torstai 17. toukokuuta 2012

Tulevia elokuvia

Twitter-linkitys vei minut silmäilemään Suomen elokuvasäätiön tukipäätöksiä tämän vuoden puolelta. Historialliset elokuvat eivät liene muotia - tai sitten liian kalliita - sillä niitä löytyi suhteellisen vähän.

Helmikuussa oli annettu käsikirjoitustukea elokuvalle nimeltä Mies joka särki Stalinin piipun, jonka kuvaus kuuluu "Kahden nuoren matka menneisyyteen Helsingistä Ulan Batoriin tämän päivän pankkikriisin aikakaudelta etsimään historiallisen perhesalaisuuden jäännöksiä Mongoliassa".

Kehittämistukea annettiin maaliskuussa Mika Kaurismäelle, joka työstää elokuvaa Kuningatar Kristiinasta! Kaurismäki aikoo tehdä kuvauksen "nuoresta ja poikkeuksellisesta Kristiinasta, josta tuli Ruotsin hallitsija seitsemänvuotiaana ja joka luopui kruunustaan vapaaehtoisesti 28-vuotiaana."

Toukokuun käsikirjoitustukipäätösten listasta löytyi kaksi historiallista elokuvaa. Elokuvaa Jurmo kuvataan lupaavasti:
Eletään 1500-lukua. Jurmon kaukaista saarta asuu yhteisö, joka elää kalastuksesta, hylkeistä ja rantarosvouksesta. Nuori neito nousee väkivaltaista perinnettä vastaan.
Kaikki yllä olevat ovat "pitkiä näytelmäelokuvia" ja sellainen aikoo olla myös Haava, joka on "Eugen Schaumanin tarina: Isäviha synnyttää terroristin, äidin kaipuu valtion." Alla olevien SLS:n digitoimien kuvien perusteella Eugen Schaumanin hautajaisisten kuvaus tulee vaatimaan merkittävän määrän kuvausavustajia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti