Timo Airaksisen kirjan
Saasta - Filosofinen johdatus jätteen todellisuuteen keskellä (s. 94-105) on luku
Unohdus museointina. Se loppuu
Museoitu on pelastettu tuholta eikä se enää ole pilallista, saastaa, jätettä eikä romua, mutta se on silti vain pelastettua materiaalia jolla on symbolinen merkitys. Sitä, mikä oli ei enää ole.
Airaksinen myös vertaa arkistoa ja museota:
Arkistolla on salaisuutensa, museossa kaikki on esillä räikeässä valossa. Arkisto on salainen, museo on julkinen. Arkiston tieto vaatii selvitystä, työtä ja ponnistusta. Ei riitä, että katselee. Museo avautuu katseelle eri tavalla. Esineen vieressä on selitys siitä mitä vitriinissä on. Selitys kertoo mitä, missä ja milloin. Sitten katsotaan esinettä ja todetaan että niin se on, nyökytellään ja siirrytään seuraavaan esineeseen.
Teksti herättää museoiden osalta monta ajatusta. Siitä mikä muuttuu kun esine viedään museokokoelmaan ja mahdollisesti asetetaan esille. En tiedä onko arkistotieteen puitteissa mietitty vastaavaa arkistomateriaalin osalta, ehkä kannattaisi?
Kuulostaa siltä, ettei Timo Airaksinen ole perehtynyt museoihin kovinkaan syvällisesti eikä ole kyennyt viemään ajatuksiaan näyttelytiloja syvemmälle.
VastaaPoistaNäyttelyhän on vain jäävuoren huippu, jossa pikkiriikkinen, valikoitu osa museon kokoelmista on esillä. Kokoelmien suuri massa uinuu varastojen kätköissä. Käsittääkseni aika harvassa museossa tilanne on niin hyvä, että kaikki esineet olisi luetteloitu ja tiedettäisiin tarkalleen, mitä kaikkea kokoelmiin ylipäätään kuuluu.
Ei suinkaan ole itsestäänselvyys, että museoesineestä tiedetään vastaukset kysymyksiin "mitä, missä ja milloin". Usein vaaditaan "selvitystä, työtä ja ponnistusta", että edes osaan näistä kysymyksistä voitaisiin jonkinlaisella tarkkuudella vastata. Ilman museon kokoelmiin tutustuvan tutkijan omaa vankkaa asiantuntemusta ja tietopohjaa ei esineistä välttämättä ole mahdollista saada irti juuri minkäänlaista hyödyllistä tietoa.
Esineen katsominen, (yleensä lyhyiden) vitriinintekstien lukeminen ja nyökyttely soveltuvat mainiosti näyttelytarkoituksiin, mutta esineestä oikeasti kiinnostunut toivottavasti ottaa yhteyttä museon henkilökuntaan ja tiedustelee mahdollisuutta tutustua esineeseen ja siitä (mahdollisesti) löytyviin tietoihin tarkemmin.
Kiitos kommentista Henna. Jos Airaksisen kirja osuu käteesi, saat siitä varmasti enemmän irti kuin minä.
VastaaPoista