sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Parantaisen Jarin oppeja

Gurumarkkinoinnin Jari Parantainen kehui DNA-testauspalvelua.

Tuo rivi olisi mahtunut peruslinkkikokoelmiini, mutta kun oli koossa muutakin Parantaisen viisautta niin päätin tehdä erillisen jutun.

Joulukuussa Parantainen paljasti, että suunniteltu omakustannekirja siirtyi oikealle kustantajalle. Vastauksena kysymykseen miksi:
Opimme kantapään kautta, että omakustanne on roskaa.

Siis makkelia. Sekundaa. Silkoa.

Kun kerroimme, että kustannamme kirjamme itse, kuulijoiden reaktiot olivat aina samat:

"Jos kirja ei ole kelvannut kustantajalle, sen täytyy olla tosi paska."

Läheskään kaikki eivät sanoneet sitä ääneen. Mutta jopa insinööri näki sen naamasta. Ihmiset eivät pystyneet peittämään mietteitään.

Tuttuja elementtejä. Mutta minun silmissäni Parantainen on brändi, jonka olisi pitänyt kantaa moisen yli. Tunnistinhan hänen nimensä (Tekniikka & Talous -kolumnien ansiosta) jo lähes vuosikymmen sitten, kun olimme samassa koulutuksessa. Tein itseäni tykö tauolla, joten voin sanoa miehen kerran tavanneeni. Yli kymmenen vuotta sitten kirjoitettuihin kolumneihin ja asialliseen keskusteluun kahvikupin äärellä perustuu siis positiivinen näkemykseni hänen kyvyistään.

Toissakesäisen Ryhdy sinäkin guruksi -kesäjatkisen osasta 5 löytyykin relevantti paljastus:
Päätin aikanaan 1998 ryhtyä kolumnistiksi. Aloin kaupitella mallikirjoituksiani päätoimittajille. Lopulta pääsin yhdeksi Tekniikka & Talous -lehden kuudesta kolumnistista vuonna 1999. Koko prosessiin kului yli vuosi.

Lisäksi tarvittiin monta yhteensattumaa, että kaltaiseni tuikituntematon ö-sarjalainen pääsi turisemaan lehden sivuille.

Nykyisin tilanne on toinen. Guruehdokas ei enää tarvitse päätoimittajan tai jonkin muun portinvartijan lupaa. Hän saa äänensä kuuluville (ja elävän kuvansa näkyville) koska tahansa, jos siltä tuntuu.

Se on tietenkin netin ansiota.

Jokainen guruksi haluava voi esimerkiksi aloittaa bloginsa varttitunnissa ilmaiseksi. Sen jälkeen pelin ratkaisee enää se, onko hänellä jotain järjellistä sanottavaa.

Niinpä kesäjatkiksen viimeinen osa loppuu:
Jos haluat guruksi, perusta blogi. Monista ja kierrätä kirjoittamaasi materiaalia niin, että hakukone alkaa löytää nimesi. Sinnittele muutamia vuosia. Lopulta olet guru.
Ja minähän uskon (edelleen) sen mitä Parantainen on kirjoittanut. Blogiinsa. Miehen kirjoja en muista edes nähneeni, puhumattakaan avaamisesta. Jälkimmäinen muuten pätee myös moneen päteväksi luokittelemani historiantutkijan tuotoksiin.

Maine on mielenkiintoinen käsite.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti