lauantai 20. helmikuuta 2010

Tavarantasaajat tulivat

Kannatti kökkiä eilen toimistolla. Viimeisellä käynnillä postihuoneessa huomasin itseäni odottavan paketin. Kirjalähetys oli saapunut! Laitoin menemään 11.2. ja sain kappaleeni 19.2. Meikäläiselle sopivaa tahtia, vaikka ehdinkin jo hiukan odottaa...

Kirjan nimi on siin Tavarantasaajat Österholm ja Sutki ja takateksti kuuluu
Vuosikymmeniä myöhemmin muisteltiin Patrik Österholmia ja Kaappo Sutkia suurrikollisina. Tässä kirjassa kerrotaan, mitä he tekivät 1860-luvun lopulla ja 1870-luvun alussa ansaitakseen maineensa. Eläessään aikana, jolloin vangit kahlittiin, valokuvat olivat uutuuksia ja karkurin perään huudettiin "seisahda taikka mä ammun".

Österholm vaikutti Porin ympäristössä ja istui Turun vankiloissa. Kauhavalainen Sutki teki rikoksia Pohjanmaan lisäksi Hämeessä ja Haminassa ja oli vangittuna Vaasassa, Tampereella, Hämeenlinnassa ja Kuopiossa päätyen lopulta Siperiaan.
Kuullostaako yhtään kiinnostavalta? Laita s-postia osoitteeseen [poistettu arvonnan jälkeen] aiheella Arvonta keskiviikkoaamuun 24.2.2010 klo 8 mennessä niin voit olla se sattumanvaraisesti valittu henkilö, jolle lähetän kirjasta ilmaiskappaleen.

S-postiviestejä ja osoitteita käytetään vain tähän arvontaan eikä niitä tulla säilyttämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti