lauantai 26. maaliskuuta 2011

Vampulalaista Mattsia kaivataan 1788

Yllä oleva ilmoitus on julkaistu sanomalehdessä Inrikes tidningar 17.4.1788. Vampulan Salmenojan kylässä oli kuollut vuonna 1783 Tuovolan talonpoika Thomas Simonsson ja perinnönjakoa päästäisiin tekemään vasta kun Matts Thomasson Salmen löydettäisiin. Matts oli syntynyt 6.1.1758, lähtenyt Vampulasta vuonna 1779 Riikaan, jossa hän oli asunut muutamia vuosia. Sitten hän oli muuttanut Pietariin, jossa oli saanut panimokisällin paikan. Taas löytyi talonpojan poika, joka ei jäänyt kotipellolle.

Vilaisu Iso-Iivarin listaan kertoo Thomas Simonsson Tuovolan isännöineen Touvolaa 1742-60. Häntä seurasivat Iso-Touvolan isäntinä poikansa Thomas (s. 16.11.1726 Vampula) ja pojanpoikansa Simon (s. 17.2.1755 Vampula) ja Thomas (s. 25.7.1774 Vampula). Vuonna 1758 syntynyt Matts on heidän ikäluokkaansa, onko hän oikeasti Thomas Simonssonin poika?

Hiskin mukaan ei. Siellä Mattsin isä on Tuovolan nuori isäntä Henric Thomasson. (Alkuperäisen mikrofilmin skannauksesta ottakoon selvää se, joka voi.) Kun Mattsin äidin nimeksi on merkitty Maria Bertilsdotter eikä muita lapsia pariskunnalle löydy, tuntuu houkuttelevalta ehdottaa isäksi kuitenkin edellä mainittua Thomas Thomassonia, jonka vaimo on Maria Bertilsdotter. Katsahdus rippikirjaan kertoo korjausarvauksen olevan oikea. Ja näyttää miten muutto Vampulasta oli kirjattu - vetämällä Matsin nimi yli.

1 kommentti:

  1. Lehdissä oli jo 1788 virheitä. 1783 kuollut Thomas Simonsson oli Matts Thomasson Salmenin isänisä ei isä. Isä Thomas Thomasson oli myös jo kuollut 1785. Joten oikeasti perillistä kaivattiin jo kahden kuolleen jälkeen.

    Kommentoi myös vasta parin vuoden päästä Thomas Simonssonin veljen Simon Simonssonin jälkeläinen, joka ei ole päässyt Virttaata pidemmälle.

    VastaaPoista