Valtiopäivät 1867

Ensi sunnuntain eduskuntavaalien kunniaksi tässä blogissa tällä viikolla teemana valtiopäivät. Yläpuolella on vuoden 1867 valtiopäivien puhemiehet, joista löytyy lisätietoa kuvan sisältäneestä lehdestä Svenska Familj-Journalen. Kotimaassa valtiopäivistä kirjoitettiin tammikuun 1867 Kirjallisessa Kuukausilehdessä:

Jos jonkunmoinen valtiollinen ylenpuolisuus oli nähtävä silloin, kun viime valtiopäivät [1863] kokoontuivat, niin on tämä kyllä kyllin muuttunut. Ken siihen syitä hakee, löytää niitä koolta. Älkäämme ainakaan jättäkö mainitsematta sitä hirmuista painoa, jolla kaikkinainen puute ja liikkeen seisahdus tätä nykyä masentaa parhaimpiakin henkisia voimia. Me pyydämme niitä, jotka kenties nykyisesta laimeudesta tahtovat irvistelemällä päättää, että koko perustuslaillinen into Suomessa on teeskennelty, vähän arvostelemaan mitä ponnistuksia tätä nykyä vaaditaan Suomessa, henkisen vireyden voimassa pitämiseksi. Muitakin kohtia löytyy, jotka rasittavat valtiollista elämää maassamme. Niinpä päivä päivältä nähdään selkeämmin nykyisen edustuslaitoksemme sopimattomuutta meidän oloihimme. Missä aateliston tulee kannattaa semmoista asemaa, joka sillä nykyisessä edustuksessa on, siellä pitäisi löytymän rikas, itsenäinen ja tosin aristokratillinen aatelissääty, eikä, kuten meillä, köyhä maa- ja virka-aatelisto. Kun 6:en, 5:en ja joskus 2:denkin papin tulee keskuudestaan valita ja yksin palkata edusmiestä, niin vireinkin valtiollinen into haihtuu. Se on kaikki itse asiain luontoon perustettuja hankaluuksia. Mutt pahempiakin oireita toki joskus nähdään. Kun on suotu kaupunkien porvaristolle onni ja kunnia saada keskuudestansa valita ja lähettää edusmiehiä, niin se tosin on käsittämätön henkinen ja aineellinen kurjuus, kun pannaan kysymykseen, onko tämä oikeus käytettävä. Kun tämä oikeus pidetään niin halpana, ettei ainoastaan joku Naantali ja Kajaani, vaan läänin valtakaupunkikin etsiskelee mistäpä halvemmalla edusmiestä saisi, niin tämmöistä menetystä tuskin voi kylläksi moittia. Tässä taas ilmaantuu se valitettava epäkohta perustuslaissamme, että koko kaupungin puheenvalta on porvariston käsissä. Näin asiain ollessa, ei liene ihmeteltävää, jos talonpoikaissäädyssä keksitään useita epäkohtia, jotka kyllä saisivat olla poissa nekin.

Mutta jos muutamia tämmöisiä, tosiaan valitettavia, oireita on havaittavanakin, on kuitenkin täysi uskomme että Suomen kansa, jos kohta arkipäivän vakaassa puvussa ja mielessä, lähtee toivolla ja halulla täyttämään korkeinta valtiollista tointansa. Se tosin ei enään valtiopäivissä näe mitään outoa, kaikesta maailman kurjuudesta pelastavaa vapahtajaa, mutta se tietää että sen henkinen ja aineellinen edistyminen riippuu valtiopäiväin lainlaatija-toimesta, ja tietää vielä tämän toimen kautta saaneensa oman onnensa omiin käsiinsä. Edesvastaus tästä toimesta ja sen tärkeys ovat kenties nyt selvemmät kuin ennen.