perjantai 21. syyskuuta 2012

Kun maatiaiskarjaa palkittiin


Ote tarinasta, joka julkaistiin kirjallistaiteellisessa joulualbumissa Nuori Suomi 1901
Moniaita päiviä ennen näyttelyä kysyttiin Villen mieltä, niin vastasi:

- En minä usko, että tämän kylän lehmistä annetaan yhdestäkään ensi palkintoa. -

Mutta siitä nousi tuima keskustelu ja huuto hirmuinen.

Ison Herralan Taavetti huusi Villelle melkein korvan juuressa, kämmenillään yhteen iskien:

- Sen minä sanon, että kauvan saavat ajaa agronoomit ennenkun löytävät semmosen lehmän kuin meidän Kullankukka ... Kun viistoista litraa lypsää vahetonta maitoa kantamisen jälkeen ... ja jos ei se palkintoa saa ... niin ...

Ja Lintalan hoikkasäärinen isäntä huusi yhteen ääneen Herralan Taavetin kanssa:

- Entäs meidän Reesantti ... Nytkin kun poiki niin neljä kertaa on lypsetty päivässä ... ja lehmä lihava kuin tunkio ja karva kuin silkki ...

Ja samaan kiljui Pullolan emäntäkin:

- Ja meillä Leijona ... Viimeksikin kun agronoomi kävi kasvitarhaa katsomassa, niin Leijonaa lautaselle taputti ja puheli kuin ystävälle ja kiitteli, että eipä hän ole semmoista lehmää nähnyt kuin suurissa rustholleissa Etelä-Suomessa.

Niin huusivat Mikkolan Villelle vasten naamaa, mutta Ville ei sittenkään luopunut mielipiteestään, nimittäin ettei hän usko Heinäkylän lehmäin saavan ensi palkintoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti