Viime perjantain seminaarista

Opittuani torstaina, että SKS:n juhlasalin ikkunoista vetää, istuin perjantaina toiselle reunalle ja sain viereeni Jessica Parland-von Essenin. Arkistonjohtaja Ulla-Maija Peltosen juhlaseminaari veti ihmisiä eikä yksikään tuoli näyttänyt jäävän tyhjäksi.

Ensimmäisenä puhui SKS:n pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen, joka esitti sujuvasti historiankirjoituksen historian alkaen muistitiedosta ja päättyen muistitietoon. Jossain välissä ajatukseni ehtivät hypähtää siihen Amazonin intiaanikansaan, jossa ainoastaan silminnäkijöiden kertomuksilla on merkitystä ja muuta ei lasketa luotettavaksi tiedoksi. Mikä teki kristinuskoon käännytyksen hieman hankalaksi.

Sirpa Kähkösen osuudessa oli mielenkiintoisinta kun hän selitti, ettei ollut pystynyt luottamaan pelkästään muistitietoon, vaikka useampi kertoja oli kyseisen asian selittänyt samoin. "jos kaikki valehteleekin", "kommunistista propagandaa". Arkistosta oli sitten löytynyt samaan asiaan viittavat merkinnät, jotka eivät olisi kuitenkaan yksin avautuneet samoin kuin muistitiedon kanssa.


Kirsi Vainio-Korhonen oli maaliskuussa 2009 saanut soiton yksityishenkilöltä, jonka hallussa oli Vainio-Korhosen tutkiman naisen jälkeläisen papereita. Vaatimattoman ensivaikutelman tehneiden "lippusten ja lappusten" huolellisella lukemisella on ilmeisesti taas syntymässä tarkennusta suomalaisten naisten mahdollisuuksiin elää 1800-luvun alun reunaehtojen sisällä.

Mieleen tuli taannoisesta aatelisseminaarista Katja Weiland-Särmälän esitys. Vainio-Korhonen kutsui uutta tutkimuskohdettaan "aivan tavalliseksi", mutta aatelissäädyn edustajasta oli kyse. Toisaalta Genoksen 4/2011 pääkirjoituksestahan juuri luin, että aatelisnaisetkin saattoivat olla varsin "tavallisia", jo 1700-luvullakin.

Anne Heimo puhui muistojen esittämisestä internetissä. Muistot ovat nyt julkisesti saatavilla, niitä tuottavat ja käyttävät samat ihmiset. Arkistoihin tottuneet suhtautuvat niihin epäluulolla, ovatko aitoja, ovatko muokattuja. Minkä verran medialla on näihin vaikutusta?

Minut pysäytti Heimon kokoama kokoelma Facebookista löytyneitä sisällissotamme muistosivuja. On asioita, joita ei haluta (enää) unohtaa?

Viimeinen alustus oli Andreas McKeoughin Kollektiiviset muistot, yksilölliset tulkinnat. Hänenkin tutkimusmateriaalinsa muuten 1918-muistoja.

Lopuksi juhlan aihe eli Ulla-Maija Peltonen kokosi alustukset hienosti yhteen ja sitten kuulimme tosi mukavan musiikkiesityksen.