maanantai 16. elokuuta 2010

Historiikin tekemis(es)tä

Google-haku heitti minut ammattikorkeakoulujen opinnäytteiden pariin. Niiden joukosta löytyi Kimmo Kousan työ Perinne talteen : Lauritsalan kauppalan poikien historiikki- ja muistelmateoksen kokoaminen, jonka lueskelin mielenkiinnolla läpi. Kousa oli tehnyt perinnekirjan sovitussa aikataulussa, mikä on huomattava saavutus. Menestyksen avaimia löytyy opinnäytteen tekstistä.

Muita opinnäytteitä tarkastelin vain tiivistelmien tasolla:

Sini Keränen lupaa tiivistelmässään työnsä "Yhdessä olemme enemmän" : Historiikki tuotannollisena prosessina ja imagonrakennuksen apuvälineenä kuvaavan "niitä tuotannollisia prosesseja, joihin historiikin kirjoittaminen perustuu." Samanoloisesta nimestä huolimatta Maija Helin ja Anni Pentin Yhdessä olemme enemmän : Historiikki ja tietopaketti Tampereen Seudun Osuuspankin Elohopeakerhon toiminnasta kuvaa aivan toisen historiikin tekoa. Siinä on kyse yhdistyshistoriikista samoin kuin Anita Schroderuksen työssä Yhdistyshistoriikki ja arkistointi tiedonsiirtäjinä jälkipolville : Vanhain Ystävät ry:n 85-vuotisjuhlajulkaisu. Suvi Kajala kirjoittaa työssään Pohjois-Savon Hevosjalostusliiton historiaa historiikinkirjoittamisen lisäksi suomenhevosen historiasta. Hevosaiheisen historiikin kirjoittamisesta oli kyse myös Essi Ahosen ja Antti-Pekka Paanasen työssä Sorsasalon raviradan historiikki. Haastattelujen ja arkistomateriaalin käyttöä kuvataan Anna-Leena Pusan ja Suvi Åvistin työssä Myllyjärven nuorisokoti 30 vuotta : Pitkän linjan työntekijöiden kertomana.

Anne-Maria Saarion työ Perheniemen historiikin suunnittelu ja taitto keskittyy historiikin ulkoasuun. Samoin Outi Immosen Juhlajulkaisun suunnittelu ja taitto : Esimerkkinä Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön 30-vuotisjuhlajulkaisu. Ja Katri Ojalan Yhteisöjulkaisun taiton suunnittelu ja toteuttaminen ja Hannele Nyrösen Kouvolan kansalaisopiston historiikkikirjan suunnittelu ja taitto. Myös Helena Urpulahden Porin Flamenco-opiston 10-vuotisjuhlajulkaisun suunnittelu ja toteutus keskittyy ulkonäköön.

Kirjan sijaan historiikki voi olla enemmän tai vähemmän liikkuvaa kuvaa. Tällaisesta työstä kertoo Katja Koivuluoman ja Elina Suutarin opinnäyte Liikettä valokuviin : Tangomarkkinoiden 25-vuotishistoriikki.

Ilmeistä on, että ammattikorkeakoulujen opiskelijoista (tai sieltä valmistuneista) voisi löytyä tukea pienyhteisön historiikin tekemiseen ja heidän kokemuksistaan hyödyllisiä vinkkejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti