perjantai 25. helmikuuta 2011

Keneltä kysytään, mitä ja miten?

Tampereen yliopiston verkkolehti Aikalaisessa oli jokin aika sitten eläköityneen professorin kolumni liittyen saamaansa spostikyselyyn. Kysely oli hyvin professionaalisti kirjoitettu ja varmaankin lähetetty asian osaajalle. Mutta sekä professori että minä pidimme sitä epäsopivana.

Minulle ei varsinaisesti auennut mikä professorin mielestä kyselyssä oli vikana. Jäi sellainen maku, että ensisijaisesti hän oli mielestään sellaisessa arvoasemassa, ettei moisia olisi sopinut hänelle lähettää.
Ensimmäinen tunteeni sähköpostin saatuani oli suunnaton ärtymys. ”Hävytöntä! Eikö ole enää mitään tapoja.” ... Minut oli nyt tässä tilanteessa määritelty vertaisen asemaan. Ensin Google löytää henkilöksi, jolla saattaisi olla jotain sanottavaa mieltä askarruttavasta asiasta. Sitten löytyy sähköpostiosoitteet, joille voi pikaisesti heittää muutaman kysymyksen ja jatkaa eteenpäin verkostojen maailmassa. ... Minun identiteettini professorina ja merkitykseni tiedon lähteenä sekä käsitykseni siitä miten ja millaisissa asioissa professoriin otetaan yhteyttä, ne edustavat jotain mennyttä aikaa.
Minua ei huolettanut kyselyn kohde vaan kysymyksen asettelu. Kysely vaikutti työläältä vastata ja siltä, että jos kysyjä sai parilta spämmäämältään henkilöltä ajatuksella kirjoitetut vastaukset, hän oli saanut lähes valmiin tutkimussunnitelman ja säästänyt huomattavan määrän työtä. Työtä, joka kysyjän oli opintosuorituksensa eteen tarkoitus tehdä. Mieleen tuli työkolleega, joka lähestyi minua viime vuonna sähköpostilla pyytäen tietoa työpaikamme käytännöistä opiskelutehtävää varten. Vaikka minulla on pidempi kokemus kyseistä asioista, ei minulla ollut aikomustakaan vastata. Laita poika intranetin haravointi käyntiin, jollet tiedä sitä, mikä sinun pitäisi jo tietää!

Myönnetään, että olen lähettänyt itsekin kysymyksiä, joihin olisin voinut työtä tekemällä itsekin vastata. Eli ei tässäkään voi vesiselvää rajaa tehdä. Olof Ångermanin selvittelyä aloittaessani katsoin oikeutetuksi lähettää spostin saman ajan ihmisistä väitöskirjaa tekevälle ja kysyä kirjallisuusvinkkejä ja kirjemateriaalin tulkintadetaljin. Ei todellakaan olisi tullut mieleen aloittaa kuvailemalla tutkimusongelma ja sitten pyytää valmista tutkimussuunnitelmaa tms.

Kuten olen täällä useaan otteeseen sanonut (p.o. kirjoittanut), saa tietenkin kysyä mitä haluaa. Ymmärtäen, ettei kaikkiin kysymyksiin saa vastausta. Minäkin onnistuin Ångermaniin liittyen kirjoittamaan tiedustelun, johon en saanut vastausta riikinruotsalaiselta Ruotsista, mikä on jo historiallisen huono tulos. Ehkä kyseinen henkilö oli tamperelaisen ex-proffan linjoilla siitä, että on asioita, joista kysytään proffilta, ja sitten ne muut jutut, joihin heidän ei tarvitse vaivautua vastaamaan. Itse en suostu moisia arvoasemia kumartamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti