perjantai 22. tammikuuta 2010

Palautetta ees-taas

Syksyllä yksi sukututkimuskaveri pyysi kommentteja kirja-aihioonsa. Kyseessä tuttu tyyppi "omalla tasollani" ja olin lukenut hänen tekstejään aikaisemmin. Eli pystyin lukemaan käsiksen yhdessä illassa, toteamaan tekstin rakenteen ja tyylin kirjoittajalle ominaiseksi (eli siihen ei tarvinnut sanoa mitään) ja tekemään yhden oleellisemman ehdotuksen kokonaisuuteen ja pari pientä korjausta. Sain kiitokset, joten kontribuutioni vastasi kai tarkoitustaan. Ihan nakki juttu.

Sitten sain kommentoitavaksi paikallishistoriallisen tekstin henkilöltä, jota en tuntenut ja jonka julkaistuja tekstejä en ole lukenut. Paikallishistorioita on tullut luettua, joten kommentteja kyllä riitti. Vaikeampaa oli päättää mitkä niistä olivat rakentavia pyydetyssä mielessä. Se, että minä ilmaisisin tai painottaisin asiat toisin ei tarkoita, että se olisi oleellisesti parempi ratkaisu. Eli päädyin kirjamaan mielipiteistäni vain murto-osan.

Ilmeisesti linjanvetoni oli onnistunut, sillä kommenteistani kiittäessään kyseinen kirjoittaja tarjoutui lukemaan läpi jonkun minun käsikirjoitukseni. Tilaisuus, jolle ei voi sanoa ei. Vaikka tässäkin tilanteessa loppujen lopuksi tuntui siltä, että "pakotin" hänet lukemaan tekstin.

Sain kyseisen palautteen viime viikon maanantaina. Kirjoitusvirheitä oli löytynyt ja epäselviä lauseita. Samantapaisia korjauksia, joita saan vakioesilukijaltani (äitini). Myös joitakin näkemyksiä sisällöstä. Ei mitään uutta eli sellaista, jota en olisi kirjoittaessani jo kelannut.

Luulin, että odotukseni palautteesta olisivat olleet olemattomat. Taisin silti kuvitella, että ammattilainen keksii jotain mikä ei olisi tullut ikinä mieleeni. Deus ex machina, joka olisi tehnyt keskinkertaisesta loistavaa. Eli ripaus epärealismia.

Mikä ei tarkoita, että palaute olisi ollut hyödytöntä. Oli hyvä saada muistutus/vahvistus niistä pointeista, jotka olivat tuttuja. Lisäksi palautteen saanti yhdistettynä pieneen lepotaukoon projektista herätti sisäistä monologia tyyliin "Olipas se pönttö, kun ei tajunnut ehdottaa/kommentoida/..." Mikä oli mukavampaa kuin ajatella sama asiasisältö muodossa "olinpa minä pönttö kun en poistanut/lisännyt/tarkistanut/...".

Ja kun viime sunnuntaiaamuna kuuden ja seitsemän välillä luin käsiksen loppupuolen muutaman viikon tauon jälkeen olin sitä mieltä, että minut olisi voinut haastaa ihmisoikeustuomioistuimeen jo pelkästä tekstin antamisesta luettavaksi. Runsaasti editointia jäljellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti