maanantai 13. helmikuuta 2012

Lauantain kaupallinen kulttuurianti

Olisin voinut lähteä Lahteen kuuntelemaan Historiapäivien esityksiä. Mutta aiheet eivät olleet minua kiinnostavia ja kaksi vuotta sitten samasta tilaisuudesta palatessa iskenyt paha vatsatauti ei ole vielä unohtunut. (Olli Alm raportoi, että Lahdessa "tunnelma oli kuin Vesijärven nuorisoseuran iltamissa: kovasti oli varttuneen oloista. Nuoriso – ja erityisesti keski-ikäiset – tuntuivat puuttuvan tapahtumasta kokonaan. Historiaan perehtyminen taitaa olla sellainen harrastus, johon useimmilla on aikaa vasta eläkepäivillä. ")

Joten suuntasin Stokkan 150-vuotisjuhliin. Postilaatikosta kolahtaneen mainoslehden mukaan Argoshallissa piti oleman näyttelyä tavaratalon menneisyydestä. Käyntihetkelläni filmit eivät pyörineet, mutta valokuvia oli nähtävillä ja muutamia esineitäkin.


Ylemmässä kuvassa kassakoneita. Alemassa Stockmannin perustajan pojan Englannista vuonna 1887 tuoma polkupyörä sekä 1930-luvulla käyttöön otettu jalkojen röntgenlaite, joka oli käytössä kenkäosastolla 1950-luvun loppuun asti. Sotavuosina sille oli ollut järkevämpää käyttöä postipakettien tarkistamisessa.

Näyttely on esillä 19.2. asti. Sen viereisessä kaupallisessa tilassa voi myös ostaa erilaisia juhlavuoden muistoesineitä. Matti Mattilan blogista bongatun tiedon mukaan Flickr-palvelusta löytyy vanhoja valokuvia kotonakin katseltaviksi.

Ennen kotiin lähtöä poikkesin Akateemisen kirjakaupan puolelle käyttämään päivän -10% edun Raili Mikkasen uutuuteen Laulu Punaisesta huoneesta. Aloitin sen kotiin päästyä, mutta ei tullut kerralla luettua eli ei ollut miun maun mukainen. Historiakuvauksessa ei ollut vikaa, vaan naispuolinen päähenkilö turhan nössö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti