Be-lin, Be-lin, Belin, Beliiiin...

Kaikkihan tuntevat Dolly Partonin iki-ihanan biisin Jolene? (Mindy Smithin tulkinta) Sopisi mainiosti muokattavaksi Belin-tutkimukseni tunnusbiisiksi. Juttu alkoi kauan, kauan sitten eli vuonna 2006, kun huomasin tutkimuksen alla olevassa sukutalossamme asuneen miehen nimeltä Thure Belin. Hänestä tuli tarpeellinen määrä tolkkua, mutta Belin-kokoelmani on jäänyt kummittelemaan ja päivittyi viimeksi viime viikolla.

Belinien taru Suomen puolella alkaa Kalannin Tuorlahdesta 1720-luvulla eli isonvihan jälkeen. Siellä kirjataan rippikirjaan Belinit Thure Johan (s. 1690) ja Magnus Julius (s. 1692), josta käytetään termejä vuokraaja, kirjanpitäjä ja hovimestari. Kummaltakin olen jäljittänyt kahden tyttären elämänkohtalon, mutta paljon on edelleen epäselvää, mukaanlukien miesten välinen sukulaisuussuhde.

Thure päätyi Kalannista Kokemäelle, jossa hän asui Forsbyssä vuodet 1731-50 ja oli de la Gardie-suvun pitäjässä omistamien tilojen pehtoori. Hänet haudattiin 16.11.1760 Harjavallan Simulasta. Toisesta avioliitostaan Margareta Henriksdotter Wegeliuksen kanssa 24.7.1742 syntynyt tytär Hedvig päätyi jossain välissä Ulvilaan, josta hän muutti 5.10.1760 Köyliöön . Siellä hän löytyy pappilasta, jossa emäntänä oli Magnuksen tytär Eva Catharina (s. 17.12.1733 Kalanti). Samaan aikaan pappilassa asui myös Eva Catharinan siskon Margaretha Christinan (s. 10.1.1725) tytär Christina Catharina Tallqvist (s. 11.4.1759 Laitila).

Hedvig muutti Köyliöstä 10.6.1763 Ulvilaan, jossa hän näkyy Sunniemen säterirusthollissa 1764, 1767 ja1768. Seuraavana vuonna hän muutti takaisin Köyliöön. Samaan aikaan Euran kirkkoherra Johan Laihiander siirtyi Närpiöön, jossa pappilasta käsin meni neito Hedwig Belin 27.12.1770 naimisiin räätäli Mats Westmanin kanssa. Ripaus alenevaa säätykiertoa maantieteellisen liikkuvuuden päätteeksi.

Jo mainittu Magnuksen tytär Margaretha Christina oli naimisiissa sotilasuralla olleen Carl Daniel Tallqvistin kanssa ja Hedvigin sisko Juliana (s. 18.7.1750 Kokemäki) korpraali Daniel Rothin kanssa.

Magnuksen Kalannissa 23.4.1729 syntynyt poika Christianus Friederic on hyvin todennäköisesti Tukholman henkikirjasta 1760 löytyvä 30-vuotias räätälinkisälli. Tämä oli avioitunut Tukholman Klaran seurakunnassa 30.11.1755 Catharina Spongbergin kanssa. Tämä kuoli vuosien 1774-1775 välillä ja Christianus Friederic vietti 6.1.1779 häitä Stina Liljegrenin kanssa. Sopiva kuolintieto löytyy Kvillingestä päivämäärällä 8.5.1796.

Mahdollinen Thuren tai Magnuksen tytär (tai sisar) on Christina Belin (s. 1713), joka on Tuorlahdessa vuoteen 1740 ja ilmaantuu vuoteen 1751 mennessä Poriin, jossa hän on naimisissa raatimies Johan Indrenin kanssa. Tämän ensimmäinen vaimo kuoli vuonna 1748. Christina kuolee Porissa 2.6.1786.

Länsi-Suomessa vaikuttavat Thuren ja Magnuksen ikäluokkaa olevat Anna Margareta Belin (s. 1739), joka asui Sunniemessä (vrt. Hedvig!) vuodesta 1765 avioliittoonsa asti, "pehtoorin poika" Henrik Simon(sson?) (s. 10.11.1737) ja Margareta (s. 1739). Tämä jälkimmäinen Margareta meni vuoden 1762 paikkeilla naimisiin Kauttuan ruukin kirjanpitäjän Bartholomeus Grönmarkin kanssa. Grönmark kuoli Perniössä vuonna 1791. Margareta muutti sieltä Karjaalle ja kuoli Tenholassa 4.7.1808.

(Täydellisemmät tiedot ja lähteet alkukappaleen linkin takana.)

Museoitua tyttöilyä

Taannoisen naishistoriapostauksen lopuksi linkitin museotietokannan merkkausliinoihin. Ne eivät suinkaan ole ainoita suomalaisten tyttöjen elämään liittyviä esineitä, joissa on tallella henkilötieto. Ruotsalaisen Kringla-haun kautta löytyi Nordiska Museetin kokoelmista paperinukkeja, jotka oli tehnyt vuosina 1870-79 Uudessakaarlepyyssä Terese Aminoff o.s. Silfvart (1859-1902) ja Irene Wahlberg (1858-1943). Nuket lahjoitti museokokoelmaan edellisen tytär Gunnel Aminoff, joka kaupungin yksityisen tyttöjen koulun oppilaslistan mukaan syntyi vuonna 1887.

Nordiska Museetin kokoelmatietokannasta löytyy myös 7 naantalinnukkea (nådendalsdocka). Muun muassa iloinen sotilas. Neulotut nuket näyttävät kaikki hauskoilta, mutta valitettavasti valokuvista puuttuvat selkeät käyttöehdot... Tekoajat on merkitty välille 1900-1926 ja taustoitukseksi on lainattu tietoja Riitta Pylkkäsen tekstistä Dockor och tennsoldater (Finlands Nationalmuseums bilderbok nr 1, Helsingfors 1961, s. 3). Sen perusteella nukkeja tehtiin nimenomaan kylpylävieraille matkamuistoiksi. Tekemisellä elättivät itsensä erityisesti satulamestari J. Lindbomin tyttäret Charlotta, Carolina och Josefina. Dock-Lotta tapasi istua Naantalin laiturilla neulomassa ja myi samalla sukkia, nukkeja sekä piparkakkuja.

Hiskin mukaan satulamestari Johan Lindbomille syntyi Naantalissa tyttäret Ulrica Carol: 14.11.1834 ja Rosalie Josephine 3.5.1838 eli nämä lienevät kaksi edellä mainituista.

Neulotuista nukeista on Naantalista raportoitu Åbo Postenin numerossa jo 24.7.1875:

Dessutom ha wi orten kända sticksöm som till och med slagit sig på att åstadkomma dockor af det kuriösaste, oskyldigaste slag, mjuka, fredliga och oskadliga leksaker för småttingar. Om lyckan är god, göra några af Nådendalsdockorna en tripp öfver Oceanen till werldsexpositionen i Filadelfia!

Lienevätkö suomalaisen käsityön näytteet sitten päätyneet Atlantin taakse? Ainakin löytäneet tiensä Virkki-käsityömuseoon ja yksityiskotiin (blogipostauksen viimeinen kuva). Porvoon nukke- ja lelumuseon sivuilla on viimeisen (?) valmistajan haastattelu vuodelta 1966.

Painamisen arvoisia uutisia 1700-luvulta

Paljon on vielä 1700-luvun kirjallisuutta digitoimatta, mutta onneksi Fennicaan on arkkiveisujen otsikot kirjoitettu kokonaan. Muitakin internetlähteitä näille löytyi. Eli mitäs kaikkea Suomessa ehtikään tapahtua 1700-luvulla sanomalehdistä luetun lisäksi?

Pikkuviha ainakin. Kuopion Aarteessa esitellään Suru suri suomalaisen, parcu påru pohjalaisen, cotoansa culkiesa, pacon poijes pyrkiesä, muille maille matcustaisans, mucaisexi mennesänsä wältämähän wenäläistä. Turku, 1743.

Seitsenvuotinen sota kosketti ainakin kirjallisessa muodossaan. Nykyisen ulcomaan sodan alusta, ja lewenemisestä, erinomattain Preussin waldacunnan woiton edes- ja tacaisin käymisestä, tähän aicaan asti tarpellisilla neuwoilla ja waroituxilla ihmisten yhteiseen elämäkertaan sowitettu: nijn myös Herran Jumalan omasta sodasta yhtä syndistä cansaa ja maacundaa wastan: ja wielä hengellisten waatettein pesemisestä ja kätkemisestä, näisä waaroisa: sitte oikiasta almun andamisesta: ja myös viijmein, wijmeisistä merkeistä taiwasa ja maan päällä, auringon, cuun ja tähtein pimenemisesä ja suruttomitten silloin pelwosta ahdistuxesta ja epäillyxestä, ja sitä wastan Jumalan lasten wahwistuxesta, lohdutuxesta ja autuudesta, Herran Jesuxen tulemisen päivänä; cuudesa wirresä cocoonpandu: Jotca nyt adventin aicana wuonna 1757 on pränttijn andannt Abraham Achrenius. Turku, 1757. Lisätietoa Kuopion Aarteessa

Oli syytä kirjoittaa "Murhellinen ero-wirsi, : cosca pijca Paimion pitäjästä ja Lowen kylästä, Helena Jacobin tytär, joca lapsens murhan tähden, Paimion kircon nummella, parhan nuorudens ijän cucoistuxen ajalla mestattin, sinä 16. p [sic] heinä-cuusa sisälläolewana wuonna, johonga hän itzensä nijncuin catuwainen syndinen sydämmellisellä synnin tunnolla ja turwamisella Wapahtajan Jesuxen calliseen ansioon walmisti. Caikille suruttomille, prameille ja haurellista elämäkertaa harjoittawaisille waroituxexi. Sen wainajan oman anomisen jälken cocoonpandu Thomas Ragwaldin pojalda. Wastaudesta präntätty." Taustaa Kuopion Aarteessa.

Arvatenkin vuonna 1766 painettiin "Orwolasten lohdutus wirsi, : cosca cunniasucuisen ja corkiasa arwosa pidettäwän cruunun befallningsmannin Nicolaus Gyldeenin kymmenen nuorta lasta orwoixi jäämään tulit, hänen awiopuolisons ja frouwans muinen cunniasucuisen ja hywillä awuilla caunistetun frouwan Catharina Hillerin cuoleman jälken: joca cuoleman hetki sisälle käwi lapsen wuotesa, caxoisten syndymisen jälken, cosca he olit wähä paremmin cuin wijcon wanhat. Sinä 23. päiw. maalis-cuusa. 1766. Jonga murhellisille lohdutuxexi on cocoon pannut, ja präntijn andanut Abraham Achrenius."

Waroitus wirsi, jonga Andreas Liwon, fangeudesa ollesans, ennen cuin hän sinä 4 päiwänä heinä-cuusa 1770, tehdyn cuoleman ricoxen tähden, cuoleman rangaistuxen alla käwi, on cocoonpannut, ja nyt hänen halullisen pyyndöns jälken präntihin annettu. Mä fangi surkia etc. Weisatan nijnkuin: Tänn' Herra corwas callista, etc. [Turku?], 1770. Lisätietoa Kuopion Aarteessa.

Vuonna 1778 laulettavana "Yxi walitettawa wirsi, : koska ihminen Helena Erikin Tytär Halikon pitäjästä ulwos käwi lapsen murhan tähden, sinä 11. päiwänä marras kuusa. Wuona 1778." Lisätietoa Kuopion Aarteessa.

Iloisistakin asioista kerrottiin, vuonna 1779 painettiin "Kolme juuri uutta lystillistä wirttä, : ensimmäinen. Awoimill corwill christityt, toiset. Jotca owat tehdyt Paimion pitäjäsä, siitä uudesta racas myllystä jongan on tehnyt Maljamäen knaapi. Weisatan puolittain kuin Te christityt cuulcat nyt kaikki."

Ja vuonna 1780 painettiin Puhe , Pidetty Maanherran ja Riddarin Kuningallisesta Miekan Luokasta , Korkiastwapasukuisen Herran Carl Magnus Jägerhornin Puolesta , Yliwieskan Kappelikunnasa Kalajoen Pitäjäsä , Koska Saman Seurakunnan Kappalaiselle Herralle Jacob Simeliuxelle Annettin Kuningallisen Majestetin ja Waldakunnan Korkiastylistettäwän Kammar-Collegiumin Perindö- ja Wapaus-Kirjat , Similän uudesta raketun maan päälle , sinä 19 p . Maaliskuusa 1780 . Henr . Holmbomilda , joka on kokonaan luettavissa Vanhan kirjasuomen korpuksessa.

Vuonna 1790 painettu Henrik Achreniuksen runo Calajoen Pitäjän Suurimman osan Rajan Suojelus-Mjesten luwattoman poijes tulon ylitze , Elo kuusa Wuonna 1789 on luettavissa Vanhan kirjasuomen korpuksessa.

Samana vuonna kiitettiin kirjallisesti Ruotsinsalmen taistelun tulosta.

Vuoden 1802 puolella painettiin "Puhe, koska perindö-talon isändä : Matthias Matthiaksen poika Kaukan Handlasta, Pyhämaan pitäjästä ja Turun läänistä, muisto-rahalla (medaille) juhlallisesti tuli palkituxi Rhodaisten kirkosa nimitetysä pitäjäsä sinä 20 päiwänä joulu-kuusa 1801. Kunniallisen Suomen huonen hallituksen seuran puolesta Johan Helsingbergildä, prowasti ja kirkkoherra Laitilan ja Hinnerjoen seurakunnisa, Kuningallisen Suomen huonen hall. seuran kanssa-jäsen."

P.S. Arkkiveisuista kirjoitin tänne aikanaan yleisemmin. Erityisemmin Achreniuksen runosta ukkosen tappamasta naisesta. Lapsenmurhaajien kohtalosta on löytynyt myös sanomalehtiuutinen. Ruotsin ajan sanomalehtiuutisia olen esitellyt täällä aika monta.

Laulun voima

Vasemmalla Antti Puhakasta kuva, joka julkaistiin Suomen Kuvalehden näytenumerossa 1.12.1872 sekä varsinaisessa numerossa 2.1.1873. Näissä kerrottiin talonpoikaissäädyn 1863 keskustelupöytäkirjoista löytyvän Puhakan runo ja epäiltiin tämän olleen ainutkertainen ilmiö ja jäävän sellaiseksi. Siis ainutkertainen ilmiö kansanedustuslaitoksessa, ei suinkaan Puhakan tuotannossa, josta toimittaja toteaa m.m. "Paras kaikista hänen monista pilkkarunoistaan, se, jonka kautta Puhakka on ympäri koko Suomen kuuluisaksi tullut, on Tuhman Jussin Juttureissu." Julkaistu kirjassa Mansikoita ja mustikoita II kuten toinenkin miehen runo.

Suomen Kuvalehdessä on enemmänkin tietoa Puhakan elämästä ja vaikuttaa varsin varmalta, että vuonna 1862 vihkosessa 167 "Kokka-tarinoita II" julkaisusarjassa Lukemisia kansalle ilmestynyt tarina kertoo samasta kontiolahtelaisesta. Alla kokonaisuudessaan.

Puhakka, suomalainen runoseppämme, näki itsensä kerran pakotetuksi käymään lakia pellostansa. Kyläläinen, jonka pelto koski Puhakan peltoon, oli muuttanut väliaidan, jota hänen oli hoitaminen, ison kappaleen Puhakan pellon puolelle. Koska tämä riita ei taittu hyvillä sanoilla ja sovinnolla ratkaista, annettiin se siis oikeuteen. Puhakka oli jo voittamallansa, koska eräs herrasmies, joka aina oli häntä katsonut nurjilla silmillä, lupasi ryhtyä asiaan ja laillisesti näyttää toteen, että raja ennenkin oli käynyt niin, kuin Puhakan naapuri oli sen asettanut.
Puhakka kävi herrasmiehen luoksi ja kysäsi, oliko todella hänen aikomus pitää naapurin puolta, ajaen väärrää asiata. Antamatta suoraa vastausta lisäsi alvokaatti vielä senkin ennustuksen, että Puhakan, kulunkit maksaaksensa, pian oli luopuminen koko pellosta, ja että hän, paitsi tätä, vielä menettäisi hyvän nimensäkin.
- "Ettekö siis pidä väliä, vaikka puhutte vakuutustanne vastaan ja teette väärän valan?" lausui Puhakka.
- Mielitteko opettaa minulle velvollisuuksiani? - kuului tuo pilkallinen ja pöyhkiä vastaus.
- Luulette osaavanne pimittää hyvin kiitettävän oikeuden silmät ja toki itse päästä koskematta?
- Kahta siitä. Oikeuden silmät kääntyvät helposti, mihin viisaus vaan heidät kääntää.
- Jahka olisitte kunnian mies, ette suinkaan tahtoisi keltään riistää laillisen omaisuutensa....
- Olen kuullut kyllä - ärjäisi alvokaatti. - Menkäät nyt tiehenne, koskei teillä ole mitään muuta sanomista.
Silloin, sanotaan, välähtelivät Puhakan silmät. Koiramaisilla, sukkelilla silmillä sanoi hän: "Odottakoot, minä teen teistä runon!"
Herrasmies kavahti tuoliltansa, huutaen:
- Älkäät, Jumalan tähden! Naapurinne ajakoot itse asiansa. Siitä minä en enää pidä huolta - lisäsi hän, kohteliaasti seuraten Puhakkaa ulos.

Sotaisia uutisia maalis-huhtikuussa 1715

Päiväykset juuri sen jälkeen kun britit vaihtaneet vuotensa täsmäämään suomalaisen vuosiluvun kanssa.

Tukholma 26.2. (London Gazette 22.3.1715): "The last letters from the province of Westro-Bothnia advised, that they had intelligence 6000 Muscovite Dragoons were marching from Finland round the Bothnick Gulph, and that Part of those Troops were already advanced as far as Torno."

Tukholma 26.3. (London Gazette 9.4.1715): "Letters from Orground and the Places situate on the Bothnick Gulph, do all give an Account of great Fires having for two or three Days together been seen upon the Isle of Aland and the Coast of Finland, whence they conclude that the Muscovites have begun to burn and destroy the Towns and Villages both on that Island and on the Continent."

Lehtipinosta

Sorruin perjantaina kauppajonossa poimimaan koriini Imagen ja Mondon paketin. En odottanut löytäväni historiaa, mutta sitä oli kumminkin mukana. Matkailuun erikoistunut Mondo esitteli suomalaisena matkailukohteena Luonnontieteellisen museon. Teksti ei liikkunut esittelyvitriinien joukossa vaan kellarikäytävissä, joissa kokoelmia säilytetään ja käsitellään. "Yli 10 miljoonaa kuollutta eläintä tai niiden osaa".

Imagesta saattoi Brad Pittin elämähistorian lisäksi lukea Miina Supisen kirjakolumnin, joka käsitteli Peter Englundin Menneisyyden maisemaa. Supinen arvelee, "että Englundin populaaritiede on eniten mieleen niille, joiden historianharrastus on suhteellisen satunnaista." Ahaa, vihdoinkin selitys sille miksen ole lukenut yhtään Englundia kannesta kanteen. Intensiivisempään historianharrastukseen sopii hötömpi popularisointi.

Sitten Hesarista talteen revittyjen sivujen pariin. Jukka Rislakin näkökulma 1.12. käsitteli Venäjän ulkoministeriön verkkosivujen asiakirjaa Neuvostoliiton kansainvälispoliittinen toiminta Suuren Isänmaallisen sodan kynnyksellä. Talvisota vilahtaa siinä "neuvostolais-suomalaisen konfliktin kautena" ja Baltian miehitys jää selostamatta.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi 6.12.2011 esitettiin vertailulukuja vuoden 1917 ja 2011 suomalaisista. Konkreettinen on selventävää. Vuonna 1917 Suomessa oli alle 1000 autoa, Helsingissä vuonna 1918 noin 8%:lla puhelinlinja ja vuonna 1920 WC 4%:ssa asunnoista. Samana oli nykyaikaan verraten pysynyt äänestysaktiivisuus ja taposta tuomittujen määrä.

Ihmiset-sivulla 10.12. haastateltiin Kimmo Sarjea, joka on valokuvillaan "halunnut tulkita monisatavuotisen karelianismin perintöä". (Hippolyten verkkosivujen mukaan joulukuun loppuun asti auki oleva Asunto valtakadulla -näyttely "johdattaa Petroskoin metafysiikkaan, suomalaisen nationalismin ja kommunismin ytimiin.") Hesarin jutussa Sarje kaipaa Helsinkiin museota, "joka taluttaisi kävijää Suomen historian suurta muistin kaarta 1800-luvulta tähän aikaan". Mielenkiintoinen alkupistevalinta.

Yleisönosastokirjoituksiin ilmaantui joulukuussa keskustelua Suomen nimen alkuperästä. Luin niitä vain paloittain enkä katsonut kommentointia kaipaaviksi. Mutta utsjokelainen Arvi Hagelin, jonka kirjoitus julkaistiin sunnuntaina 11.12. räväytti niin, että käteni oikeni repäisyasentoon. Hän toteaa "Nykyisen Suomen alueella, jota kutsuttiin aikoinaan Saamen maaksi, asui lähes yksinomaan saamelaisia noin 2500 vuotta sitten." Koska saamelaiset kutsuvat suomalaisia lättiläistä tarkoittavalla sanalla, on Hagelinille selvää, että suomalaisten esi-isät ovat tulleet Baltiasta. Hagelin lopettaa "Saamelaisten alkuperäiskansan statuksen takia saamen kielellä täytyy olla alkuperäiskielen status". Millä saamen kielellä, kysyn minä. Jos saamelaisten kattava asutus alkoi (?) pronssikauden lopussa, kuka täällä asui sitä ennen? Ei kai vaan ne hautaröykkiöt ole kumminkin ruattalaisia??

Suomalaiset ulkopuolisten silmin 1833 ja 1866

Kuva oikealla on lehdestä Maiden ja merien takaa 9/1866, jonne se oli poimittu saksalaisesta kuvalehdestä. Suomalaisen silmin kuva ei ollut edustava esittääkseen suomalaista talonpoikaa.

Alla silkkaa ja suoraa lainausta kirjasta Georges-Bernard Depping: Depping's evening entertainments: comprising delineations of the manners and customs of various nations. Second series. 1833 . Wikipedian mukaan kirjoittaja on saksalais-ranskalainen eli kyseessä ilmeisesti käännös.

The Finlanders had formely the same advantages as the Norvegians; immense forests occupied that part of their country which was not occupied by lakes or morasses; but the ill judged conduct of the inhabitants have nearly destroyed them. Instead of economizing this precious gift, they set large portions of it on fire; and, when the soil is covered with ashes, they sow it with seed.

Gustav. How can they be so imprudent?

Mr. O. Having discovered that the fresh ashes rendered the earth very fertile, they destroy their woods in order to reap speedily the fruits of their labour. If they cleared the marshy lands, their work would be longer and more painful; they love to labour little and reap much. In this they act like all people who think but little, and who sacrifice their brightest hopes to the enjoyment of the present moment. It is true, that the Finlanders could never reap profit to the same extent as the Norwegians; because their country is so intersected by fens and marshes that commercial intercourse is difficult. Every household depends upon itself for the gratification of its wants. The master of the cottage is tailor, miller, weaver, &c. They are contented with their miserable huts because they are ignorant of better; they are bigoted to their ancient customs, and, although oftentimes distressed for provision, they receive coldly that valuable vegetable, the potatoe, and the bread made from the reindeer moss. It is with nations as with individuals ; a solitary life renders us self opinionated; by depending constantly upon ourselves, we imagine that we are all-sufficient, and need not the advise of others ; we become mistrustful and obstinate. By associating with others, we naturally profit by their knowledge and experience.

Yet the Finlander is not without advantages which result from his isolated situation; he is not exposed to the temptation and bad examples of cities; and with the rudeness of uncultivated life, he has also preserved its simplicity. In his intercourse with strangers he is exceedingly reserved and not unfrequently gloomy.

Notwithstanding the efforts which have been made to enlighten them, they are exceedingly superstitious. Their magicians who are now, however, compelled by the vigilance of their magistrates to resort to secrecy, in order to carry on their pretended arts, bear about in a bag all they consider necessary for their magical delusions. They have many old songs which they teach as a shield or remedy against evils. The Finlanders have always loved singing, and they possess a talent you would little suspect, that of poetry. They compose songs and long poems, in which, though many of the ideas are whimsical, the sentiments they contain are noble and strongly expressed. These poems become oral traditions, for they know not how to preserve them in writing. Some of the peasants will repeat a thousand lines, which they have either heard or composed. Sometimes these verses are sung, accompanied by a stringed instrument, called kandele, which, according to their mythology, was invented by a god.

At the feasts of the interior Finlanders, an old poet, having chosen a helpmate, places himself opposite to him, so that their knees touch; he then recites a couplet, to which his companion adds another, and so till the poem is finished. A pot of beer is the only recompense for this rustic effusion of the muses. When the in-peasants travel towards the coast, in companies of forty or fifty, they cheer the way by song. The women too, when turning the grindstone and performing other offices equally hard, beguile the hours with historic or romantic ballads. The women are very industrious and exact in the performance of their household duties.

Lapioitua

Kuvassa lumensulatusta Tukholmassa 1920-luvulla suomalaisella laitteella Fennia

(Lähde:Stockholmskällan Fotonummer F 57656)

Filmissä Hyökkäys Härkälinnaan ei ole lunta, mutta mahtava keskiaikainen meininki.

Gradun aineksien kokooja kirjoitti historian opiskelijan näkökulmasta historialliseen viihteeseen. Charlotte harmistui på svenska lehtijuttuun viikinkiajan vahvoista naisista.

Kirjastonjohtaja esitteli Sylvian joululaulun säveltäjän. Greenwoman lumisanastoa.

Teoriapiikki liikkui historiasta maantieteeseen. Lars Lundqvist seikkaili Europeanassa på svenska.

Mikko Rautalahti mietti vapaakappalelakia.

Marko Leppänen etsi Suomen kansallisaarteita ja esitteli Helsingin Vartiokylän Linnavuoren.

Tyrvääläinen sukututkija A. Metsäpuro oli kerännyt kokoon videoleikkeitä kotiseudustaan.

Artefacta esitteli museoiden joulukuun esineet.

Anu Lahtinen näki Logomossa esitetyn oopperan Eerik XIV.

Kirsi Hietanen oli lukenut Irja Sinivaaran Suursaaren vuoteen 1939 sijoittuvan kirjan Sinisiin ilmoihin. Otto oli lukenut Antony Beevorin kirjan Stalingrad. JVahe oli lukenut Mikko Porvalin kirjan Kaatunut Normandiassa. Aino-Maria Savolainen oli lukenut kirjan Urheilijat maineen poluilla. Tahaton lueskelija puolestaan verkkokirjan Suomi, Ruotsi ja Venäjä tuhat vuotta naapureina. Kirjavinkeissä Kaisa esitteli Pekka Jaatisen kirjan Kalpeat sotilaat.

Yxi Akka joka itki Lehmäänsä

Kerran tapahtu se kova onni yhelle Akalle, että hänen paras lypsy Lehmänsä vajois vetelään suohon, ja kuoli sinne; josta Akka tahto kokonaan tulla hoperoxi, itki yöt ja päivät ja ääneensä lollotti ja valitti; voi minun Tuorikkini, ei se enää ammoen tule minua vastaan kuin minä huhoilen, ei Tuorikin ääni enää luikailee mettäs, ei sitä enää kaju vastaa kankahilla. --- Tätä teki se hopero Akka ja vielä kirkossain itki katkerasti, kuin Kirkkoherra messusi; ja sitä hän teki monta aikaa, niin että häneltä vijmmein Pappi kysy, mixi sinä itket kuin minä messuan.. Akka vastais: kuin minä kuulen teidän äänennä ... Ak! ... nijn minä muistan minun Tuorikkini ... voi kuinga se oli ...

Oppi. On hulluja kylvämätäkkin.

Christfrid Ganander: Uudempia uloswalituita satuja (1784)

Oikeaa itkemistä oli leskillä, joista 1700-luvun osalta tieto Jenni Toivasen gradussa Jälkeenjätetyt : leskinaiset 1700-luvun lopun jämsäläisessä maalaisyhteisössä.. Välillä itketti ehkä lehmiäkin, Teemu Keskisarjan väitöskirjaa "Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa" : Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa en vieläkään ole lukenut. Eläimistä puheenollen... Kirsi Nuutinen: Suomenhevonen metsätyössä - Matka historiasta nykypäivään

Vielä pari 1700-luvun tutkimusta. Sophie Litoniuksen gradu on Vänner, kolleger och gynnare : Namngivningen av de finska fästningsverken under Augustin Ehrensvärds tid. Verkossa myös Ville Sarkamon gradu Kunniaan tuomitut : kunniakoodiston hallitsema karoliinisotureiden elämä 1600-1700 -lukujen vaihteessa. Sarkamo jatkoi tutkimustaan ja väittelee Jyväskylässä 16.12., väitöskirjansa otsikkona “Karoliinien soturiarvot. Kunnian hallitsema maailmankuva Ruotsin valtakunnassa 1700-luvun alussa” (Tiedote, jossa linkki kirjan elektroniseen versioon).