perjantai 10. kesäkuuta 2011

Viipurin ympäristöstä

Uuu, kun on söpö kartta! Koristereunus ja kukkia! Linna ja kaupunkikin kuvitettu nätisti:

Zoomailua ympäristön vuorien (!) tarkastamiseksi voi tehdä Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa, jossa ylläoleva kartta on polulla Kaupunkikartat (kokoelma) > Kaupunkikartat (kokoelma) > Viipurin kartat > Geometrisk Description Öfwer the Byar som ähre innom 2 Mijhl kring Wijborg. (Viipuri Ivi* 1/- -) . Kartassa itsessään näkyy tekovuosi 1655. Tuohon aikaan esivanhempiani asui Viipurissa, joten tästä ihanuudesta voisi olla käytännönkin hyötyä.

Mutta ensimmäiseksi tuli mieleen aikaisempi viipurilainen eli piispa Paavali Juusteen. Perheellähän oli Juustila-niminen tila jossain kaupungin ulkopuolella, mahdollisesti tämän kartan rajauksen sisäpuolella? Auttaisi, jos olisin joskus selvittänyt tilan sijainnin.

Arvaus eikä tieto ohjasi Juustilan kylään, joka löytyy vaivattomasti Maanmittauslaitoksen Karjalan kartoista. Niissä vesistöt Viipurista pohjoiseen ovat varsin eri muotoisia kuin 1600-luvun kartassa ja kärsivällisyyteni vertailuun loppui kesken. Maanmittarin isot F:t ja J:t hämäävän samannäköisiä.

Moiseen kyllästymiseen tylsä lopettaa, joten linkkivaraston tyhjennystä täytteeksi:

Viipurin lähistöltä karttoja Digitaaliarkistossa myös yksikössä Viipurin kuvernementin revisionikonttorin kartta-arkisto (kokoelma)

Kansallisrkirjaston Pelasta kirja -hanke on digitoinut kartat Tabula geographica Gubernii Wiburgensis in suas provincias divisi / componente Schmidio Acad. Scient. Petrop. Adj. (1772?) ja Geographische Chartae über das Wiburgsche, Friedrichshamnsche, Willmanstrandsche, Neüslottsche und Kexholmsche Kreis des Wiburgschen Gouvernements, verfasset im Jahr. 1788

Oikeata aikaa ja paikkaa on Hannu Riikosen englanninkielinen artikkeli Laus urbis in Seventeeth-Century Finland: Georg Haveman's Oratio de Wiburgo and Olof Hermelin's Viburgum (Hermelinin Ruotsin kaupunkien ylistysrunot julkaistiin viime vuonna kirjana ja julkaisu arvioitiin jossain Suomenkin mediassa, en vaan muista missä.)

Myöhemmän ajan eli vuoden 1939 VirtuaaliViipuri odottaa vierailijoita verkossa. Alla puolestaan "Viipurin kaupunki edellisellä vuosisadalla" Helsingin Wiikko-Sanomista 3.2.1882.

3 kommenttia:

  1. Onpa tuon kartan kirjoitus kovin nykyaikaisen tuntuista! Lieneekö kopio 1800-1900-luvuilta?

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti Vakka tarjoaa (ainakin minun taidoillani) kartoista kovin olemattomat tiedot, minkä takia en voi sanoa hypoteesistäsi juuta tai jaata. Vakan puolella Viipurin karttojen luettlo näyttää tältä eli ei tarjoa paljoakaan tietoa. Ylempää sarjasta selviää "Kaupunkikarttakokoelma, jolla ei ole yhtenäistä arkistotaustaa, sisältää pääasiassa ns. vanhoista kaupungeista asemakaavoja joko alkuperäisinä tai jäljennöksinä eri aikakausilta. Asemakaavojen ja -karttojen joukossa on myös jonkin verran matkailu-, opas- ja osoitekarttoja. " ja "Kaupunkikartat on järjestetty kaupungeittain aakkosjärjestykseen ja kutakin kaupunkia koskevat kartat on numeroitu juoksevasti kartuntajärjestyksessä. " Paperinen arkistoluettelo näköjään olemassa, liekö siinä enemmän. Jos on niin kyseessä on jälleen esimerkki siitä, että tiedon tarjoaminen internetin kautta on jäänyt puolitiehen. Jos ei, niin kartat ovat aika haastavia käytettäviksi. Tekokonteksti ja -vuosi kun ovat oleellisia tulkinnalle.

    VastaaPoista
  3. Konteksti on tärkeä. Tuossa käsialassa on esimerkiksi "r" sellainen kuin 1800-luvun puolivälin jälkeen ja nykyään. Onneksi oikeinkirjoitus on säilynyt entisellään.

    VastaaPoista