keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Suomess' ei elä runoilla


Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut: Olli Kymäläinen. Mies ei ole muille tuntematon, vaan on saanut sivun Wikipediaan. Sen mukaan hän oli kansanrunoilija.

Maiden ja merien takaa no 11/1866, josta kuvamme, puolestaan kertoo:
Hänen elämänsä, niinkuin talonpojan tavallisesti, ei ole merkillinen erinomaisista tapauksista. Hän oli syntynyt v. 1790 ja elänyt kaiken ikänsä Heinäveden kappelissa Savossa. Kauan aikaa oli hän myllärinä Karvion hovin tiluksilla; muutamia vuosia ennen kuolematansa luopui hän kuitenkin tästä virastaan ja muuttui torppariksi. Mutta maanviljelykseen ei hänen mielensä tehnyt; sen toimen heitti hän kokonaan vaimonsa ja lastensa haltuun. Itse hän vaan veisteli ja sepitteli kaikelleisia koneita, johon työhön hänellä oli suuri taito. Hän kuoli v. 1855.

Pitäjäläiset pitivät häntä suuressa arvossa, vaikka ei hän suinkaan pitäjän pohattoja ollut. Koti-elämässään sitä vastaan hän ei ollut oikein onnellinen; sillä kiukkuinen, pikainen luonteensa teki hänet usein tylyksi perheelleen.
Todellinen taitelijaluonne siis. Enkä ole unohtanut, että tänään on Aleksis Kiven päivä. Hänen, Kymäläisen ja muiden suomeksi kirjoittaneiden kunniaksi Olli Kymäläisen runo Suomess' ei elä runoilla (kokoelmasta Kahdeksantoista runoniekkaa)
Kuulkahatte kuulut herrat,
Suomen ruhtinaat suloiset,
Minä huuan huolissani,
Valittelen vaivoissani:
Suomess' ei elä runoilla,
Ei tule leipä laulamalla,
Työstä on Suomessa surua,
Leivänsaaliista Savossa.
Maat on kaikki kankahia,
Kaikki kallioperiä,
Toiset korpia kovia,
Synkkiä syänsaloja,
Pellonpaikat on pahoja,
Kivikoita, kallioita;
Niiss' on työtä tyhjän kanssa
Saaha einettä etehen,
Ruvetessani runoille.
Viel' on raskas Herran vitsa,
Tauti päälle painavainen,
Kaikki tässä kappelissa,
Joitten joukossa minäkin
Olen saanut outo olla,
Parvessa parasna miesnä,
Kaikki on kattoni kulunna,
Kaikki pääni paljastunna;
Ei ole soittoni soreat,
Eikä kuulu kanteleeni,
Nyt ei kanna köyhän koppa,
Pää paljas puhua paljon,
Suru soittoni hajoitti,
Katkoi kielet kanteleeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti