Lumen tultua sukset esille?

Eilen satoi pääkaupunkiseudulle tämän talven ensimmäinen todistamani lumikerros, minkä kunniaksi talviurheilukatsaus. Vaudikas hiihtokuva yllä on lehdestä Joulupukki I 1919. Vuonna 1891 julkaistiin Hugo Sandbergin omakustanne Hiihtourheilu Suomessa, joka sanoo olevansa "hajanaisia tietoja suksista ja hiihdosta, jotka vuosikymmenten kuluessa kansan kesken eri paikkakunnissa työskennellessäni ovat muistooni jääneet". Muutama näistä tiedoista alla.

"Hiihtotaito maassamme" 1890-luvun alussa oli yleinen

ainoastaan Lapissa, Pohjanmaalla, vaikk'ei kuitenkaan koko Pohjanmaalla, sekä Savon ja Karjalan pohjois- ja itä-osissa. Näissä maakunnissa, erinomattain Lapissa ja Pohjanmaan perällä; alkavat lapset, niin tytöt kuin pojatkin, jo viiden ja kuuden vuoden ijällä harjoitella hiihtotaitoa, milloin laskemalla mäkeä, milloin vanhempainsa asioilla naapureissa käydessään, mlloin taas riekonpyytö-retkillänsä, joilla heidän on mahdoton suksitta kulkea. Siitä pojasta, joka ei vielä kymmenenkään vuoden ijällä kykenene hiihtoon, ei täällä todellakaan luulla miestä tulevan.

Lauseessa "Hyvä hiihtäjä voisi täällä hyvällä kelillä suksilla kulkea 80 - 120 kilometriä päivässä." hämää konditionaali - onko moista matkaa todella hiihdetty?

Ahkiota käyttää köyhä metsämökin asukas, jolla ei ole hevosta eikä poroakaan, rekenänsä kaikenlaisilla matkoillaan. Niin kertoi kerran eräs metsätalon asukas, että hän ahkiolla kuljetti ensiksi syntyneen lapsensa pappilaan kasteelle. Matkaa oli pappilaan noin 30 kilometriä, mutta kun hiihtokeli, erinomattoin vuomilla, joita hänen suurin osa matkaansa oli kuljettava, oli hyvä, ei hänellä mennen tullen kulunut enempää aikaa kuin yhteensä runsas puoli päivää, vaikka sekin aika, joka kului lapsen ristimiseen, oli siihen luettuna.

Ja sitä rataa tarinointia, josta voisi löytää mielenkiintoista ainesta paikallisen historian ymmärtämiseen. Lainaan viimeisen pätkän itseäni kiinnostavalta alueelta

Vielä nykyään sanotaan Keuruulla löytyvän hyviä hiihtomiehiä, mutta muualla Satakunnassa on hiihtotaito jo joutunut jotenkin unhotuksiin. Neljättäkymmentä vuotta sitten löytyi kuitenkin vielä paikoitellen muuallakin Satakunnassa joitakuita liukkaita suksimiehiä, jonka tahdomme osoittaa kertomalla seuraavan pienen tapauksen. Eräänä kevättalvi-iltana saapui Karvian kappelista suksimies emäkirkon pappilaan. Hän ei ollut matkastaan väsynyt, toimitti vaan heti perille väästyään asiansa, hankkien kuulutuskirjan eräälle nuorelle parille, lepäsi sitten vähän aikaa pappilan pirtin penkillä, nöusi yökylmänteen tultua suksilleen ja hiihtää pyyhkäsi Pohjankangasta kotikirkollensa, jonne hän saapui hyvään aikaan ennen jumalanpalveluksen alottamista. Lyhyemmässä ajassa kuin vuorokaudessa oli hän niinmuodoin hiihtänyt noin 100 kilometriä.