maanantai 13. elokuuta 2012

Luu jäi käteen

Laveryn luentosarjan takia minulta jäi väliin lähes kaikki viime viikon Arkeologit kylässä -aktiviteetti Tiedekulmassa. Onnekseni kaikkein kiinnostavin otsikko Härkää ja härkäsimppua. Porvarin ruokapöydässä Helsingissä noin vuonna 1590 oli perjantaina.

Ajattelin saavani täydennystä kirjaa Olof Ångermanin aika ja elämä kirjoittaessani keräämälleni tiedolle. Vasta paikan päällä tajusin, että härkäsimppu on kala ja päivän teemana osteologia. Kristiina Mannermaa yritti esittää perustietoja myös muusta ravinnosta, mutta varsinainen aihe oli Helsingin Vanhankaupungin yhden talon lattialta löytyneet luut. Lyhyessä esityksessä en aivan pysynyt kärryillä siitä mikä oli yleisempää asiaa ja mikä kaivaustulosta. Edellistä ainakin simppuliemen resepti, jossa kalaliemi rikastettiin voilla. Se oli minulle uutta tietoa.

Vasta kysymysosiossa selvisi, että tutkimus on vasta alkamassa (vaikka kaivaukset olivat jo vuosina 1989-93). Vielä ei ole teoriaa siitä, miksi talon lattialle yli päänsä oli kertynyt luita, isojakin. Valmiimmassa tutkimuksessa tulee varmasti olemaan jotain mielenkiintoisempaa kuin tässä puolen tunnin katsauksessa. Olihan sitä myös ao. kaivausten siitepöly- ja kasvijäännöstuloksissa, joita viime vuonna tähän aikaan lueskelin vanhasta Narinkka-kirjasta.

Esityksen jälkeen poikkesin alakerran Kontti-galleriaan, jossa piti oleman Espoon Mankbyn esittely. Paljastui seinäkankaiksi, joiden tekstit ja kuvat toivottavasti esillä jollain verkkosivullakin. Sivupöydällä oli todennäköisesti aiemmin päivällä pidetyn työpajan materiaalia, josta kuvat yllä ja alla.

Tiedekulmasta poistuessani huomasin seinällä paperilapun, jonka perusteella kaikki siellä pidetyt esitykset on videoitu ja esillä sivulla www.helsinki.fi/thinkwall . Näköjään WDC-tuotantoa, kun en ensisilmäyksellä erota, mistä videoita edes hakea. Siitä huolimatta, että etusivulla on videoruutu. Jonka yläpuolella näkyvä Teemu von Boehmin kommentti maaliskuulta ei ole saanut vastausta:
Laittakaapa jo vihdoin loputkin tietoiskuvideot esille yleisökysymiksineen ja vastauksineen leikkaamattomina vai odottaako Tiedekulma, että videomateriaalit vuotavat YouTubeen sensuroimattomana julkiseen levitykseen. Totuus esille vihdoinkin ei totuuden esiintuomista pidä hävetä tai pelätä  [...]  Ps. Tiedekulman Ohjelmasta näkee mitä tietoiskuja on pidetty ja osasta videoista näkee, että ne on tylysti katkaistu kesken ennen yleisökysymyksiä ja vastauksia.
Paikkaus 11:03: Mikä mahtoi lauantaina Thinkwall-sivua/silmiäni vaivata, kyllä sieltä nyt löytyy tallenteita esityksistä, jopa viime viikoltakin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti