijälle papukaijamerkki. Se kuitenkin paljasti, että useimmilla kertomuksilla oli vain yksi lähde eli kyse oli tosiaankin juttujen yhteen tuonnista enemmän kuin kirjoittajan tutkimuksista. Rehellistä ja reilua olla tässä läpinäkyvä. Itseäni on pänninyt jo vuosia Juha Vuorelan blogi, jossa ihmiskohtalotarinat tuntuvat putoavan totuuteena taivaasta. Lisäys 8:35: pänniminen siis koskee vain lähdemainintojen puutetta.
Vuorelan blogin lisäksi seuraan ihmiskohtalotarinointia jokseenkin säännöllisesti amerikkalaisessa podcastissa Stuff you missed in history class. Podcastin tekijät rupattelevat luontevasti käsikirjoituksensa läpi ja ovat selvästi hakeneet tietoa. Mukava esitystyyli paikkaa toisen käden tiedon toiston miinuspisteet, aivan kuten Lehtisen kirjassakin.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Arkistotestaus: SLS @Kansalliskirjasto & tilahistoriaa
Kansalliskirjaston verkkosivuilla pyöriessäni huomasin maininnan käsikirjoitusarkistosta ja päätin sitten kuitenkin tehdä SLS-arkiston testauksen loppuun. Eihän tässä ollut mitään pelottavaa, tilausta menin tekemään erityislukusaliin, jota rauhallisempaa paikkaa ei olekaan. Koska minulla oli signumit verkkoluettelosta ja koska olin jo tarkistanut paperiluettelot, tilauksen teko kävi hetkessä. Ihanan retroa täyttää paperilappuja...
Tilauslomakkeessa ei ollut kenttää kirjastokortin numerolle eikä lappua täyttäessäni korttia kyselty. Tuli siis yllärinä, että sitä kysyttiin seuraavana päivänä, kun olin jättänyt kyseisen muovilevyn ulko-oven viereiseen kaappiin. Täti tarkasti nimelläni, että minulla oli erikoislukusalin oikeudet ja antoi armon käydä oikeudesta. Jos oikeudet olisivat puuttuneet, olisin joutunut hakemaan eteisestä sekä kirjastokortin että henkkarini. Ja jos minulla ei olisi ollut kirjastokorttia?
Erikoislukusalin "ihanuuksia" ovat muistiinpanovälineet talon puolesta. Paha tapani on painaa kynää liian kovaa paperiin, joten pehmeää lyijykynää piti olla koko ajan teroittamassa. Päädyin nimittäin kopioimaan pitkähkön pätkän tekstiä. Kamera olisi ollut kiva - olettaen, että sitä olisi saanut käyttää.
Tekstissä oli sen verran "uutta" (103 vuotta vanhaa) materiaalia, että siitä syntynee Aninkaiseen jutunpätkää Wessel-porukasta. Lisämateriaalin toivossa siirryin Kansallisarkistoon. (Toim. huom.: sattui olemaan keskiviikkoilta.)
Olin kerrannut vanhoja blogitekstejäni, joissa 13.5.2010 totesin, etten ollut löytänyt Villilän tilaa SAY:sta. Istahdin KA:ssa päätteen ääreen ja päättäväisesti selasin (melko ison) Uudenkirkon (=Kalanti) SAY-nidoksen aukeama aukeamalta läpi. Loppupuolella ollessani päähäni pälkähti ajatus "ei kai se vaan ollut kuitenkin Laitilassa?" "Oot sä hölmö, ei tietenkään ollut."
Päästyäni, tuloksettomasti, selauksen loppuun kipaisin vanhan tutkijasalin hyllylle. Otin käteeni Kalannin historian. Etsin Villilän hakemistosta ja kävin kaikki maininnat läpi. Yksi näistä oli tieto siitä, että Villilä siirrettiin hallinnollisesti Laitilasta Kalantiin vasta 1700-luvun puolella. Argh. Takaisin päätteelle ja oikea SAY esiin. Hypoteesini Villilän hallinnasta ennen isovihaa osoittautui ihan pikkasen vääräksi. Hups.
Digitaaliarkistossa joku hakuni tuotti osuman Pergamenttikokoelmasta: Kalanti, Villilä 1737-1737 (266)
Tämä kuullosti mielenkiintoiselta ja tuijotin asiakirjaa tovin yrittäen ymmärtää mitä tekemistä sillä oli Villilän kanssa. Luovutin ja kysyin kavereilta ja Tampereen suunnasta kerrottiin "näyttäisi siltä, että se on laadittu Villilän rusthollissa, muuten näyttäisi olean kiinnekirja Sundholmin säteriin".
Löytyi myös Villilän peltokartta vuodelta 1778 (Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kalanti - Villilä; Tiluskartta pelloista 1778-1778 (A24:62/1) ). Sen tarkempi tarkastelu tuotti yllätyksen. Alareunaan on "leimattu" teksti "Ei lainvoimainen maanmittausasiakirja". Näyttää törkeältä, mutta pitää kai olla tyytyväinen, ettei sitä ole vesileimattu pitkin ja poikin kuvaa. Nipottaen taas voisi todeta, ettei kyseessä ole enää "puhdas" digitoitu asiakirja, merkintää ei ole ajoitettu eikä ilmaistu kuka sen on paikalleen laittanut. Se näyttää digitaalisen tiedoston lisältä, mutta ei sekään ole myöhemmin itsestään selvää.
Tilauslomakkeessa ei ollut kenttää kirjastokortin numerolle eikä lappua täyttäessäni korttia kyselty. Tuli siis yllärinä, että sitä kysyttiin seuraavana päivänä, kun olin jättänyt kyseisen muovilevyn ulko-oven viereiseen kaappiin. Täti tarkasti nimelläni, että minulla oli erikoislukusalin oikeudet ja antoi armon käydä oikeudesta. Jos oikeudet olisivat puuttuneet, olisin joutunut hakemaan eteisestä sekä kirjastokortin että henkkarini. Ja jos minulla ei olisi ollut kirjastokorttia?
Erikoislukusalin "ihanuuksia" ovat muistiinpanovälineet talon puolesta. Paha tapani on painaa kynää liian kovaa paperiin, joten pehmeää lyijykynää piti olla koko ajan teroittamassa. Päädyin nimittäin kopioimaan pitkähkön pätkän tekstiä. Kamera olisi ollut kiva - olettaen, että sitä olisi saanut käyttää.
Tekstissä oli sen verran "uutta" (103 vuotta vanhaa) materiaalia, että siitä syntynee Aninkaiseen jutunpätkää Wessel-porukasta. Lisämateriaalin toivossa siirryin Kansallisarkistoon. (Toim. huom.: sattui olemaan keskiviikkoilta.)
Olin kerrannut vanhoja blogitekstejäni, joissa 13.5.2010 totesin, etten ollut löytänyt Villilän tilaa SAY:sta. Istahdin KA:ssa päätteen ääreen ja päättäväisesti selasin (melko ison) Uudenkirkon (=Kalanti) SAY-nidoksen aukeama aukeamalta läpi. Loppupuolella ollessani päähäni pälkähti ajatus "ei kai se vaan ollut kuitenkin Laitilassa?" "Oot sä hölmö, ei tietenkään ollut."
Päästyäni, tuloksettomasti, selauksen loppuun kipaisin vanhan tutkijasalin hyllylle. Otin käteeni Kalannin historian. Etsin Villilän hakemistosta ja kävin kaikki maininnat läpi. Yksi näistä oli tieto siitä, että Villilä siirrettiin hallinnollisesti Laitilasta Kalantiin vasta 1700-luvun puolella. Argh. Takaisin päätteelle ja oikea SAY esiin. Hypoteesini Villilän hallinnasta ennen isovihaa osoittautui ihan pikkasen vääräksi. Hups.
Digitaaliarkistossa joku hakuni tuotti osuman Pergamenttikokoelmasta: Kalanti, Villilä 1737-1737 (266)
Tämä kuullosti mielenkiintoiselta ja tuijotin asiakirjaa tovin yrittäen ymmärtää mitä tekemistä sillä oli Villilän kanssa. Luovutin ja kysyin kavereilta ja Tampereen suunnasta kerrottiin "näyttäisi siltä, että se on laadittu Villilän rusthollissa, muuten näyttäisi olean kiinnekirja Sundholmin säteriin".
Löytyi myös Villilän peltokartta vuodelta 1778 (Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kalanti - Villilä; Tiluskartta pelloista 1778-1778 (A24:62/1) ). Sen tarkempi tarkastelu tuotti yllätyksen. Alareunaan on "leimattu" teksti "Ei lainvoimainen maanmittausasiakirja". Näyttää törkeältä, mutta pitää kai olla tyytyväinen, ettei sitä ole vesileimattu pitkin ja poikin kuvaa. Nipottaen taas voisi todeta, ettei kyseessä ole enää "puhdas" digitoitu asiakirja, merkintää ei ole ajoitettu eikä ilmaistu kuka sen on paikalleen laittanut. Se näyttää digitaalisen tiedoston lisältä, mutta ei sekään ole myöhemmin itsestään selvää.
maanantai 23. huhtikuuta 2012
Kolme museojulkaisua ja yksi museo
Jollain vierailulla Yliopistomuseossa huomasin vanhoja luetteloita, joita sai ottaa ilmaiseksi mukaansa. En muista oliko uteliaisuutta tai ahneutta kummempaa syytä, että kassiini siirtyi painavalle savipaperille painetut Ars universitaria 1640-1990 "Teoksia Helsingin yliopiston piirrustussalista" ja "Muotokuvia Helsingin yliopiston kokoelmista" sekä pienempikokoinen, vuonna 1982 painettu perusnäyttelyn esittely. Sittemmin nämä ovat pyörineet asunnossani odottamassa loppusijoituspäätöstä.
Sen tekeminen vaati julkaisuihin uudelleen tutustumisen. Antoisimmaksi osoittautui viimeksimainittu, josta tein kaksi hyödyllistä löytöä. Sivulla 35 on näyte keräyslistasta, jolla "Turun palon jälkeen alettiin kerätä seurakunnittain varoja tuhoutunutta yliopiston kirjastoa varten". Tämähän voisi olla paikallis- ja henkilöhistoriallisesti mielenkiintoista! Ainakin esimerkkisivuilla on mukana talonpoikia, lampuoteja, pitäjänseppä ja räätäli. Ilmeisesti listat ovat Kansalliskirjaston huomassa?
Sivulla 89 on J. H. Seeligerin kuparipiirros C. F. Mennanderin väitöskirjaan De regia piscatura Cumoënsi (1751). Täytyy tarkastaa onko se digitoitu ja muistaa asia, kun seuraavan kerran tarvitsen Kokemäestä 1700-luvun ilmaista kuvitusta. (Ei löydy toistaiseksi Doriasta.)
Taidejulkaisuista olin tainnut ajatella tavalla tai toisella hyödyntäväni kuvia. Nyt ei kyllä tullut mieleen mitään selvää skenaariota. Mutta jos jostain saisi postikortteina tai muuten väreissä Johan Georg Geitelin vuodelle 1760 ajoitetut muotokuvat pariskunnasta... Ovat Suomen kansallismuseon kokoelmissa eli voinevat joskus verkon kokoelmakantoihin ilmestyä. (Ukko löytyi, muttei rouvaa.)
Muotokuvakokoelmajulkaisun taulut näyttivät hyvin tutuilta, sillä niiden pohjalta on tehty sanomalehdistä löytämäni piirroskuvat. Hauskempiahan nämä värilliset maalaukset olivat, mutta ei minulla ole mitään tarvetta pitää tätäkään opusta hyllyssä. Eli kannoin kaikki kolme lähikirjaston kierrätyshyllyyn.
Sieltä jatkoin Yliopistomuseoon, jossa on parhaillaan näyttelyssä Löytöjä kampuksien taidetta esillä. Seinillä olivat ne varhaiset professorimuotokuvatkin, joiden löytäminen tosin vaati pysähdyksen infotiskillä. Olenkohan koskaan käynyt museon neljännessä kerroksessa kun tuntui, että olin unohtanut kolmannenkin olemassaolon? Ainakaan en tiennyt, että Helsingissä on museo, jossa voi nähdä roomalaista lasia ilmaiseksi. Kerrosten väliin voisi lisätä kyltitystä...
Sen tekeminen vaati julkaisuihin uudelleen tutustumisen. Antoisimmaksi osoittautui viimeksimainittu, josta tein kaksi hyödyllistä löytöä. Sivulla 35 on näyte keräyslistasta, jolla "Turun palon jälkeen alettiin kerätä seurakunnittain varoja tuhoutunutta yliopiston kirjastoa varten". Tämähän voisi olla paikallis- ja henkilöhistoriallisesti mielenkiintoista! Ainakin esimerkkisivuilla on mukana talonpoikia, lampuoteja, pitäjänseppä ja räätäli. Ilmeisesti listat ovat Kansalliskirjaston huomassa?
Sivulla 89 on J. H. Seeligerin kuparipiirros C. F. Mennanderin väitöskirjaan De regia piscatura Cumoënsi (1751). Täytyy tarkastaa onko se digitoitu ja muistaa asia, kun seuraavan kerran tarvitsen Kokemäestä 1700-luvun ilmaista kuvitusta. (Ei löydy toistaiseksi Doriasta.)
Taidejulkaisuista olin tainnut ajatella tavalla tai toisella hyödyntäväni kuvia. Nyt ei kyllä tullut mieleen mitään selvää skenaariota. Mutta jos jostain saisi postikortteina tai muuten väreissä Johan Georg Geitelin vuodelle 1760 ajoitetut muotokuvat pariskunnasta... Ovat Suomen kansallismuseon kokoelmissa eli voinevat joskus verkon kokoelmakantoihin ilmestyä. (Ukko löytyi, muttei rouvaa.)
Muotokuvakokoelmajulkaisun taulut näyttivät hyvin tutuilta, sillä niiden pohjalta on tehty sanomalehdistä löytämäni piirroskuvat. Hauskempiahan nämä värilliset maalaukset olivat, mutta ei minulla ole mitään tarvetta pitää tätäkään opusta hyllyssä. Eli kannoin kaikki kolme lähikirjaston kierrätyshyllyyn.
Sieltä jatkoin Yliopistomuseoon, jossa on parhaillaan näyttelyssä Löytöjä kampuksien taidetta esillä. Seinillä olivat ne varhaiset professorimuotokuvatkin, joiden löytäminen tosin vaati pysähdyksen infotiskillä. Olenkohan koskaan käynyt museon neljännessä kerroksessa kun tuntui, että olin unohtanut kolmannenkin olemassaolon? Ainakaan en tiennyt, että Helsingissä on museo, jossa voi nähdä roomalaista lasia ilmaiseksi. Kerrosten väliin voisi lisätä kyltitystä...
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Koottua
Ilmat taitaa olla jo sellaiset, että entisaikaan lehmiä päästettäisiin laitumelle? Kuva lehdestä Joulupukki III 1914.
Jukka Laajarinne mietti historian tulkintaa. Jaakko Suominen historiallisisa syitä ja selityksiä.
Blogissa Seffaniaan suku Kirsi laskeskeli sukututkimuksen kustannuksia.
Lina kävi lasten kanssa Kansallismuseossa:
Tuoreessa Kuriositeettikabinetin esinetutkimuksen teemanumerossa on runsaasti luettavaa.
Silja Uusikangas miettii pitäisikö kouluissa opettaa enemmän Afrikan historiaa.
Riksantikvarieämbetet etsii på svenska kahta palkallista wikipedia-muokkaajaa. Blogin (på svenska) EnDigitaltKult kirjoittaja on kokeillut tapoja löytää tietoa ensimmäisestä Bernadotte-kuninkaasta, miettinyt arkiston ja kirjaston eroa sekä Kansalliskirjaston verkkoarkiston ja Internet Archiven eroja.
Också på svenska Kungliga Biblioteketin blogi Vardagstryck esitteli almanakan vuodelta 1707. Komea kuva Tukholmasta! Samaisessa blogissa myös kahden karkausvuoden kalenterit ja köyhäinhoidon määräys vuodelta 1776.
Tuore Helsingin historia ilmestyi ja julkistuksesta raportoivat Juha-Matti Granqvist ja på svenska Jessica Parland-von Essen. Infocrea-blogissa pari otosta etsiXpertti.fi -palvelun tiedeviestintäpäivästä 16.4.2012. Hietzu raportoi seminaarista ”Paikallismuseoiden tulevaisuudesta – kehittämistyöryhmän työn tuloksia”: osa 1,osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6 ja osa 7.
Kulttuurihistorian blogissa Riitta Laitinen muisteli c-kasetteja.
Jessica Parland-von Essenin innostamana oli Olli Bäckström aloittanut maaliskuun lopulla blogin Scripturae, joka "keskittynee akateemisen historiantutkimuksen aiheisiin".
Johanna Enqvist on äskettäin aloittanut blogin Ad doc väitöskirjan kirjoitus- ja ajatustyön tueksi.
Kirsi-Maria kertoi Glasgowssa pidetyn European Social Science History Conferencen tunnelmista. Charlotte oli myös Glasgowssa ja matkasta syntyivät blogikirjoitukset Nya sätt att se på kvinnor medeltidskällor , Saker jag lärt mig Glasgow , Det finns universitet och så finns det Universitet ja Trender inom genushistoria . Ilona Kemppainenkin oli samassa kaupungissa samaan aikaan, blogikirjoitusta odotellen.
Ahmu työstää historiallista romaania: "En kestä, jos faktat ovat miten sattuu, eikä miljöö vastaa sitä mitä se on todellisuudessa saattanut olla. Siksi joudun (?) tekemään kesälomani koittaessa inspiraatiomatkan! "
Tuula Levo oli lukenut muistelmakokoelman Kauaksi kotoa, ja kirjoitti siitä toisenkin postauksen.
Lucilla Lin dissaa kansalliseepostamme.
Blogin Ghost unfair tuoreimmista kuvista selviää, miltä näyttää hylätyllä kalanpakastamolla Porissa.
Suketus oli tyytyväinen lukemaansa kätilömuistelmaan.
Ennen ja nyt julkaisi Antti Tahvanaisen ja Jukka Leinosen lectio praecursoriat.
Mörrimöykkyä harmitti moni asia, mutta hän lopetti positiivisesti:
Jukka Laajarinne mietti historian tulkintaa. Jaakko Suominen historiallisisa syitä ja selityksiä.
Blogissa Seffaniaan suku Kirsi laskeskeli sukututkimuksen kustannuksia.
Lina kävi lasten kanssa Kansallismuseossa:
Pimeä keskiaika haarniskoineen ja ikoneineen oli kolmevuotiaalle pelottavaa, "Äiti, ei tulla tänne enää ikinä, mennään vaan eläinmuseoon. Vaikka onhan nekin kaikki kuolleita"Kurakauppalan Kaisa löysi kuluneeseen Titanic-aiheeseen uuden kulman kirjallisuuden kautta.
Tuoreessa Kuriositeettikabinetin esinetutkimuksen teemanumerossa on runsaasti luettavaa.
Silja Uusikangas miettii pitäisikö kouluissa opettaa enemmän Afrikan historiaa.
Riksantikvarieämbetet etsii på svenska kahta palkallista wikipedia-muokkaajaa. Blogin (på svenska) EnDigitaltKult kirjoittaja on kokeillut tapoja löytää tietoa ensimmäisestä Bernadotte-kuninkaasta, miettinyt arkiston ja kirjaston eroa sekä Kansalliskirjaston verkkoarkiston ja Internet Archiven eroja.
Också på svenska Kungliga Biblioteketin blogi Vardagstryck esitteli almanakan vuodelta 1707. Komea kuva Tukholmasta! Samaisessa blogissa myös kahden karkausvuoden kalenterit ja köyhäinhoidon määräys vuodelta 1776.
Tuore Helsingin historia ilmestyi ja julkistuksesta raportoivat Juha-Matti Granqvist ja på svenska Jessica Parland-von Essen. Infocrea-blogissa pari otosta etsiXpertti.fi -palvelun tiedeviestintäpäivästä 16.4.2012. Hietzu raportoi seminaarista ”Paikallismuseoiden tulevaisuudesta – kehittämistyöryhmän työn tuloksia”: osa 1,osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6 ja osa 7.
Kulttuurihistorian blogissa Riitta Laitinen muisteli c-kasetteja.
Jessica Parland-von Essenin innostamana oli Olli Bäckström aloittanut maaliskuun lopulla blogin Scripturae, joka "keskittynee akateemisen historiantutkimuksen aiheisiin".
Johanna Enqvist on äskettäin aloittanut blogin Ad doc väitöskirjan kirjoitus- ja ajatustyön tueksi.
Kirsi-Maria kertoi Glasgowssa pidetyn European Social Science History Conferencen tunnelmista. Charlotte oli myös Glasgowssa ja matkasta syntyivät blogikirjoitukset Nya sätt att se på kvinnor medeltidskällor , Saker jag lärt mig Glasgow , Det finns universitet och så finns det Universitet ja Trender inom genushistoria . Ilona Kemppainenkin oli samassa kaupungissa samaan aikaan, blogikirjoitusta odotellen.
Ahmu työstää historiallista romaania: "En kestä, jos faktat ovat miten sattuu, eikä miljöö vastaa sitä mitä se on todellisuudessa saattanut olla. Siksi joudun (?) tekemään kesälomani koittaessa inspiraatiomatkan! "
Tuula Levo oli lukenut muistelmakokoelman Kauaksi kotoa, ja kirjoitti siitä toisenkin postauksen.
Lucilla Lin dissaa kansalliseepostamme.
Blogin Ghost unfair tuoreimmista kuvista selviää, miltä näyttää hylätyllä kalanpakastamolla Porissa.
Suketus oli tyytyväinen lukemaansa kätilömuistelmaan.
Ennen ja nyt julkaisi Antti Tahvanaisen ja Jukka Leinosen lectio praecursoriat.
Mörrimöykkyä harmitti moni asia, mutta hän lopetti positiivisesti:
Tettipaikan sain Forssan museolta, siellä siis hengaan ja taukoaikoina lueskentelen kauan himoitsemaani Forssan historiaa. Hyvän työskentelypesän olen kyllä sieltä saanut, kun vieressä on kaksi hyllyä varustettuna rakkaan kotikaupungin historiaa käsittelevällä kirjallisuudella. Jes.
Lifestyle-vinkkejä menneisyydestä (2/2)
Edellisessä lifestyle-katsauksessa meillä oli käsittelyssä hirsimökki ja sellainen löytyy myös toisesta kohteestamme:
Rakennuksen rustiikkiin tyyliin sopivat nämä turkisbuutsit.
Mutta toisinaan sitä haluaa jotain vähän stylempää, kuten nämä punaiset saappaat, jotka on koristeltu pohjia myöten.
Tästä kaftaanista päätellen, joko kiloja voi esitellä tai kerrospukeutuminen on todella pop.
Illan iloksi käy harpun soitto.
Satulapeitteissä huopa on suosittu materiaali, joka sallii muodoilla ja väreillä leikkimisen.
Sisustusta voi piristää myös täytetyillä lintuhahmoilla.
Todellinen satsaus on tenniskentän puolikkaan kokoinen huopapeite, josta voi muutaman pylvään avulla tehdä teltan. Tässä kuviointi esittävää ja aika komea ratsastaja on malliksi löytynyt. Taitavat viiksetkin olla in, ratsastustaidon ohella.
Kulkuvälineissä isot pyörät ja ilmavat rakenteet tekevät coolin vaikutuksen.
Aikuisten oikeasti yllä on esitelty Altain nomadien kuoleman kulttuuria. Eremitaasin kokoelmiin kuuluu yli 5000 esinettä haudoista, jotka on ajoitettu vuosiin 600-200 eaa. Roudan ansiosta esineet ovat säilyneet upeassa kunnossa. Pari vuotta sitten Eremitaasissa käydessäni näin yllä olevat punaiset saappaat suorassa valaistuksessa ja olin melko kauhistunut, vaikka en tuolloisista kylteistä edes ymmärtänyt ajoitusta oikein. Nyt esillepano oli laitettu uusiksi, esinetekstit englanniksi, valaistus asiallisemman oloinen ja kuvien laatu sen mukainen. Kannattaa käydä katsomassa paikan päällä. Ylläolevien lisäksi on nähtävillä kuollut hevonen ja tatuoitua ihmisen ihoa.
Rakennuksen rustiikkiin tyyliin sopivat nämä turkisbuutsit.
Mutta toisinaan sitä haluaa jotain vähän stylempää, kuten nämä punaiset saappaat, jotka on koristeltu pohjia myöten.
Tästä kaftaanista päätellen, joko kiloja voi esitellä tai kerrospukeutuminen on todella pop.
Illan iloksi käy harpun soitto.
Satulapeitteissä huopa on suosittu materiaali, joka sallii muodoilla ja väreillä leikkimisen.
Sisustusta voi piristää myös täytetyillä lintuhahmoilla.
Todellinen satsaus on tenniskentän puolikkaan kokoinen huopapeite, josta voi muutaman pylvään avulla tehdä teltan. Tässä kuviointi esittävää ja aika komea ratsastaja on malliksi löytynyt. Taitavat viiksetkin olla in, ratsastustaidon ohella.
Kulkuvälineissä isot pyörät ja ilmavat rakenteet tekevät coolin vaikutuksen.
Aikuisten oikeasti yllä on esitelty Altain nomadien kuoleman kulttuuria. Eremitaasin kokoelmiin kuuluu yli 5000 esinettä haudoista, jotka on ajoitettu vuosiin 600-200 eaa. Roudan ansiosta esineet ovat säilyneet upeassa kunnossa. Pari vuotta sitten Eremitaasissa käydessäni näin yllä olevat punaiset saappaat suorassa valaistuksessa ja olin melko kauhistunut, vaikka en tuolloisista kylteistä edes ymmärtänyt ajoitusta oikein. Nyt esillepano oli laitettu uusiksi, esinetekstit englanniksi, valaistus asiallisemman oloinen ja kuvien laatu sen mukainen. Kannattaa käydä katsomassa paikan päällä. Ylläolevien lisäksi on nähtävillä kuollut hevonen ja tatuoitua ihmisen ihoa.