Poimittua

Jiji's Gallery esitteli tussipiirroksen maailmanhistoriasta.

Georg Haggren kertoi arkeologisesta tutkimuksesta kaivausten jälkeen eli konservointipalaverista.

Blogissa Inspiration information kirjoitettu Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjasta ja historian tutkimuksesta, Sodan ja rauhan luku-urakasta, kuningatar Kristiinasta sekä käynnistä Berliinin juutalaisuuden museossa (johon itse en ollut alkuunkaan noin ihastunut).

Emma Kurki miettii seminaariaihetta: "Vaikka alkuperäisaineistoa on nyt kerättynä tutkimusta varten jo jonkin verran, tutkimuksen näkökulma on yhä hukassa. "

Maijastina Kahlosta puhutteli runous.

Pikkumuseon haasteissa nautittiin nykydokumentointikoulutusta.

Saran kirjablogissa luettu Arjavan Swanin tytöt.

Johanna Verho arvioi lukemaansa kirjaa sivuten fikton ja faktan käyttöä historian esittämisessä:

Näistä aineksista olisi saanut loistavan romaanin. Fiktiossa Adorján olisi ehkä päässyt porautumaan Veran ja Pistan tajuntaan tavalla, johon tämä dokumentin ja raportin oloinen kirja ei ulotu. Todelliset isovanhemmat jäävät julkisen kuorensa sisään piiloon, lukijan arvailtaviksi. Fiktiiviset olisivat voineet herätä kuolleista eloon.

Eva Grelsdotter ei ollut otettu AboaVetuksen luksusta esittelevästä näyttelystä.

Kolmannessa huoneessa vierailtiin Kansalliskirjastossa.

Pieni punatukkainen tyttö mietti tenttiin lukiessa historian esittämistä elokuvissa. Oli kirjoittanut myös erikseen Tudor-elokuvista. Aiemmin hän oli kertonut Turun yliopiston historian aineista. Raportoinut antoisasta poliittisen historian luennosta. Ja todennut:

Historia ei ole kenenkään omaisuutta, eivätkä siten historioitsijat voi olla ainoita, joilla on oikeus sitä tutkia ja siitä kirjoittaa. Kriittisyys ei-ammattimaisia tutkimuksia kohtaan on silti sallittu. Populaariteokset piristävät historiankirjoituksen kenttää: omasta hyllystäni löytyy useita populaareja kirjoja, jotka tuovat historian pieniä vivahteita esiin eri tavalla kuin ”kuivat” historiantutkimukset. Esimerkiksi viime vuosina 50-vuotiaita varten julkaistut vuosikronikat tarjoavat lähinnä tapahtumahistoriallisen kuvan tärkeistä hetkistä, mutta ovat yleensä hyvin kuvitettu ja totta puhuen, kuinka moni historioitsija on keskittynyt niihin päivämääriin ja vuosilukuihin? Paitsi minä, joka rakastan minimaalisia yksityiskohtia.

Mitä nuori ihminen tietää isovanhemmistaan? Esimerkki:

Perhehistoria on äärettömän mielenkiintoista. Sitä jotenkin on alkanut kaipaamaan tietoa mistä sitä on muodostunut. Isoisä isäni puolelta on aikamoinen mysteeri. Siitä ei oikeastaan (minä siis en ainakaan) tiedä muuta faktaa kuin syntymävuosi oli 1894 (sitä luokkaa) ja hän kuoli isän ollessa 8 vuotias syöpään. Mutta toisaalta niin on toinen isoisänikin 'Ukki', jonka tosin tunsin ihan viime vuosiin saakka, kunnes hänkin menehtyi. Hänestäkään en oikeastaan tiedä paljoa. Hän oli naimisissa mummoni kanssa, joka otti hänestä eron siinä 50 ikävuoden paikkeilla ja myös menehtyikin epilepsia kohtaukseen melkein 60 ikävuoden paikkeilla (iästä en ole täysin varma, tuntumalla menen), ei mennyt ikinä uusiinnaimisiin, asui yksiössä Haaparannassa. Kuulin että hän oli ammatiltaan hitsaaja. Iän myötä hänestä tuli hieman höperö ostoksien kanssa. Pihi ollut koko elämänsä. Tempperamenttinen. Ymmärtääkseni hänellä tuppivyö pysyi kädessä äidin ollessa nuori... Isän puolelta mummostakaan en paljoa tiedä. Hän oli 3 miehen leski. Menehti miehiä sodalle ja syövälle. Hän asui Pudasjärvellä ja sinne kuolikin. Syytä en tiedä.

Kukkaa poimiva tyttö löytyi lehdestä Little Folks (November 1884).