En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että maakaupan salliminen johti "holhoavan patrikaalisen auktoriteetin heikkemiseen". Mutta luettuani Laura Starkin artikkelin Maatyöt, kotivarkaudet ja naisten oikeudet (Naistutkimus 4/2009 s. 30-42) silmäni avautuivat.
Kun kauppaa tehtiin vain kaupungissa, sinne lähti useimmiten isäntä itse. Olihan markkinoille vietävä talon omaisuutta, jota kenelläkään toisella ei edes ollut oikeutta myydä. Omaisuusoikeustilanne ei muuttunut maakaupan myötä, mutta kun houkutukset olivat lähempänä, sortuivat maatalojen muut asujat (vaimot, tyttäret, pojat, miniät, vävyt) kotivarkauteen eli vaihtoivat kaupassa tavaraan tilan tuotteita, joihin heillä ei ollut oikeutta. Olivat tehneet töitä kuinka paljon hyvänsä.
Kotivarkauskeskustelussa talollisten vaimojen ja tytärten asema tuli ensimmäistä kertaa julkiseen keskusteluun. Keskustelu laajeni perintöoikeuteen, joka tuolloin oli edelleen tytöillä puolet siitä mitä pojilla. Tähän saatiin yhdenvertaisuus jo 1878, mutta muistaakseni maatalojen emäntien rahattomasta asemasta puhuttiin vielä viime vuosisadan lopullakin.
(Starkin tutkimuksesta oli artikkeli myös Historiallisessa aikakauskirjassa 1/2009.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti