perjantai 4. marraskuuta 2011

Synkkämielinen Perander

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Juhana Julius Fritiof Perander. Hänen kuvansa vasemalla on Kyläkirjaston Kuvalehdesta 1.6.1886.

Tämän kasvatustieteen professorin arvatenkin ensimmäinen muistokirjoitus toimitettiin Uuden Suomettaren numeroon 29.12.1885 sellaisella kiireellä, että teksti alkoi "Meillä ei ole tällä hetkellä saatavissa tarkempia tietoja vainajan elämänvaiheista." Nykyaikana perustiedot löytyvät esimerkiksi Filosofia.fi-sivustolta, jossa todetaan hieman erikoisesti "Hänet tunnettiin syrjäänvetäytyjänä, joka kuitenkin tutustui läheisesti näyttelijä Ida Aalbergin kanssa." Uuden Suomettaren versio samasta teemasta kuuluu:
Vainaja oli synkkämielinen. Hän ei muiden seuraa etsinyt ja harva häntä oikein ymmärsi. Mutta se, jonka kerran oli onnistunut puhkaista se kuori, johon Perander simpsukan tavalla vetäytyi, hän tenhovoimalla kiintyi tähän jaloon mieheen, jonka aatokset aina tähtäsivät siihen, mitä maailmassa oli ylevätä ja suurta.
Tässä blogissa puolestaan keskitytään lillukanvarsiin eli huomioidaan se, että kirjoitushetkellä Wikipedia ilmoittaa miehen syntymäpaikaksi Leistijärven, mutta nootissa lukee "SKS:n kirjailijamatrikkelin mukaan Peranderin syntymäpaikka olisi Lohtaja." Syntymisestä en tiedä, mutta ainakin kaste tapahtui Lestijärvellä.

1 kommentti:

  1. Vainaja oli synkkämielinen.

    Eipä taida paljon kuolleena naurattaa, totta vie.

    VastaaPoista