"Venäläinen" etnografinen museo (1/2)

Aloitimme viime lauantain iltapäivän Pietarissa Kunstkammerin kauheuksilla ja vilaisimme myös museon kaukomaiden etnografiaa esittelevää osaa. Se vaikutti tutulta muista paikoista, joten siirryimme joen eteläpuolelle "venäläiseen" etnografiseen museoon. Matkalla ohitimme keväisessä säässä yllä näkyvän merimuseon, jonka sisäänkäynti ei erottunut pylväiden välistä.

Marmorisesta aulasta (yllä) oli selvää, että kyse oli pyhäksi tarkoitetusta paikasta. Ainoa viite museon sisällöstä on alareunan friisi, joka opaskirjani mukaan esitti Neuvostoliiton talonpoikia työssään. Kiitos samaisen opaskirjan en myöskään hämääntynyt, kun käyntimme alkoi tutuista maisemista. Isossa alasalissa oli Viroa, Inkerinmaata ja Karjalaa sulassa sovussa, johon mahtui mukaan myös Akseli Gallen-Kallela, Kalevala ja Larin Paraske. (Seinäkyltin mukaan kyseessä oli näyttely "Peoples of the north-west of Russia and the Baltic region".) Näyttelytekstit olivat venäjäksi, jota en osaa, joten tuotti hieman vaikeuksia erottaa mikä edusti mitäkin. Moisia amalgaamiesityksiä on varmasti monesti tullut katsottua vieraista kulttuureista surutta, mutta kun on sukulaiset mukana...

Siirryttyämme lähikansojemme parista eteenpäin saimme itsemme kartalle vasta kun eräs puhelias valvoja selitti, että kierrämme näyttelyä nurinpäin. Kassalta saatu englanninkielinen lyhennelmä alkoi yhdistyä näkemäämme ja saimme otetta varsinais-venäläisestä kulttuurista, jota oli muutaman huoneen verran esillä. Vieraampaa koristelukulttuuria, kuten talonulkokoristeista bongattu leijona, mutta yllättäviä yhteyksiä. Villin näköinen Sviatki-juhla olikin aivan samaa kuin kotimainen nuutipukkimme. Ainakin amatöörin vertailevalla kansanperinnetutkimuksella.

Tuohta osasivat venäläisetkin käsitellä.