sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kohdattua


Suketus koki onnistumisen arkistossa:
Tänään kävin aamusta tarkistamassa yhden pienen aineiston, jonka olemassaolo selvisi minulle aivan täysin vahingossa toissapäivänä, ja ilmeni, että siitä on pikkiriikkinen mutta sitäkin keskeisempi hyöty minulle. Tunsin itseni melkein ihan oikeaksi tutkijaksi, kun hihkuin riemusta selatessani niitä paria vihkosta arkistonhoitajan naureskellessa hyväntahtoisesti innolleni.
Tarja Jylhä referoi Lilly von Heidemania käsittelevän proseminaarityönsä. Vesa Linja-aho esitteli sähkötöiden varhaista sääntelyä.

Olli Bäckström kommentoi sotahistorian tilaa:
...noin 99 prosentista sotahistorioitsijoita, joiden helmasyntinä on tympeä kronikointi, kyvyttömyys hahmottaa kokonaisuuksia tai tehdä eroa oleellisten ja epäoleellisten seikkojen välillä, lähdekritiikin puute, ennakkoluuloisuus, tarrautuminen turvallisiin myytteihin ja parhaimmillaankin vain keskinkertainen kirjoitustaito. Syy tähän valitettavaan asiaintilaan on selvä: valtaosa sotahistorioitsijoista operoi akateemisen maailman ja sen käytäntöjen ulkopuolella.
Sampsa Hatakka kirjoitti Viaporin eläinkannasta. Jouni Kuurne kertoi, että Asikkalan Urajärven kartanosta löytyi lohikäärme.

Jyväskylän yliopiston kirjaston blogissa kokemuksia opinnäytteiden digitoinnista ja yleisemmin gradujen säilytyksestä.

Artefacta esitteli kuukauden museoesineet. Kirnuvoikukkien E vei valokuvan matkalle. Utelias Uppsalassa tarjosi matkavinkit kaupunkiin. Ilarios jatkoi muinaisretkiraportttiansa saaristosta.

Juha Vuorela oli löytänyt naimaluvan 1800-luvulta.Reijo Valta julkaisi Jatkokertomuksissaan Eljas Snellmanin tekstin Eräs hautaustapa Miehikkälästä.

Jalka kulki Vivi Lönn -kävelyllä Jyväskylässä. Eva Ahl-Waris raportoi (på svenska) Aboa Vetuksen uudesta näyttelystä. Reijo Valta esitteli Mustasaaren kirkon rauniot. Utelias Uppsalassa kävi Skoklosterin linnassa.

Katleena Kortesuo luulee, että kukaan ei kehuskele tyyliin "Mun isoäiti toi taitoluistelun Suomeen." tai "Mun esi-isä teki Tukholman-reissuja jo 1800-luvulla.".

Suketus luki Eino Leinon (toisen) kirjan Kirjailijoiden Helsinki. Kirjavinkeissä Hannu esitteli Joni Skiftesvikin romaanin Pirtukuningas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti