sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Nyhtäisyjä

Nimimerkki Ee kertoi museo-opastuksen yllättävästä käänteestä:
Opastin tänään neljävuotiaita. Savunhajuisen pirtin hämärässä selitin miten ennen ei ollut sähköä ja taloa on lämmitetty uunilla. Niin että kylminä öinä saatettiin tuoda hevonenkin sisälle, vähän niin kuin nykyään ajetaan pakkasella auto talliin, kun se on niin arvokas. Yksi pienistä viittasi ”sitä vaan kun mä olen latsastanut kamelilla”.
Kirjan keskuksen (nimikilpailu edelleen käynnissä) Maria Pietilällä oli haasteita kuvien paikantamisessa. "Mukava" tietää, ettei ammattilaisillekaan kaikki ole helppoa.

Suomenruotsalaisten paattien kuvia voi katsella SLS:n Arkivan Flickr-sivulla.

Timo Lampinen oli kirjoittanut mattoja vastaan, perinteisiin vedoten.

Käpsän kävelyiltä ajankohtaista kevätmuotia.

Johanna Ilmakunnaksen väitöstilaisuuden syksyllä aloittanut esitelmä on saatu Ennen ja nyt-verkkolehteen. Kulutuksesta ja rahankäytöstä 1700-luvun yläluokassa.

Stella Stenroosin blogissa on sukupuupohdintoja, joiden joukossa hän toteaa:
"Yllättävän tunteellista puuhaa tuo sukupuun kokoaminen. Muistan esim. lapsuudesta jokseenkin hämärästi vaarini Agdi-tädin, jonka sukulaisuussuhde ei tietty silloin sanonut mulle paljon mitään, mutta kun nyt katson paperilla listaa hänestä sisaruksineen, jotka olivat kaikki syntyneet 1800-luvulla, tuntuu jotenkin upealta, että on edes jotain henkilökohtaisia muistoja."
Terhi Willman on kirjoittanut hienosti muistoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti