"Vuonna 1844 hän totesi, ettei kansojen arkisesta elämästä ja askareista ole historiankirjoissa kirjoitettu. Tämän vuoksi hän esitteli ilolla esimerkkejä uudenlaisesta historiankirjoituksesta, jossa yhteiskuntaa tarkasteltiin laajemmasta näkökulmasta kuin vain hovien ja armeijoiden tasolla."Lainaus on Heli Rantalan artikkelista Kulttuurin juurilla: kulttuurin käsite varhaisessa suomalaiskeskustelussa tuoreesta kokoelmasta Kulttuurihistoriallinen katse. Lainauksen "hän" on Johan Vilhelm Snellman, jonka ajattelusta tiedän häpeällisen vähän. Mutta näkemyksemme historiankirjoituksen oleellisista kohteista näyttävät olevan samoja.
Rantalan artikkelin lainaus Snellmanin tekstistä (suomennettuna) historiantutkijan aihekentästä:
"Kysymys on kansojen tietämisestä ja toimintatavasta, niiden yhteiskunta- ja perhe-elämässä vallitsevista tavoista. Historiantutkijalle ne ilmenevät kansojen uskonnollisissa menoissa ja tunnustuksessa, kaikessa yhteiskunnallisessa lainsäädännössä, opetuslaitoksessa, elinkeinoissa, kunnallislaitoksessa, kielessä, kansanrunoudessa, ajatelmissa sekä juhliin, perhe-elämään ja työtapoihin liittyvissä perinteissä."(Poimintoja Snellmanin kirjoituksista löytyy Archive.org-digitoinneista. Kootut teokset ovat myös verkossa.)
Mutta valitettavasti tuota artikkelikokoelmaa, samoin kuin muita kesän aikana selaamiani vastaavia turkulaisia tuotteita, lukiessani päätä alkoi pakottaa käsitteiden keskellä. Kulttuurihistoria voi sanana kuullostaa käytännönläheiseltä, mutta kyllä siitä on tehty (tarkoituksellisesti?) perin hankalaa. Todistaakseni tämän (lopullisesti?) ilmoittauduin Turun yliopiston verkossa suoritettaviin kulttuurihistorian opintoihin. Alkoivat tällä viikolla ja ensimmäiseksi luettavat tekstit juuri sitä itseään (tosin kevyemmästä päästä, olemmehan vasta johdannossa):
"Kulttuurihistoria on pohjimmiltaan suhteiden tarkastelua. Oppiaine tutkii niitä tapoja, joilla menneisyyden ihmiset olivat vuorovaikutuksessa toisiinsa ja yhteisöönsä, miten he tätä vuorovaikutusta merkityksellistivät, miten se heille ilmeni ja millaisia muutoksia näissä merkityksellistymisen tavoissa on tapahtunut." (Hannu Salmi: Johdatus kulttuurihistoriaan)Merkityksellistyminen? Seuraavassa kappaleessa jo "syvärakenteellisia merkityssuhteita". Hieman myöhemmin lainataan Keijo Virtasen tekstistä:
"kokonaisvaltaisuus on avaintermi ja lähtökohta kulttuurihistorian metodologialle, kun tavoitteena on yksityisen sekä kollektiivisen integroiminen sekä tutkimuskohteena että -tapana, kulttuurin tuotteiden erilaiset funktiot "kuluttajien" kannalta tai tutkimuskohteen ajallinen pituus."Ans kattoo, jääkö tämä opiskeluyritys yhteen viikkoon.
Ks. Olli: Uutiohämärivirkkilöinti.
VastaaPoista