maanantai 30. tammikuuta 2012

Vuosi 1918 vanhasta mediasta uuteen

Kirjoitin perjantaina Facebookiin
Aamulla kirjoitin spostiin "Vuosi on alkanut 1918-köyhästi. " ja pari tuntia myöhemmin sota alkaa Twitterissä.
Tuolloin olin juuri löytänyt ruotsinkielisen Twitter-tilin Hbl1918_realtid. Vasta tänä aamuna huomasin, että sille on suomenkielinen vastine Sota1918_live ja myös kuvablogi.

Twitter-tilejä tuottava Magnus Londen kertoo projektinsa taustasta verkkosivuillaan molemmilla kotimaisilla. Motivaatiokseen toteaa
Historia on aina kiinnostanut minua, kuten myös kaikki, mikä liittyy journalistiikkaan. Tällä projektilla haluan testata uutta tapaa yhdistää nämä kaksi kokonaisuutta. Olen lukenut jonkin verran sisällissodasta ja tajunnut, kuten monet muutkin, että tiedämme asiasta aivan liian vähän. Joten tämä on minun pieni panostukseni tiedon lisäämiseen.
Pääkaupunkikeskeisen Hbl:n rinnalle on sitten lauantaina syntynyt 1918Evitskog.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti