Valtakunnalliset sukututkimuspäivät alkoivat päivän seminaarilla, jolla oli otsikkona Talonpoikaistutkimuksen uusia näkökulmia. Istuin auditoriossa koko päivän, joten jotain raportoitavaa löytynee.
Aamun alkajaisiksi VP Toropainen tarjosi reippaan ja laadukkaan katsauksen Luvian talonpoikaispurjehdukseen. Minulla on yksi esi-isä Luvialta, mutta sisällöstä löytyi sovellettavaa akuutimpiin tarpeisiin. Kustaa Vaasan aikaan talonpojat tarjosivat kruununkyytejä, jollaisella Olof Ångermankin on voinut liikkua Uudeltamaalta Tukholmaan ja takaisin. Haettava lisätietoa. Muistettava aihe myös sitten kun palaan Porin porvarien pariin. He käyttivät samaa merireittiä ja Toropaisen kuvausta Tukholman satamameiningistäkin voi soveltaa.
Suvianna Seppälä kertoi 1500-luvun veroista, jotka ovat Olof Ångermanin myötä erinomaisen oleellista asiaa. Häpeäkseni en ole edelleenkään lukenut Seppälän väitöskirjaa alusta loppuun. Työlistalle! Esitelmässä hän korosti jälleen verotussysteemien erilaisuuksia ja monipuolisuutta. Päädynköhän kuitenkin lukemaan jokaisen sivun Ångermanin ajan Raaseporin voudintileistä?
Lounastauon jälkeen puhui Janne Haikari (jonka erinomainen väikkäri on myös kannesta-kanteen-lukemattomana hyllyssäni, vaikka siitä tänne olen tietoja useamman kerran lainannut.) Hän antoi terveellisen muistutuksen yleistysten vaarallisuudesta. Kaikki eivät toimineet niinkuin enemmistö tai yleisten arvojen ja normien mukaan oikein.
Riina Haanpään otsikko oli Muistitiedon käyttö sukututkijan apuvälineenä. Hänen esityksessään on miettimistä pidemmäksi aikaa. Osittain olen muistitietoa käyttäessä pyrkinyt ottamaan huomioon sen syntytilanteen, mutta aatehistorian kurssin ja tämä esityksen perusteella täytynee skarpata vielä lisää. Muistaa, että "muistelijan pyrkimyksenä on ymmärtää ja hallita menneisyyttään."
Jari Niemelä valotti Suomen pienviljelyvaltaisuuden taustaa. Erinomainen katsaus, joka resonoi oikeistoradikalismista väsäämääni esseeseen. Kerta toisensa jälkeen, 1960-luvulle asti, tehtiin poliittisia päätöksiä, jotka jakoivat maata pieninä paloina. Milloin milläkin perusteilla. Erikoiselta kuullosti, että 1910-luvulla pystyttiin Suomessa perustelemaan pineviljely kannattavaksi, kun Ruotsissa ja Tanskassa oli tultu päinvastaiseen tulokseen.
Viimeinen puhuja oli Sami Louekari otsikkonaan Talonpojat maisemaa muokkaamassa. Hän aloitti muistuttamalla maannousun yhteydestä kylien sijaintiin ja kertoi sitten muutamasta järvenlaskuhankkeesta Porin ympäristössä. Monista nykyajan ihmisistä järvien ja soiden kuivattaminen on luonnontuhoamista, mutta 1700- ja 1800-luvulla ajatukset olivat toisia. Eivätkä silloinkaan kaikilla ollut samoja ajatuksia. Säätyläinen, joka oli imenyt vaikutteita painetusta sanasta, ei painottanut samoja päätöksentekokriteereitä kuin talonpoika, jolla oli tarpeeksi tekemistä jo valmiiksi. Miten se kurssilla Päätöksenteko ja ongelmanratkaisu opittu juttu menikään? Päätöksen hyvyyttä voidaan arvioida vain päätöksentekijällä käytössä olleen tiedon varassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti