Isävainaajani oli hyvinkin omituinen mies. Ollen harvapuheinen luonnoltaan, ei hän konsaan paljon juuri omasta sukuperästään ilmoitellut. Sen me vaan perheen kesken kahdenkymmenen vuoden ajalla saimme häneltä ongituksi, että hän oli torpparin poika S— n pitäjästä; että hänellä oli kaksi veljeä Heikki ja Matti, joista jälkimäinen oli kuollut Aunukseen ja edellinen eli ylsinäisenä kotikylässä; vielä oli hänellä sisar Kaisa, jonka piti olla naimisessa erään kylän sepän kanssa ja että tällä parikunnalla oli muutama lapsi. Niin, sen hän meille hädin-tuskin ilmoitti ja sitte — kuoli hän.
Näin alkaa Savonlinna-lehden kesän 1876 jatkokertomus
Kuinka suuret sukulaiseni löysin?. Ei ole kovin pitkä ja on hyvää luettavaa kaikille niille, jotka harrastavat sukututkimusta siinä toivossa, että pääsevät luomaan suhteita eläviin sukulaisiin. Lukemisen helpottamiseksi kirjoitin
koko jutun puhtaaksi.
Jopa oli tarina.
VastaaPoistaMitä tästä opimme?
Ei pidä pistää nenäänsä joka paikkaan, säästyy paljolta.