Ylistaron Iso-Torkkelia vuokrasi 1800-luvun lopussa Oskari Erlantinpoika (s. 24.11.1851 Kokemäki) ja vaimonsa Maija Lovisa Miinantytär (s. 24.9.1852 Kokemäki). Heidön lapsiensa joukossa on Frans Evert (s. 6.10.1880 Kokemäki) ja Kalle Veini (s. 13.8.1886 Kokemäki).
Kun Kokemäeltä ottaa passin Amerikkaan 16.05.1903 arentilainen Frans Evert Torkkeli lienee kysellä edellä mainitusta pojasta.
Bostonin satamaan rantautui 3.3.1910 Kokemäellä syntynyt 23-vuotias Kaarle Torkkeli, joka sopisi myös edellä mainittuun perheeseen. Hän oli lähtenyt Liverpoolista Ivernia-laivall aj ilmoitti vastaanottajakseen Svante Tammisen samoin kuin matkaseuransa 25-vuotias Frans Tuominen, joka oli jättänyt Kokemäelle isänsä Aksel Passin. (Kokemäkeläinen Svante Tamminen oli itse saapunut Caronia-laivalla Liverpoolista New Yorkiin 29 May 1907 28-vuotiaana.)
Ensimmäisen maailmansodan kutsuntoihin mennessä Kalle oli asettunut asumaan Idahon osavaltioon ja kutsuntakorttiin merkitty syntymäaika (ilman paikkaa) on sama kuin Kalle Veinillä. Vuoden 1930 väestönlaskennassa Kalle löytyy samalta suunnalta ja Idahossa hän on kuollut 30.7.1931.
Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 442
Siirtolaisuusinstituutti, passitietokanta
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Enaville, Shoshone, Idaho; Roll 403; Page: 3A; Enumeration District: 6; Image: 210.0.)
1911-1951 Idaho Death Index - T surname (part 4 to-tr)
lauantai 6. helmikuuta 2010
Vanhoja vitsejä
Suomettaresta vuonna 1859, otsikoituna Ikaalisista ihan tosia:
Pappi kuin kävi ripittämässä 70-vuotista ämmää, kysyi myös muun seassa: "onko sinulla tunnustettavana mitään salaista syntiä pitkältä ijältäsi ja monilta matkoiltasi ja retkiltäsi, syntiä, johon olisit horjahtanut?" - Kuoleva vakuutti: "ei ole, hyvä kirkkoherra. En ole paljo liikkunutkaan: kerran olen ollut kirkossa ja kahdesti Jyllin myllyssä."
Ennen vanhaan poikkesi matkallansa Kuopiosta Helsinkiin alaupseeri Hjorth yhden tuttavansa upsierin luo, joka mielellään leikkiä laski. Sunnuntai-aamu kuin oli, ylipuhutteli upsieri vierasta käymään kirkossa, jossa saisi muka kuulla pappia, joka oli niin utelias, ett'ei malttanut vaan, milloin näki kenen vieraan kirkossa, kysyi saarnastuolistaki sen kotopaikkoja ja matkoja. Alaupsieri kuin ei sitä tahtonut uskoa, lyötiin veikka ja niin mentiin kirkkoon. Saarnastuoliin tultuansa ja tavallisen siunauksensa luvettua kirkkoherra alkoi saarnansa esipuheen näin: "kuka sinä olet, kusta sinä tulet ja kuhunka olet sinä menevä?" Kuin kirkkoherra kovemmalla äänellä kertoi tämän kysymyksensä ja upsieri nyki kumppaliansa sivuun, tämä kohosi seisaalleen, kumarti ja sanoi: "minä olen alaupsieri Hjorth Kuopiosta, matkustan Helsinkiin enkä ikänäni enää tähän seurakuntaan poikkea", sekä meni heti kirkosta pois ja suoraa tietä matkoihinsa. - Upsieri muka sattui ennalta tietämään papin esipuheen alkusanat.
Ämmä kuin navetan eli ometon katolle viritti jäniksen paulan eli langat, tämän toimen epäilijöille vastasi: "kuka sen tietää, mihin jänis polkunsa tekee"!
Sydänmaan mies kuin Mittumaarian eli Juhannuksen aamuna tuli tallukkaat jalassa Ikaalisten kirkkoon ja muuan pitäjäläinen irvistellen häntä pilkkasi, se vakaasti vastasi: "kuka sen tietää, koska Jumala lumen maahan könttää?"
Pappi kuin kävi ripittämässä 70-vuotista ämmää, kysyi myös muun seassa: "onko sinulla tunnustettavana mitään salaista syntiä pitkältä ijältäsi ja monilta matkoiltasi ja retkiltäsi, syntiä, johon olisit horjahtanut?" - Kuoleva vakuutti: "ei ole, hyvä kirkkoherra. En ole paljo liikkunutkaan: kerran olen ollut kirkossa ja kahdesti Jyllin myllyssä."
Ennen vanhaan poikkesi matkallansa Kuopiosta Helsinkiin alaupseeri Hjorth yhden tuttavansa upsierin luo, joka mielellään leikkiä laski. Sunnuntai-aamu kuin oli, ylipuhutteli upsieri vierasta käymään kirkossa, jossa saisi muka kuulla pappia, joka oli niin utelias, ett'ei malttanut vaan, milloin näki kenen vieraan kirkossa, kysyi saarnastuolistaki sen kotopaikkoja ja matkoja. Alaupsieri kuin ei sitä tahtonut uskoa, lyötiin veikka ja niin mentiin kirkkoon. Saarnastuoliin tultuansa ja tavallisen siunauksensa luvettua kirkkoherra alkoi saarnansa esipuheen näin: "kuka sinä olet, kusta sinä tulet ja kuhunka olet sinä menevä?" Kuin kirkkoherra kovemmalla äänellä kertoi tämän kysymyksensä ja upsieri nyki kumppaliansa sivuun, tämä kohosi seisaalleen, kumarti ja sanoi: "minä olen alaupsieri Hjorth Kuopiosta, matkustan Helsinkiin enkä ikänäni enää tähän seurakuntaan poikkea", sekä meni heti kirkosta pois ja suoraa tietä matkoihinsa. - Upsieri muka sattui ennalta tietämään papin esipuheen alkusanat.
Ämmä kuin navetan eli ometon katolle viritti jäniksen paulan eli langat, tämän toimen epäilijöille vastasi: "kuka sen tietää, mihin jänis polkunsa tekee"!
Sydänmaan mies kuin Mittumaarian eli Juhannuksen aamuna tuli tallukkaat jalassa Ikaalisten kirkkoon ja muuan pitäjäläinen irvistellen häntä pilkkasi, se vakaasti vastasi: "kuka sen tietää, koska Jumala lumen maahan könttää?"
perjantai 5. helmikuuta 2010
Palautetta Digitaaliarkistosta
Lähetetty 8:19 Arkistolaitoksen vastuuhenkilölle alla oleva ja saatu ystävällinen ja asiallinen vastaus 8:56. Siinä todettiin mm. "Olet oikeassa hakuesimerkissäsi. Selvitämme miksi esittämäsi haku ei toteudu." eli en ainakaan kuvittele olemattomia. Tosin olin erehtynyt sotapäiväkirjojen suhteen: ne on digitoitu mikrofilmeiltä.
***
Hei,
Olen toisinaan antanut palautetta lomakkeellanne, mutta koska niistä ei koskaan ole tullut mitään kuittausta, niin kokeilen vaihteeksi s-postia.
1) Kun asiakirja aukeaa erilliseen ikkunaan, ainakin minulta unohtuu muutaman minuutin sisään minkä hakutuloksistani olen avannut. Uskoisin teknisesti varsin helpoksi upottaa ikkunan yläpalkkiin linkki tai teksti, jossa ao. asiakirjan otsikko.
2) Kun aikanaan (tänä keväänä?) toteutatte sisäänkirjautumisen, niin ottakaa huomioon reaalielämän käyttötapaus (use case): A B:lle "Voisitko katsoa sivua xxx ja sanoa mielipiteesi?" Tänä päivänä xxx voi olla suoraan URL, toivottavasti sisäänkirjautumisen myötä sitä ei tarvitse korvata tekstillä "tee vapaasanahaku yyy, kelaa ~5 sivua, kun asiakirja zzz avaa sivu 10"
3) Pysyvät URL:t per digitoitu sivu olisivat erittäin suositeltavia. Jatkossakin.
4) Vapaasanahaku toimii erikoisesti. Jos minulla on muistissa asiakirjan nimi (esim. Halikon voutikunnan maakirja 1634-1634 (1915)) en saa sitä esille laittamalla kyseistä tekstiä hakukenttään. Miksen? Myöskään Halikon voutikunnan maakirja 1634-1634 tai (1915) tai 1915 eivät toimi. Halikon voutikunnan maakirja toimii, mutta sitten saan taas etsiä hakutulosten joukosta yhtä, jonka jo tiesin. (Tietenkin olen luonut näihin kirjanmerkkejä, mutta kauanko niistä on apua. Katso 2&3)
5) Kohdassa (4) esimerkkinä käytetty dokumentti oli voudintili, jota en siis pysty hakemaan sen vakiintuneella signumilla. Miksen?
6) 1600-luvun tuomiokirjoja on digitaaliarkistossa myös runsaasti. Niitäkään ei pysty hakemaan signumilla. Signumit on lisäksi ilmaistu vain nykyään käytössä olevalla muodolla, vaikka Digitaaliarkistoon on (varmaankin vaivaa nähden) kuvattu tuomiokirjakortisto, jossa viitteet ovat vanhojen signumien mukaiset. Eikö tuomiokirjoja digitaaliarkistoon viedessä olisi ollut mahdollista lisätä mukaan vanha signum, joka tuomiokirjakortiston lisäksi on ollut käytössä lukuisissa vanhoissa julkaisuissa?
7) Henkikirja 1830 on Kokemäen kohdalta ollut epäjärjestyksessä joka kerran kun olen yrittänyt sitä käyttää (viimeksi joulukuussa). Ei riitä, että kuvat ovat numerojärjestyksessä, niiden pitäisi pysyä myös samassa pitäjässä. Tästä olen kommentoinut palautelomakkeella ainakin kahdesti ja toivoisin, että vertaisitte digitoitua versiota alkuperäiseen mikrofilmiin, joka ainakin vuosi sitten oli kokonainen.
Olen erittäin kiinnostuneena seurannut Digitaaliarkistoon kertyvää aineistoa. Mielelläni olisin nähnyt siellä enemmän alkuperäisestä materiaalista otettuja kuvia (joita ansiokkaasti edustavat SAY ja sotapäiväkirjat) ja vähemmän mikrofilmatun materiaalin jäljenteitä. Ollenkaan en ymmärrä resurssien kohdentamista seurakuntien mikrofilmien digitointiin ja indeksointiin kun tätä työtä on jo ansiokkaasti vapaaehtoistyönä tehty.
Terveisin,
Kaisa Kyläkoski
Kansallisarkiston ja Digitaaliarkiston asiakas
***
Hei,
Olen toisinaan antanut palautetta lomakkeellanne, mutta koska niistä ei koskaan ole tullut mitään kuittausta, niin kokeilen vaihteeksi s-postia.
1) Kun asiakirja aukeaa erilliseen ikkunaan, ainakin minulta unohtuu muutaman minuutin sisään minkä hakutuloksistani olen avannut. Uskoisin teknisesti varsin helpoksi upottaa ikkunan yläpalkkiin linkki tai teksti, jossa ao. asiakirjan otsikko.
2) Kun aikanaan (tänä keväänä?) toteutatte sisäänkirjautumisen, niin ottakaa huomioon reaalielämän käyttötapaus (use case): A B:lle "Voisitko katsoa sivua xxx ja sanoa mielipiteesi?" Tänä päivänä xxx voi olla suoraan URL, toivottavasti sisäänkirjautumisen myötä sitä ei tarvitse korvata tekstillä "tee vapaasanahaku yyy, kelaa ~5 sivua, kun asiakirja zzz avaa sivu 10"
3) Pysyvät URL:t per digitoitu sivu olisivat erittäin suositeltavia. Jatkossakin.
4) Vapaasanahaku toimii erikoisesti. Jos minulla on muistissa asiakirjan nimi (esim. Halikon voutikunnan maakirja 1634-1634 (1915)) en saa sitä esille laittamalla kyseistä tekstiä hakukenttään. Miksen? Myöskään Halikon voutikunnan maakirja 1634-1634 tai (1915) tai 1915 eivät toimi. Halikon voutikunnan maakirja toimii, mutta sitten saan taas etsiä hakutulosten joukosta yhtä, jonka jo tiesin. (Tietenkin olen luonut näihin kirjanmerkkejä, mutta kauanko niistä on apua. Katso 2&3)
5) Kohdassa (4) esimerkkinä käytetty dokumentti oli voudintili, jota en siis pysty hakemaan sen vakiintuneella signumilla. Miksen?
6) 1600-luvun tuomiokirjoja on digitaaliarkistossa myös runsaasti. Niitäkään ei pysty hakemaan signumilla. Signumit on lisäksi ilmaistu vain nykyään käytössä olevalla muodolla, vaikka Digitaaliarkistoon on (varmaankin vaivaa nähden) kuvattu tuomiokirjakortisto, jossa viitteet ovat vanhojen signumien mukaiset. Eikö tuomiokirjoja digitaaliarkistoon viedessä olisi ollut mahdollista lisätä mukaan vanha signum, joka tuomiokirjakortiston lisäksi on ollut käytössä lukuisissa vanhoissa julkaisuissa?
7) Henkikirja 1830 on Kokemäen kohdalta ollut epäjärjestyksessä joka kerran kun olen yrittänyt sitä käyttää (viimeksi joulukuussa). Ei riitä, että kuvat ovat numerojärjestyksessä, niiden pitäisi pysyä myös samassa pitäjässä. Tästä olen kommentoinut palautelomakkeella ainakin kahdesti ja toivoisin, että vertaisitte digitoitua versiota alkuperäiseen mikrofilmiin, joka ainakin vuosi sitten oli kokonainen.
Olen erittäin kiinnostuneena seurannut Digitaaliarkistoon kertyvää aineistoa. Mielelläni olisin nähnyt siellä enemmän alkuperäisestä materiaalista otettuja kuvia (joita ansiokkaasti edustavat SAY ja sotapäiväkirjat) ja vähemmän mikrofilmatun materiaalin jäljenteitä. Ollenkaan en ymmärrä resurssien kohdentamista seurakuntien mikrofilmien digitointiin ja indeksointiin kun tätä työtä on jo ansiokkaasti vapaaehtoistyönä tehty.
Terveisin,
Kaisa Kyläkoski
Kansallisarkiston ja Digitaaliarkiston asiakas
Aikaisia uutisia
Jyrki Pietilän väitöskirja Kirjoitus, juttu, tekstielementti. Suomalainen sanomalehtijournalismi juttutyyppien kehityksen valossa printtimedian vuosina 1771-2000 (2008) on niin mittava, että se on julkaistu kahtena osana. Sivulta 103 opin, että Åbo Tidningar oli vuosina 1771-1778 uutisoinut vain viisi onnettomuutta: Uskelan maanvieremä, joka tapahtui syksyllä 1770, mutta josta kirjoitettiin vasta huhtikuussa 1771, tulipalo Liedossa 1771, Keuruun pyörremyrsky 1774, porilainen raesade 1776 ja maanjäristys Pohjanmaalla 1777.
Mikä ei tarkoittanut, ettei muuta olisi tapahtunut. Oulussa paloi 1773 kuutisenkymmentä rakennusta, Punkalaitumella tuhoutui salamaniskusta kirkko 1774, Turun tulipalo 1775 raunioitti viidesosan kaupungista ja samana vuonna paloi Pinjaisissa kolmattakymmentä tehtaanrakennusta. Ja Ruovedellä iski vuonna 1778 salama kirkkoveneeseen aiheuttaen puolentoista kymmenen ihmisen kuoleman.
(Näitä tietoja Pietilä oli referoinut Eino Suovan tutkimuksesta Aurora-seuran sanomalehti 1771-78. 1952)
Mikä ei tarkoittanut, ettei muuta olisi tapahtunut. Oulussa paloi 1773 kuutisenkymmentä rakennusta, Punkalaitumella tuhoutui salamaniskusta kirkko 1774, Turun tulipalo 1775 raunioitti viidesosan kaupungista ja samana vuonna paloi Pinjaisissa kolmattakymmentä tehtaanrakennusta. Ja Ruovedellä iski vuonna 1778 salama kirkkoveneeseen aiheuttaen puolentoista kymmenen ihmisen kuoleman.
(Näitä tietoja Pietilä oli referoinut Eino Suovan tutkimuksesta Aurora-seuran sanomalehti 1771-78. 1952)
torstai 4. helmikuuta 2010
Hylesaarella
Yllä on kuva Suomettaresta 31.08.1855. Esittää Hylesaaren sairashuonetta, josta on kuvausta alapuolella. Hetken kesti tavata ennenkuin tajusin, että kyse oli Seilistä.Väkiluvun enentyminen, sanomatta muita syitä, niinkuin ylellistä väkeväin juomain nautintoa, Jumalan pelon puutetta j. n. e., enennytti myös hullujen paljoutta maassamme, ja Hylesaaren sairashuone määrättiin nyt heikkopäisten varsinaiseksi asumasiaksi. Kruununkylän sairashuoneessa hoideltiin heitä myös, mutta kuin Lapinlahden hulluhuone rakennettiin Helsinkiin, heitettiin sairashuone edellämainitussa paikassa hylylle ja asetuksen kautta helmikuun 4 p:stä 1840 määrättiin Hylesaari olopaikalsi semmoisille heikkopäisille, joiden parannuksesta ei ole mitään toivoa. Lääkäriä ei sinne siitä syystä asetettu ollenkaan; ainoasti yksi pappi pantiin huolla pitämään hullujen hengellisestä tilasta ja yksi hoitaja katsomaan heidän ruumiillisia tarpeita. Nykyiset rakennukset Hylesaaren sairashuoneessa ovat tehdyt v:na 1802 ja viimevuosikymmenillä on huoneita lisätty, niin että siinä nyt saatetaan pitää 60 hullua. Vuonna 1848 holhottiin siinä 53, joista 12 samana vuonna kuoli, ja kaikki kustannukset, jyvät, vaatteet, ruoka, juoma, elatus ja hoito yleisesti, tulivat maksamaan noin 2,100 ruplaa hopeassa. Hylesaaren sairashuoneella on oikeus, niinkuin muillakin tämänlaatuisilla laitoksilla, periä siihen lunastettuin hulluin jälellejääneen omaisuuden. Ilman maksuta ei siihen oteta ketään; seurakunnat saavat siihen lunastaa köyhät hullunsa, niinkuin sukulaisetkin, ja jokaisesta hullusta suoritetaan kerrassansa kaikki maksu, joka nousee vähintäin 240 ja korkeittain 500 ruplaan paperirahassa.En tiedä onko oikein tuon tekstin jälkeen laittaa linkkejä lääketieteen historiasta, mutta vähän samantasoisia hoitojuttuja näissäkin taitaa olla:
Jenni Liikala: Harmittomat hullut ja järjestyksen järkyttäjät : mielenheikkoihin suhtautuminen sisäsuomalaisen paikallisyhteisön ajatusmaailman kuvaajana 1700-luvun jälkipuoliskolla
Heli Haiminen: Keuhkotauti Tampereen terveydellisenä ongelmana 1850-luvulta 1910-luvulle.
Arno Forsius: lääketiedettä — kulttuuria — ihmisiä — kuvauksia historiasta
Heikki S. Vuorinen:Lepran nousu, kukoistus ja tuho
Eeva-Liisa Viitala: ”Että estää kaikenlaisia Eläinten tauteja ja kuolemata”
Yrttien käyttö kansanlääkinnässsä ja muut parantamisen muodot
Hostmedicin på gammalt vis del I.
Otto Edvard August Hjelt : Svenska och finska medicinalverkets historia, 1663-1812 (1892) (1. osa, 2. osa, 3. osa )
Vanhoja tekstejä:
Elias Lönnrot: Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri
Kristfrid Ganander: Maan-Miehen Huone- ja Koti-Aptheeki (1788)
Johan Gabriel Bergman: Neuwo -- kuinga tawalliset kulku- ja tarttuwaiset taudit -- taitawat estetyxi ja paratuxi tulla. (1775)
Haartman: Carjan Taudista Suomesa ja sen parannuxesta ja estämisestä.(1770)
Haartman: Neuwo ja Julistus, kuinga Eläinden Rutto eli tartuwainen Ambu-tauti Suomesa taitaan estettää ja parattaa. (1774)
Lyhykäinen Neuwo ja Opetus kuinga pitä itsens käytettämän Norin- eli Karjan taicka Eläinden Ruton-aikana.(1786)
Neuwo, Kuinga Karjan Rutto Parhain tutaan, estetään, hillitetään ja parataan. (1799)
keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Sotatarinoita
Satu Lusan Rauha ja sota. Sarjakuva kapinan ajasta Humppilan Venäjänkankaalla on yksi hienoimmista lukemistani sarjakuva-albumeista. Kuvat, teksti ja kokonaisuus... tunnetta ja tarinaa. Mutta ei sentimentaalisuutta. Loppusivuilta selviää, että yksi päähenkilöistä, Rauha, on tekijän isoäiti. Tarina on niin tosi kuin mahdollista. (Sivunäyte Sarjakuva-Finlandia sivulta)
Kirjaston historiallisista sarjakuvista löytyi kaksiosainen Verner Lehtimäen tarina osina Punainen ratsumies ja Vierailla siivillä. Ensimmäinen kertoo Lehtimäen ja veljiensä toiminnasta punaisten riveissä (tai pikemminkin niiden edessä) sisällissodassa ja toinen sen jälkeisistä vuosikymmenistä. Ihan mielenkiintoinen, kun en ollut henkilöstä koskaan kuullutkaan. Loppusanoissa todetaan kuitenkin faktaan sekoitetun arvailua ja fiktiotakin.
Marko Tiaisen albumit Taipaleenjoen tulihelvetti, Verinen hanki ja Revon tulta Kannaksella toimivat hyvin talvisodan kuvauksena. Tekstinä ei ole minulle sodankäynti auennut, liikkuva kuva on ollut liian sekavaa, mutta sarjakuvan pysäytetty liike toi toiminnan ymmärrettävällä tavalla esiin.
Kirjaston historiallisista sarjakuvista löytyi kaksiosainen Verner Lehtimäen tarina osina Punainen ratsumies ja Vierailla siivillä. Ensimmäinen kertoo Lehtimäen ja veljiensä toiminnasta punaisten riveissä (tai pikemminkin niiden edessä) sisällissodassa ja toinen sen jälkeisistä vuosikymmenistä. Ihan mielenkiintoinen, kun en ollut henkilöstä koskaan kuullutkaan. Loppusanoissa todetaan kuitenkin faktaan sekoitetun arvailua ja fiktiotakin.Marko Tiaisen albumit Taipaleenjoen tulihelvetti, Verinen hanki ja Revon tulta Kannaksella toimivat hyvin talvisodan kuvauksena. Tekstinä ei ole minulle sodankäynti auennut, liikkuva kuva on ollut liian sekavaa, mutta sarjakuvan pysäytetty liike toi toiminnan ymmärrettävällä tavalla esiin.
tiistai 2. helmikuuta 2010
Jatkosotaa
Arkistolaitoksen digitoijat pääsivät hämmästyttävän nopeasti sotapäiväkirjojen käsittelyssä jatkosotaan asti. Eli alkoi minuakin kiinnostaa. Taannoisessa vaarini sodan "selvittelyssä" jätin sotapäiväkirjat tietoisesti väliin, materiaalia tuntui olevan tarpeeksi muutenkin.
Eli en edes perehtynyt siihen miten ne oli järjestetty. Portti-sivulla kerrotaan "...voidaan sotapäiväkirjojen etsintä suorittaa joukko-osaston nimi hakukenttään kirjoittamalla. Hakutuloksena saadaan kyseistä yksikköä koskevat sotapäiväkirjat, mikäli niitä on säilynyt." Säilynyt on, mutta mitenkähän näistä voisi valita oleellisimmat? Ilmeisesti avaamalla jokaisen??
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22699) ... alkaa 14.6. ja Ilomantsiin päästyä löytyy vaarikin
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22700) ... liitteitä?
Ratsuväkiprikaati (22701) ... sotapäiväkirjan liitteitä
Ratsuväkiprikaati (22702) ... alkaa 21. prikaatin taistelukertomuksella Ilomantsista
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22703) ... alkaa taistelukertomuksella heinäkuulta
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22704) ... alkaa HRR:n taistelukertomuksella 26.7-12.8. eli Ilomantsista
Vaari palveli esikunnassa ja sille on lisää arkistoyksikköjä. Mutta ilmeisesti ratsuväkiprikaati tuli muodostettua vasta sodan loppuvaiheessa, kun hakutuloksissa ei ole aiempia vuosia? Juu, olin hakenut liian pitkällä merkkijonolla...
Hämeen ratsurykmentti 1941-1941 (7242)
Hämeen ratsurykmentti 1941-1942 (7243)
Hämeen ratsurykmentti 1942-1942 (7244)
Hämeen ratsurykmentti 1944-1944 (7245)
Vähän paremmin saisi "kansioiden" sisältö (laiskalle) tutkijalle olla esillä. Jos nämä olisivat paperina edessä, olisi paljon nopeampi hahmottaa minkä näköistä materiaalia on missäkin.
Eli en edes perehtynyt siihen miten ne oli järjestetty. Portti-sivulla kerrotaan "...voidaan sotapäiväkirjojen etsintä suorittaa joukko-osaston nimi hakukenttään kirjoittamalla. Hakutuloksena saadaan kyseistä yksikköä koskevat sotapäiväkirjat, mikäli niitä on säilynyt." Säilynyt on, mutta mitenkähän näistä voisi valita oleellisimmat? Ilmeisesti avaamalla jokaisen??
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22699) ... alkaa 14.6. ja Ilomantsiin päästyä löytyy vaarikin
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22700) ... liitteitä?
Ratsuväkiprikaati (22701) ... sotapäiväkirjan liitteitä
Ratsuväkiprikaati (22702) ... alkaa 21. prikaatin taistelukertomuksella Ilomantsista
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22703) ... alkaa taistelukertomuksella heinäkuulta
Ratsuväkiprikaati 1944-1944 (22704) ... alkaa HRR:n taistelukertomuksella 26.7-12.8. eli Ilomantsista
Vaari palveli esikunnassa ja sille on lisää arkistoyksikköjä. Mutta ilmeisesti ratsuväkiprikaati tuli muodostettua vasta sodan loppuvaiheessa, kun hakutuloksissa ei ole aiempia vuosia? Juu, olin hakenut liian pitkällä merkkijonolla...
Hämeen ratsurykmentti 1941-1941 (7242)
Hämeen ratsurykmentti 1941-1942 (7243)
Hämeen ratsurykmentti 1942-1942 (7244)
Hämeen ratsurykmentti 1944-1944 (7245)
Vähän paremmin saisi "kansioiden" sisältö (laiskalle) tutkijalle olla esillä. Jos nämä olisivat paperina edessä, olisi paljon nopeampi hahmottaa minkä näköistä materiaalia on missäkin.
Suomalaisia sotavankeja
Krimin eli Oolannin sotaan en ole missään vaiheessa perehtynyt syvällisemmin. Kuitenkin yllätti etten ollut törmännyt missään yhteydessä (muistijälkeä jättäen) siihen, että Bomarsundin valloituksessa 1854 englantilaiset veivät kotimaahansa satoja sotavankeja. Itse asiassa tuhansia, mutta suomalaisia oli venäläisten joukossa vain 350.
Ilkka Rentolan artikkeli Oolannin sodan vangit Historia-lehden numerossa 4/2009 tuli siis yllätyksenä. Osa vangeista pääsi palaamaan vankien vaihdoissa, osa vapautettiin palvelemaan kauppalaivastoon, osa jäi ja osa karkasi. Kaksi karannutta Johan Aspegren (23v.) ja Viktor Jerfström (26v) kertoivat kokemuksistaan Åbo Tidningarissa. Krimin sodasta on satoja sanomalehtijuttuja, joten joukkoon mahtunee joku toinenkin kertomus. Englantilaisessa lehdessä julkaistu kuvaus Lewesin vankilan oloista on lyhennettynä verkkosivulla.
Tsaari Aleksanteri II:n käskystä Lewesin hautausmaalle pystytettiin vuonna 1877 muistomerkki vankilassa kuolleille vangeille, jossa on 28 nimeä, joista 27 vaikuttaa Rentolan silmissä ruotsinkieliseltä. Hän arvelee, että "vangit lienevät olleet ahvenanmaalaisia tai saariston ja rannikon ruotsinkielistä väestöä." Pari pientä kuvaa muistomerkistä löytyi keskustelupalstalta.
Suomen suurlähetystön sivulta löytyy lähdelista, joka näyttää siltä, että tämä aihe on kyllä hyvin tutkittu. Osittainen nimilista sisältynee artikkeliin Backström, Åke, ”Vid Bomarsunds fall 1854 tillfångatagna finska officerare och civila tjänstemän”, Åländsk Odling. 46:e årgången. Årsbok 1986, 121-141 (Ålands folkminnesförbund Mariehamn).
Kun tuli kerran Krimin sodasta kirjoitettua...
Åländska anekdoter från Östersjö-kriget 1854, 1. En äfventyrlig ridt. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 20, årgång 1881.
Åländska anekdoter från Östersjö-kriget 1854, upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 20, årgång 1881.
Åländska anekdoter. Af Herman Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 21, årgång 1882.
Ja Ahvenanmaasta...
Folksägner från Åland. I Lotsen. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Folksägner från Åland. II Minnesvården i Brändöskären. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Folksägner från Åland. III Djupvikskyrkan. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Folksägner från Åland. IV Skattletarne. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Alla kuva Kastelholmasta lehdestä Svenska Familj-Journalen. Band VII, årgång 1868, jossa siitä myös artikkeli.
Ilkka Rentolan artikkeli Oolannin sodan vangit Historia-lehden numerossa 4/2009 tuli siis yllätyksenä. Osa vangeista pääsi palaamaan vankien vaihdoissa, osa vapautettiin palvelemaan kauppalaivastoon, osa jäi ja osa karkasi. Kaksi karannutta Johan Aspegren (23v.) ja Viktor Jerfström (26v) kertoivat kokemuksistaan Åbo Tidningarissa. Krimin sodasta on satoja sanomalehtijuttuja, joten joukkoon mahtunee joku toinenkin kertomus. Englantilaisessa lehdessä julkaistu kuvaus Lewesin vankilan oloista on lyhennettynä verkkosivulla.
Tsaari Aleksanteri II:n käskystä Lewesin hautausmaalle pystytettiin vuonna 1877 muistomerkki vankilassa kuolleille vangeille, jossa on 28 nimeä, joista 27 vaikuttaa Rentolan silmissä ruotsinkieliseltä. Hän arvelee, että "vangit lienevät olleet ahvenanmaalaisia tai saariston ja rannikon ruotsinkielistä väestöä." Pari pientä kuvaa muistomerkistä löytyi keskustelupalstalta.
Suomen suurlähetystön sivulta löytyy lähdelista, joka näyttää siltä, että tämä aihe on kyllä hyvin tutkittu. Osittainen nimilista sisältynee artikkeliin Backström, Åke, ”Vid Bomarsunds fall 1854 tillfångatagna finska officerare och civila tjänstemän”, Åländsk Odling. 46:e årgången. Årsbok 1986, 121-141 (Ålands folkminnesförbund Mariehamn).
Kun tuli kerran Krimin sodasta kirjoitettua...
Åländska anekdoter från Östersjö-kriget 1854, 1. En äfventyrlig ridt. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 20, årgång 1881.
Åländska anekdoter från Östersjö-kriget 1854, upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 20, årgång 1881.
Åländska anekdoter. Af Herman Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 21, årgång 1882.
Ja Ahvenanmaasta...
Folksägner från Åland. I Lotsen. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Folksägner från Åland. II Minnesvården i Brändöskären. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Folksägner från Åland. III Djupvikskyrkan. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Folksägner från Åland. IV Skattletarne. Upptecknade af Herm. Hofberg. Svenska Familj-Journalen. Band 15, årgång 1876.
Alla kuva Kastelholmasta lehdestä Svenska Familj-Journalen. Band VII, årgång 1868, jossa siitä myös artikkeli.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Hienoa kuvausta
Suoraan sanottuna luulin Anneli Kannon Veriruusujen olevan niitä kirjoja, jotka parin minuutin katsomisen jälkeen siirtyvät kirjaston palautuspinoon. Mutta ensimmäisten sivujen tiiviit taustoitukset ihastuttivat ja niin myös alusta asti eläviksi nousseet hahmot. Esimerkki ensiksi mainitusta:
(Juuso Hyvärisen tuore arvio samasta kirjasta.)
Työväki taas hallitsi kaikkea sitä, mitä tehtiin työpäivän jälkeen. Kauppa oli paperitehtaan työläisten osuuskauppa, urheiluseura, soittokunta ja näytelmäseura olivat paperitehtaan työläisten perustamia. Koskilainen löysi rakkautensa työväenyhdistyksen Paviljongin tansseista, ja kun hän meni naimisiin, häitä tanssittiin yhdistyksen Torpalla torvisoittokunnan säestyksellä. Kun työläinen kuoli, hautaamista varten maksettiin avustusta ammattiosaston kassasta ja hautajaisissa syötiin naisosaston keittämää lihasoppaa.Paljon asiaa, mutta tuskin huomaa. Itse tarina on sisällissotaa punaisten naiskaartien näkökulmasta.
(Juuso Hyvärisen tuore arvio samasta kirjasta.)
Elokuvakokemuksia
DocPoint jäi vähemmälle kuin olisin halunnut, mutta ehdin käydä katsomassa kaksi elokuvaa. Perjantaina oli ensi-illassa Virpi Suutarin Auf Wiedersehen Finnland, joka kertoo muutaman tarinan kautta saksalaisten mukaan sodan lopussa lähteneistä naisista.
Tulee elokuvateattereihin kevään kuluessa. Mutta minä olin samassa salissa tekijöiden ja elokuvassa esiintyneiden kanssa. Mikä oli hieman omituista. Varsinkin kun yleisö nauroi kohdissa, jotka minusta olivat vakavia.
Dokumentti ajoi asiansa? Kertoi tarinat, loi tietyn (kokonais)kuvan? Luotetettiin katsojaan, mukana ei ollut mitään ylimääräistä selitystä. Ajankuvaa tuotiin osin autenttisella kuvamateriaalilla Saksasta, osin tehdyillä (?) pätkillä. Ymmärrän ratkaisun, mutta jäin silti miettimään, mistä filmeistä oli kyse, kuinka lähellä kertojan maailmaa jne.
Pitkiä sanattomia jaksoja, siis. Kovalla työllä oli löydetty neljä/viisi kertojaa, joista osa puhui hyvin vähän. Toisenlaiseen dokumenttiin olisi täytteeksi puhuttu päälle muiden päiväkirjamerkintöjä tai siteerattu asiakirjoja. Mutta ei tässä.
Lauantaina menin katsomaan Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvaa Maan muisti, jonka piti oleman "10 000 vuotta kattava kudelma, joka seuraa ihmisen jälkeensä jättämiä jälkiä jääkaudesta nykypäivään Suomen maaperällä". Mikä kuullostaa melko haastavalta kuvattavalta.
Ei mahdottomalta ja elokuvassa oli elementtejä, jotka toimivat. Kuten metsästyskohtaukset. Runonlausuntakin oli OK ja vastaavilla "taiteellisilla" elementeillä olisi voitu luoda esihistoriasta visio ottamatta kantaa tieteelliseen totuuteen.
Mutta. Kun. Otettiin kantaa. Puhumalla päälle indikatiivilla kaikenlaista asiaa, josta ei voi olla näyttöä tai, josta ei ole pystytty sanomaan viimeistä sanaa. Sellaisesta tulee minulle pää kipeäksi.
Parhaat minuutit filmistä olivat... Kokemäeltä! Markku Ryömä esitteli Pispan esihistoriallista asuinpaikkaa. Ja sanoi merenrannan tänä päivänä olevan 60 kilometrin päässä. Minkä jälkeen kuva leikattiin - ei Yyteriin, vaan Hietalahden uimarannalle ellen aivan väärin nähnyt. Ranta kuin ranta.
Tulee elokuvateattereihin kevään kuluessa. Mutta minä olin samassa salissa tekijöiden ja elokuvassa esiintyneiden kanssa. Mikä oli hieman omituista. Varsinkin kun yleisö nauroi kohdissa, jotka minusta olivat vakavia.
Dokumentti ajoi asiansa? Kertoi tarinat, loi tietyn (kokonais)kuvan? Luotetettiin katsojaan, mukana ei ollut mitään ylimääräistä selitystä. Ajankuvaa tuotiin osin autenttisella kuvamateriaalilla Saksasta, osin tehdyillä (?) pätkillä. Ymmärrän ratkaisun, mutta jäin silti miettimään, mistä filmeistä oli kyse, kuinka lähellä kertojan maailmaa jne.
Pitkiä sanattomia jaksoja, siis. Kovalla työllä oli löydetty neljä/viisi kertojaa, joista osa puhui hyvin vähän. Toisenlaiseen dokumenttiin olisi täytteeksi puhuttu päälle muiden päiväkirjamerkintöjä tai siteerattu asiakirjoja. Mutta ei tässä.
Lauantaina menin katsomaan Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvaa Maan muisti, jonka piti oleman "10 000 vuotta kattava kudelma, joka seuraa ihmisen jälkeensä jättämiä jälkiä jääkaudesta nykypäivään Suomen maaperällä". Mikä kuullostaa melko haastavalta kuvattavalta.
Ei mahdottomalta ja elokuvassa oli elementtejä, jotka toimivat. Kuten metsästyskohtaukset. Runonlausuntakin oli OK ja vastaavilla "taiteellisilla" elementeillä olisi voitu luoda esihistoriasta visio ottamatta kantaa tieteelliseen totuuteen.
Mutta. Kun. Otettiin kantaa. Puhumalla päälle indikatiivilla kaikenlaista asiaa, josta ei voi olla näyttöä tai, josta ei ole pystytty sanomaan viimeistä sanaa. Sellaisesta tulee minulle pää kipeäksi.
Parhaat minuutit filmistä olivat... Kokemäeltä! Markku Ryömä esitteli Pispan esihistoriallista asuinpaikkaa. Ja sanoi merenrannan tänä päivänä olevan 60 kilometrin päässä. Minkä jälkeen kuva leikattiin - ei Yyteriin, vaan Hietalahden uimarannalle ellen aivan väärin nähnyt. Ranta kuin ranta.
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
SSS:n tiedotus, havaintoja
Lupasin itselleni (muistaakseni) että lakkaan tuhlaamasta kallita palstamillimetrejä täällä Suomen sukututkimusseuran tiedotustoiminnan morkkaamiseen kun on hyödyllisempiäkin aiheita. Mutta harvoja surkuhupaisempia.Sukutieto 2/2009 ilmestyi ja SukuForumilla mietittiin josko jäsenetuihin vielä kuuluu 4 numeroa vuodessa. Ilmeisesti jäsenille ei ole puuttuvista numeroista mitään kerrottu eikä käsiini eksyneessä kyseisessä numerossa myöskään pahoiteltu viivästystä tai kerrottu millä aikataululla loput vuoden 2009 numerot ilmestyvät.
Verkkosivuilla itseasiassa kerrotaan nyt, että "Aikakauskirja Genos ja aikakauslehti Sukutieto. Kumpikin postitetaan jäsenille neljä kertaa vuodessa." Sillä jäsenedut 2010 on laitettu näkyviin! Ihmeiden aika ei ole ohi!
Sukutieto 2/2009:n tapahtumakalenterissa oli yllättävän runsaasti tapahtumia ja (muistaakseni) viime viikolla ne tulivat verkkosivujen tapahtumakalenteriinkin näkyviin. Millä voi olla osallistumisaktiivisuuteen positiivinen vaikutus. Lehden tapahtumakalenterissa oli myös ihan asiallinen listaus juhlavuoden tapahtumia, mutta verkossa 350-vuotisjuhlasivu on edelleen tyhjä. Rävähtää täyteen informaatiota vasta tiistaisen pääjuhlan jälkeen?
Uuden esimiehen vaikutusta on toistaiseksi vaikea arvioida. Seuran www-sivun Toimijat-listoissa häntä ei itse asiassa näy ollenkaan. Mikä on hieman huolestuttavaa. Tai ehkä seuran esimiehen nimen tietäminen kuuluu jäsenetuihin... "Pääsy internetissä Seuran jäsensivustolle, jossa on ... tietoa Seuran toiminnasta. "
Haalittua
Eurooppa saksalaisesta näkökulmasta, Suomi kyllä mukana yläreunassa. BibliOdysseyn blogista.Nyt kun läänit on hävitetty ja paikkakunnat yhdistelty, kaipaa Osmo Soininvaara "kaupunkia tarkoittavaa sanaa" Heitin kommentiksi "Otetaanko naftaliinista 'taajaväkinen yhdyskunta'?"
Eduskunnan kirjaston blogissa kehuttiin joulukuussa Meinanderin Suomi 1944 -kirjaa. Kartsa Tahvanainen taas arvioi Timo Vihavaisen kirjaa Länsimaiden tuho.
Jenni Sahramaa ihastui pukukirjaan ja mietti skannauksen laillisuutta.
Lankakomeron Päivi kehui Vuokko Isakssonin kirjaa Kehrää, kehrää tyttönen ja lainattuani sen kirjastosta kehun minäkin. Naisten käsityöt kunniaan! Työnä ja taiteena. Mitä edustaa hienosti, omalta osaltaan, Päivin tekemä peittorekonstruointi.
Juri Nummelin miettii salanimellä kirjoittaneen henkilöllisyyttä. Vaikeaa näitä on toisinkin päin selvittää. Vaarini hautajaisissa eräs rouva kertoi vaarini julkaisseen salanimellä salapoliisiromaanin. Kyllä vaari kirjoittaa osasi, mutta myös kertoa tarinoita...
Historiallisten romaanien lukija Jossu suhtautui positiivisesti Helena Wariksen kirjaan Uniin piirretty polku, hieman nihkeästi Kaari Utrion Katariinaan sekä kriittisesti Kaarina Terhon Uhripolkuun ja Muuttolintuun.
Keskiaikaan sijoitettuja historiallisia romaaneja riittää luettavaksi. Englanninkielisten kartoitus oli löytänyt aikaisimman vuodelta 1700 ja koko listalla oli 5092 kappaletta. Utrio ei kai vielä ole kirjoittanut niin montaa?
Löydetyistä sukututkimus-blogeista on jäänyt tänne linkittämättä Olavi Linturin blogi. Kirjoittajan sedän tauluja on mummoni seinällä, että sen verran läheltä meni tämä tapaus.
Annikaisen blogiin olen linkittänyt joskus aiemminkin. Viime aikoina Wiikon wanha-kategoriassa valokuvia.
Elina oli käynyt Belgiassa. Minä taisin viime Brysselin keikalla valita ihan väärät museot. Brüggen olen nähnyt viimeksi pääsiäisenä 1991, mutta ilmeisesti edelleen yhtä kaunis.
Sunnuntaiksi Suomesta kuva
Kuvatekstinsä mukaan pilakuva Helsingistä talvelta 1897, julkaisusta Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi
