sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kerättyä

Jessica Parland-von Essen osallistui kulttuuriperintöväen seminaariin ja raportoi på svenska. Teksti on hieman positiivisempi kuin kesken tapahtumaa Jessican lähettämä twiitti "Medborgarna har inte rätt att komma till arkiven" #hoppsan #avoinGLAM. Keneltä lainaus oli, sitä hän ei suostunut kertomaan.

Viime viikonlopun Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilta raportoivat Juuso HyvärinenEva Ahl-Waris (på svenska) ja Petteri Järvinen, joka päätyi visioimaan tulevaisuuden 1900-luvun markkinoita.

Anneli ajatteli Aamulehden uutista vahakabinetista.

Juha-Matti Granqvist kävi Eino Jutikkalan haudalla.

Charlotte Vainio kirjoitti på svenska Birkan asemasta Ruotsin syntymyytissä tuoreiden meriarkeologisten löytöjen innoittamana. Andreas Koivisto summeerasi Vantaan kenttäarkeologiakauden. Ilari Aalto (ex-Ilarios) jatkoi arkeologista matkakertomusta pohjoiseen. Olli Bäckström on Aboa Vetuksen lumoissa.

Juha Vuorela kehuu Elävän arkiston tarjoamaa Aleksandra Kylanderin haastattelua, jossa käsitellään Louhisaaren elämää. JVahe kommentoi Mannerheimin osuutta vuoden 1918 punaisten kuolemissa. Lucilla Lin kommentoi 1918 keskustelua.

Viljami Lappalainen aloitti tekstinsä
13.08.2012 keskustelin erään ystäväni kanssa yhteiskunnasta ja historiasta. Hän sattui mainitsemaan käsityksen historiasta jatkuvuuden ja epäjatkuvuuden tutkimuksena.
Raija luki Kristiina Vuoren kirjan Näkijän tytär.

Exme kävi keskiaikamarkkinoilla:
Keskiaika osoittautui kuvottavaksi: ihan normaalin ja kiltin näköiset ihmiset myivät korpinjalkoja, joita voi kätsästi ripustaa koruksi kaulaan. Vaikka korpit lienevät kuolleet luonnollisen kuoleman, näin mielessäni vain korppeja, joilta on amputoitu jalat. Yököttävää.
Toiset ihan normaalin näköiset ihmiset olivat kasanneet myyntipisteensä eteen laatikollisen hirvenjalkoja ja ihraa. Kärpäsen pörräsivät, pata porisi, ja taas ihan normaalit ihmiset ostivat tästä kuvotuksesta keitettyä saippuaa. Psykopaattikamaa, minusta, on kuolleista keitetty saippua. Kuka sitä haluaa iholleen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti