maanantai 21. maaliskuuta 2011

Lyhytsanoma opintorintamalta

Huomenna alkaa Helsingin yliopiston avoimen puolen historian perusopintojen viimeisen kurssin luennot. Piti tarkistaa salia, mutta eksyin katsomaan opintosuoritusten listaa. Sinne tuli viime viikolla esiin aatehissan (virallisesti Ideat ja aatevirtaukset) arvosana. Olin neloseeni (tällä kertaa) tyytyväinen.

En jäänyt sitä enää kuitenkaan ihailemaan, sillä päälimmäiseksi oli ilmaantunut esseesuoritukset:

Ekat femmat! Jee. En enää muista mikä essee oli mikä, mutta mitä väliä sillä on. Eivät olleet ainakaan pohjanoteerauksia. Odotellessani Agricola-verkon Tavarantasaajien arviointia jo toista vuotta kaikki palaute on tervetullutta nostattamaan uskoa, että oikeasti osaan kirjoittaa jotain ulkopuolisen silmin järjellistä.

1 kommentti:

  1. Kaisa, ettäkö sinä kirjottaisit jotain järjelllistä? Tuotan osaamistasi ei voi kukaan kiistää, sillä jo jokainen blogikirjoituksesi on enemmän kun järjellinen, se on mukava ja mielenkiintoinen lukuhetki. Ja usein suot sellaisen minulle paristi päivässä. Hienoa!

    Kiitos niitä olleistä, olevista ja tulevista vastaavista hetkistä.

    VastaaPoista