lauantai 25. joulukuuta 2010

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 77

Kokemäellä 30.9.1891 syntynyt Frans Arvid Astala otti ensimmäisen passinsa ulkomaille 25.4.1910 ja toisen 5.6.1913. Tämän jälkimmäisen kanssa hän tuli Quebeciin Grampian-laivalla Glasgowsta 26.6.1913. Hän oli matkalla Michiganiin, joka oli myös edellinen pysyvä osoite. Isä Kalle jäi Kokemäen Kakkulaisiin.

Michiganistä löytyy oikealla nimellä ja Kokemäen lähtöpaikaksi ilmoittanut ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin täyttänyt Frank Astala. Tuntuu uskottavalta, että kyse on samasta Fransista, vaikka syntymäaika on annettu toiselle päivälle ja vuodelle kuin Kokemäen kastekirjaus.

Kutsuntakortissa on Frank on sinkku pihatyöntekijä. Hän meni naimisiin 21.5.1919 Michiganissa. Morsian Selma oli syntynyt Michiganissä, mutta etunimestään ja vanhempien tiedoista päätellen suomalaistaustainen.

Vuoden 1920 väestönlaskennassa Michiganissa hän ilmoitti työpaikakseen kipsikaivoksen. Kipsiä oli Alabaster-kountissa kaivettu esiin jo vuosikymmeniä ja mineraali oli antanut paikalle nimenkin.

Frank oli vuonna 1920 naimisissa ja perheessä äskettäin syntynyt poika Albert Arvid. Alueen hautausmaistatehdyn inventoinnin perusteella Frans kuoli vielä samana vuonna ja vaimonsa Selma vuonna 1976.

Fransin poika Albert palveli Korean sodassa ilmavoimissa ja kuoli 13.1.1998.

Lähteet:
Kokemäeki rippikirja 1891-1900 s. 1336
Siirtolaisuustilaston materiaali
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Marquette County, Michigan; Roll 1675812; Draft Board: 1.)
“Michigan County Marriages, 1820-1956,” database, FamilySearch (http://familysearch.org/);
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Alabaster, Iosco, Michigan; Roll T625_773; Page: 2B; Enumeration District: 181; Image: 585)
Index to small cemeteries & burial sites in Iosco county Michigan
National Cemetery Administration. U.S. Veterans Gravesites, ca.1775-2006 [database on-line].

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti