Tutkijoiden ääni paperilla

Museo-listalle Mikael Korhosen lähettämällä viestillä tuli tiedokseni, että Outi Hupaniitun Tutkijoiden ääni ja sähköiset aineistot. Selvitys muistiorganisaatioiden asiakkaitten digitoitujen aineistojen tarpeista ja saatavuudesta oli ilmestynyt ja saatavilla SLS:n sivulta. Olin tuloksista kiinnostunut siksi, että täytin kyselylomakkeen, syksyllä esitetyt ennakkotulokset olivat mielenkiintoisia ja jossain määrin myös siksi, että mukana on kaksi sivua omaa kommenttitekstiäni.

Kommentoitavaa on myös selvityksessä, jota luin kynä kädessä. Heti esipuheen kohdalle tuli kirjoitettua kirosana, sillä Korhonen totesi siinä käyttäjistä, että

Heidän ei välttämättä tarvitse tietää, miten arkisto on muodostunut.

Kun, ***** tarttee! Tarvitsee tietää ja ymmärtää kaikki se, minkä Jessica Parland-von Essen taannoin blogiinsa listasi.

Pahoin pelkään, että oma "Käyttäjän näkökulma"ni on muille yhtä vaikeaselkoinen kuin Tuomas Heikkilän teksti oli minulle. Heikkilä toteaa "Suomalainen keskiajantutkimus on sähköisten aineistojen osalta modernin eturintamassa." ja väittää, ettei selitys ole niiden vähyydessä, kehuskellen lähes 7000 keskiaikaisella asiakirjalla. Montakohan sivua on Domesday Bookissa? Joka on indeksoitu paikannimillä, ja josta voi hakea henkilönimiä.

(Suomalaista digitoitua keskiaika-aineistoa on
- Diplomatarium Fennicum
- Kansalliskirjaston pergamenttitietokanta, jonka Aarteita keskiajalta -verkkonäyttelyn esipuheen mukaan piti avautua viime vuoden lopussa
- Kansallisarkiston Pergamentti-kokoelma)

En myöskään ymmärrä Heikkilän kommenttia siitä, että keskiaikaisten käsikirjoitusten vertailun välttämättömyys on syy sille, että alkuperäisaineistojen käytöstä ei voida kokonaan luopua. Eikö tätä vertailua ole nimenomaan helpointa tehdä, jos kaikki versiot on digitoitu?

Samaa mieltä olen Heikkilän kanssa kappaleessa

Yhteistyötä ja yhteensovittamista tarvitaan myös paikallisesti. Esimerkiksi Diplomatarium Fennicum ja sen paljoa suurempi ruotsalainen vastine, Svenskt Diplomatariums huvudkartotek, tavoittelevat täsmälleen samaa päämäärää ja ovat osin päällekkäisiä. Niiden välistä yhteistyötä tulisi tiivistää ja sopia työnjaosta. Näin myös Suomessa olisi järkevää ja mahdollista jatkaa tällä hetkellä pysähdyksissä olevaa DF:n toimintaa. Nykyisellään vain Reinhold Hausenin Finlands Medeltidsurkunder -sarjan asiakirjaeditiot sisältävään DF:iin tulisi aikaa myöten lisätä myös muitten Suomen keskiajan ja 1500-luvun tärkeimpien asiakirjajulkaisujen sisältö.

Mistä muistui mieleeni taannoin Ruotsin puolelta hakemani Vatikaanin erioikeuspäätökset. Ainakaan esimerkkitapaukseni teksti ei ole DF:ssä. Muistiini palaa myös tuttavani ruotsalaisen tutkijakolleegan kokemus kotimaisessa Vakassamme: ilman suomen kielen taitoa voudintilejä oli mahdotonta löytää. Eli paljon puhuttua kulttuurillista yhteyttämme voitaisiin viljellä muullakin tavalla kuin pakkoruotsilla.

Ja vielä olisi 90% sivuista kommentoimatta... Järkyttävää on jos Kansalliskirjasto ei analysoi verkkopalvelujensa käyttöä (s. 21). Pelkkä tilastointi ei lämmitä! Ja sekin tekemättä?

Jossain kohtaa lukiessa tuli mieleen, että olisi käyttäjäystävällistä, jos Arkistolaitoksen sivuilla olisi kerrottu, mitkä yksiköt on digitoitu kokonaan. Niin ja parantaisi sitä luotettavuutta (s. 39)

Kammotuksella luin, että värillistä materiaalia oli digitoitu harmaasävyisenä Arkistolaitoksessa (s. 59). Onkohan taas luettu jotain standardia?

Indeksoinnit ja metatiedot tulivat kiitettävän monella sivulla esille. Toivottavasti asia valkenee tämän perusteella jollekin vastuuhenkilölle. Yhdessä kohtaa tuli jopa esille linkitys materiaalin ja siitä tehtyjen tutkimusten välille. (s. 72) Oi näitä unelmia...

Jään odottelemaan luvattua wiki-luetteloa sähköisistä aineistoista. (s. 41) Moisen saaminen olisi hienoa kuin siipipäisen haarniskoidun sotilaan saapuminen. (Kuva alla Gallicasta)