keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Eilen pänni - ennen luentoa

Työpaikaltani ei ole yhteyksiä Helsingin keskustaan ihan joka minuutti ja päädyin eilen aikaiseen vaihtoehtoon, joka jätti aikaa syömiselle sekä muuta aikaa, jolle ei ollut selkeää suunnitelmaa. Koska kirjahyllyharhailu oli lauantaina tuottanut hyvän tuloksen Kansallisarkistossa, suuntasin Topeliaan, jonka Ruotsin historian valikoimaa en ollut vähään aikaan katsonut. Samalla olisin voinut poimia mukaan bibliografisessa haussa löytyneitä kirjoja, mutta kun ei ollut listaa mukana. Pänni ensimmäisen kerran.

Lähestyin Topeliassa oikeita hyllyjä tavanomaisesta poikkeavasta suunnasta ja ohimennen tiirailin hyllynpäätyjä. "Tämän historia, tuon historia, BALTTIAN historia?! Täällä on ainakin kymmenen metriä Balttian historiaa!?" Hups-keikkaa sadatta kertaa. Metsästäessäni taustatietoa Olof Ångermanin Saarenmaan vuosille
  1. Googlasin yleisesti ja erityisesti Google Booksissa.
  2. Tein hakuja (mutta minkälaisia?) kaupunginkirjaston tietokannassa ja HELKAssa.
  3. Tarkistin silmämääräisesti SSS:n kirjaston Balttia-hyllyn.
Ei ollut ihan kaikenkattava metodi, tuo. Pitäsi varmaan mennä jollekin kurssille.

Luennolle päästyä rauhotuin ja sain oppia ihmeellisyyksiä Britannian 1700-luvun yhteiskunnasta. Ilmankos siellä käydään laadukkaampaa yhteiskunnallista keskustelua, kun ovat harjoitelleet satoja vuosia kauemmin.

Luentokaveruskvartettimme on kaventunut trioksi, jonka kaksi muuta jäsentä keskittyvät osin jo hissan pääsykokeisiin valmistautumiseen. Kronoksen blogista huomasin tänä aamuna heidän pääsykoeoppaansa ilmestyneen ja luonnollisesti välitin tiedon eteenpäin. Avasin oppaan yleisestä uteliaisuudesta itsekin ja huomasin tämän vuoden koeaikakauden 1500-1699 olleen ohjelmassa myös vuonna 2004, jolloin kysymykset olivat

1. Lutherin uskonpuhdistuksen vaikutus Habsburgien valtapolitiikkaan
2. Eurooppalainen tervakauppa 1600-luvulla

En tiedä onko perusopintojen suorittamisesta ollut suunnatonta hyötyä, mutta syksyn alussa en olisi osannut sanoa noista mitään ja nyt voisi muutama lause esseiden jäljiltä irrota.

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti Suomessa pystyy tekemään pätevää historiallista tutkimusta tietämättä, että Baltia kirjoitetaan yhdellä T:llä.

    VastaaPoista
  2. Uuu... luettu kaksi tekstiäni ja jäljellä vielä nimellistä uskoa pätevyyteeni. Kiitos korjauksesta.

    VastaaPoista