tiistai 19. lokakuuta 2010

1970-lukua siellä ja täällä

Sunnuntain Hesari "paljasti" 1970-luvulla historianopetuksen ympärillä käytyä poliittista taistoa. Tämän aamun mielipidesivulla jatkettiin aiheesta. Teksteissä vilahtaa "Pirkkalan moniste", joka ilmestyikin juuri sopivasti viikonloppuna julkistetussa Agricolan digitaalisessa julkaisusarjassa eli tutustuminen vaivatonta kiinnostuneille.

Vaivatonta oli myös sunnuntaina poiketa viime viikolla avautuneeseen Helsingin kaupunginmuseon valokuvanäyttelyyn Asfalttia ja auringonkukkia. (Verkossa samasta kokoelmasta yli 9000 kuvaa ja varsinaisen näyttelyn ääniopastusta.) Mustavalkoiset kuvat eivät antaneet kovin aurinkoista kuvaa Helsingistä. Luulin, että kuvat olisivat vaikuttaneet hauskoilta, mutta ei. Eniten huomiota kiinnitti se, kuinka harva aikuinen niissä hymyili. Voi kyllä olla, että tämän päivän kaupungilta otetut kuvat olisivat yhtä vakavia? Voimakkaimman vaikutuksen tekivät valokuvat Kansalaissodan uhrien muistomerkin paljastuksesta. Tuttipulloikäisen pienokaisen olkavarteen oli sidottu punainen kankaankappale.

Pienokaisista puneenollen, Helsingin kaupunginmuseo pyytää näyttelyään varten muistoja Easy-Beasy-haalareista. Sellainen oli minulla ja äitini hehkuttaa edelleen sen erinomaisuutta. Itse muistan vaan, että koulussa se ei enää toiminut, piti istua luokassa sukkahousuilla.

Heinolassa taas kootaan museonäyttelyä Jameksista. Jamekset olivat käytössä jo 1960-luvulla, joten laajennetaan vielä otsikon ulkopuolelle:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti