sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kerääntynyttä

Lempparitaiteilijani piirroksesta ote, peräisin BibliOdysseyn blogista. Saksilaisia ovat, mutta mieshenkilö kävisi kyllä suomalaisestakin?

Jorma Piirainen raportoi sukukirjakurssilta ja mietti nimien normalisointia.

Neulakon Elina pääsi kokeilemaan pystykangaspuita ja oli muutenkin tyytyväinen Euran Nauravan lohikäärmeen antiin.

Pikkumuseon haasteissa julkaistiin perusteellinen esitys valokuvien luetteloinnista.

Turun Tilda suositteli Suomen historiasta kertovia elokuvia. Karusellimaan Annis sai Koivusalon elokuvista näkemystä historiasta.

Kari Hintsala kirjoitti ja linkitti Matias Kettilmundinpojasta.

Kari Kotiranta kirjoitti otsikolla Voiko tietokoneiden historiasta oppia?

Oman elämänsä herra? esitteli Kustaa Paturin tekstiä.

Juha Vuorela oli kertonut Katajanokan tapahtumista 1850-luvun puolivälissä. Ja Kainuun pitkistä miehistä.

Afureko-blogissa Sinuhesta kirjana ja kuunnelmana.

Tuomo Kesäläinen otti Jukka Niemisen kirjaan Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta asiallisemman otteen kuin minä FB-kaverieni kanssa.

Otto Aura on miettinyt aikarajojen rikkomista historiantutkimisessa.

Ja miten kirjoitetaan historiallista romaania? Minna Kristiina reagoi käsikirjoituksensa saamaan palautteeseen:
Hyperventilaatiokohtaus. Fantasiaromaanista historiallinen romaani. Okey dokey. Joo-o, ihan pikkujuttu. Tehdään. Hulluna googlettamaan 1200-luvun Suomea. Kirjakaupassa visa vinkumaan. Lähdeteoksien parissa muutama yö. Ja siitä sitten vain muokkaamaan fantasiamaailma todelliseen. Hei, täähän on hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti