sunnuntai 14. elokuuta 2011

Koottua

Vinjettikuva Oliver Herfordin kirjasta An Alphabet of Celebrities. Kuvaan kuuluu teksti

"N is Napoleon, shrouded in gloom,
With Nero, Narcissus, and Nordau, to whom
He's explaining the manual of arms with a broom."

Esinetarinoissa oli alkukesästä promottu Nostalgiamuseota. Anne Rongas mietti asioita Silloin ennen vanhaa...

Aili-mummo on nostanut vanhoja kirjoituksiaan Tikkalan ja Onkamon paikallishistoriasta blogiin Voi niitä aikoja

Tapani Valkonen on kirjoittanut Kyrön viimeisestä pyövelistä ja ammentaa luovuutta muutenkin menneestä blogikirjoituksissaan.

Anu Lahtinen kirjoitti
tutkijan työn ja äitiyden yhdistämisestä ja jakoi myös tietoa historiasta:
jo 1500-luvun aateliset oivalsivat, että perheen vointi oli hyvä ja hyväksytty peruste, jolla saattoi jättää väliin muutamatkin poliittiset kokoukset tai kiusalliset sotaretket. Kustaa Vaasa valitteli välillä, että hänen uskotut miehensä vain hummailivat perheensä luona ja kuningas ja valtakunta saivat odotella. Puolensa siinäkin.
Inkeri Valtonen mietti sotahistoriakiinnostustaan ja J. Vahe esitti tulkintoja punakaartista.

Jari Lehtinen esitteli 1920-luvun filmitähtikorttien keräilyä. Jenny puolestaan vertaili Suomi-elokuvien otoksia nykytodellisuuteen.

Sveaborg-projektin väki oli käynyt katselemassa Albergan raunioita ja Juha-Matti Granqvist raportoi löydöistä.

Mette oli lukenut Riikka Forströmin kirjan Kaunis turhuus. Kirlah Sakari Alkion Puukkojunkkarit, mistä oli herännyt kielihistoriallisia ajatuksia.

Anneli ajatteli Arkistolaitoksen liioiteltua tietosuojaa. Arkistolaitoksen blogissa Susanna Taipale kertoi kesävieraista Hämeenlinnan maakunta-arkistossa.

Tubbs päätti perustaa seksimuseon ja kirjoitti sille jo säännöt.

Kansalliskirjaston englanninkielisessä tiedotuslehdessä oli Kaj Öhrnbergin artkkeli Georg August Wallinista. Näyttely tulossa syksyllä. Siihen asti esillä Rymyä, raikua, ärräpäitä. Vuosisata suomalaista sarjakuvaa, johon voi tutustua asiantuntijan opastuksella taiteiden yönä.

Jukka Kemppisen blogin lukijoissa on kummaa joukkoa:
Aina kun kirjoitukseni sivuaa historiaa, joku tai muutama kommentoija marisee, että taas tuota turhaa. Kun muutama marisee, muutama sata taitaa olla sitä mieltä. Kommenttien ja päivän sanan silmänneiden suhde on noin 1 : 50.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Kaisa mainoksesta!

    Sinä olet tutkija luita ja ytimiä myöten, minä olen vain historian ja perinteen harrastaja. Rakastan lähihistoriaa ja sen ihmisiä, sukututkimus on myös ollut harrastukseni. Mikään ammattilainen en kuvittele olevani, mutta vanhojen asioiden penkominen on kiehtovaa...;)

    Oikein hyvää jatkoa sinulle, Kaisa, omalla sarallasi! Olen kyllä lueskellut juttujasi, mutta en mitenkään järjestelmällisesti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitoksista. Ei näitä tekstejä ole järjestelmällisesti kirjoitettu, joten ei tarvi huolehtia järjestelmällisyydestä lukemisessakaan. Ja harrastelija olen minäkin, niinkuin tuolla yläreunassa lukee.

    VastaaPoista