Mutta mukavaahan sitä olisi käyttää. Lähetin (myös) viime viikolla viestin isäni serkulle ja pyysin mahdollisia muistoja mummostaan. Sellaisia, joita hän haluaisi lapsilleen kertoa. Paluupostissa tuli todella kivoja juttuja, jotka päätyvät sukukirjaan, kunhan sen kirjoitan. Toivottavasti tiedonantajani kyselee sisaruksiltaan. Itse pitäisi ryhdistäytyä ja sopivilla pihdeillä käsitellä isäni muistikuvia. Kyllä siellä lettujen ja mustan huivin lisäksi jotain täytyy olla.
Mukavien muistojen julkisuuteen kertomisesta ei syntyne ongelmaa. Vaikea uskoa, että joku hermostuisi, siitä että lapsenlapsi kehuu mustikkakeittoa tai lettuja. Tosin kaikkea voi ihmiset keksiä.
Omissa kirjoissani muistitiedon käyttö on ollut niin vähäistä, etten ole joutunut kovin vaikeiden päätösten eteen. Hohenthal-kirjaan kävin arkistosta(kin) hakemassa isoäitini isoisästä tarinoita, jotka olivat enimmäkseen nokkelaa sanailua. Mutta joukossa oli yksi ikävämpi juttu. Jätin sen pois. En pelkästään sisältönsä vuoksi, vaan myös siksi, että oli epäselvää tarkoitettiinko miestä vai isäänsä, molemmat kun olivat Vetelin kirkon vehtareita.
"Arveluttavan" muistitiedon käyttämisestä keskusteltiin SukuForumilla (myöskin) viime viikolla. Mielipiteitä lähes yhtä paljon kuin keskustelijoita. Alkuperäistä kysyjää miellytti Sami Lehtosen toteamus:
Ohjeeni on, että kirjoittaa jokaisen mahdollisesti arkaluonteisen tiedon arvoneutraalisti ja toteavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti