Laiva Berengaria toi New Yorkin satamaan 12.10.1923 Kokemäeltä kaksi Wuori-sukunimeä käyttänyttä pariskuntaa. Allan Teodor (s. 13.12.1886 Eura) oli asunut vaimonsa Hiljan kanssa Massachuttesin Norwoodissa jo vuosina 1907-1922. Samaan paikkaan he palasivat ja siellä asuivat vielä vuonna 1942.
Frans Robert Wuori (s. 7.6.1891 Kokemäki) oli myös paluumatkalla vuonna 1923. Hän oli aikanaan tullut 3.10.1912 Bostonin satamaan Cymric-nimisellä laivalla vastaanottajanaan ystävänsä August Suomi. Frans oli lähtenyt sitten käymään Suomessa ja tuli uudestaan New Yorkiin Kristianiasta Hellig Olav-laivalla 7.5.1915 mukanaan siskonsa Hilja Amanda Willberg (s. 21.5.1889 Kokemäki).
Toisen tulemisensa vastaanottajaksi Frans määritteli neiti Bertha Heinosen. Mahdollisesti samainen Bertha (s. noin vuonna 1893 Kokemäki), jonka kanssa hän avioitui vuoden 1915 paikkeilla. He asuivat Norwoodissa vuosien 1920 ja 1930 väestönlaskentojen aikaan. Näissä perheessä ei ole lapsia, vuoden 1917 kutsuntakorttiin on merkitty elätettäväksi syntymätön lapsi.
Hiljaa oli vastaanottamassa sisar Martta Walpolessa. Martha Maria Willberg (s. 26.7.1894 Kokemäki) oli itse tullut Bostoniin 21.8.1913 Arabic-laivalla vastaanottajanaan veli Frans.
(Frans Robertin, Hilja Amandan ja Martha Marian vanhemmat olivat Villiön Färkin työmies Juho Fredrik Willberg (s. 12.8.1846) ja Amanda Antintytär (s. 1852).)
Lähteet:
Kokemäki rippikirja, 1881-1890 s. 932, 1891-1900 s. 1171
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1923; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_3391; Line: 1; .)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Norwood, Norfolk, Massachusetts; Roll T625_723; Page: 32B; Enumeration District: 217; Image: 324.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Norwood, Norfolk, Massachusetts; Roll 935; Page: 15B; Enumeration District: 77; Image: 678.0)
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 (Roll WWII_1148716; Local board: Norfolk , Massachusetts)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Norwood, Norfolk, Massachusetts; Roll T625_723; Page: 5A; Enumeration District: 218; Image: 333.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Norwood, Norfolk, Massachusetts; Roll 935; Page: 13A; Enumeration District: 77; Image: 673.0.)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Norfolk County, Massachusetts; Roll 1684749; Draft Board: 34.)
lauantai 21. marraskuuta 2009
1600-luvun ongelmia
Mitä valittamista kuninkaalle oli Ylisen Satakunnan asujamistolla 1660-luvulla? Rahanarvon aleneminen oli aiheuttanut papeille vahinkoja ja haittoja. Pidetty kiväärintarkistuksia (?). Upseerit esittäneet luvattomia kestitysvaatimuksia. Rahvas joutunut suorittamaan kauppatavaroiden tullimaksuja kaksinkertaisina. Papisto oli esittänyt liiallisia vaatimuksia saatavistaan. Lakikirja pitäisi saada suomeksi. Suolan hinta on liian korkealla.
(Lähteenä Kansallisarkiston Ecclesiastica-kokoelman luettelo.)
(Lähteenä Kansallisarkiston Ecclesiastica-kokoelman luettelo.)
perjantai 20. marraskuuta 2009
Oikeusjuttu "Kauppa-Loposta"
Oikeudenkäynnit todellisia ihmisiä kuvaavista kirjoista eivät ole ainoastaan oman aikamme ilmiö. Loppuvuodesta 1890 sanomalehdet raportoivat kauppiaasta, joka katsoi tulleensa kuvatuksi Minna Canthin tekstissä Kauppa-Lopo. Savo kertoi 8.11.1890 oikeudenkäynnistä seuraavasti:
T. k. 7 p. oli Kuopion kaupungin raastuvan oikeuden 2 osastossa esillä juttu, jonka työmiehen vaimo Lovisa Pellikka, synt. Tikkanen, Haapaveden pit. Haapajärven kylästä Oulun lääniä, oli nostanut kirjailija-rouva Canthia vastaan hänen kirjoittamastaan kirjasta “Kauppa-Lopo". Kantaja tuli esille itse, vastaaja asiamiehen kautta.
Ne, jotka uteliaisuudesta olivat oikeuspaikkaan saapuneet nähdäkseen “Kauppa-Lopoa", tulivat petetyiksi käsityksessään hänen ulkomuodostaan. Edessämme oli siististi puettu, puhdaskasvoinen, vähän keski-ijän yli elänyt vaimo, jonka kasvot ovat aikoinaan olleet miellyttävätkin. Ei juuri näkynyt jälkiä kirjassa kerrotuista vaaterytäleistä, nuuskan ja muun tupakan likaamista kasvoista, ja suurten siivottomain töppösten sijasta näimme hänellä jaloissaann nahkalipokkaat.
Hän kuitenkin kanteessaan sanoi itsensä siksi, jota rouva Canth on pitänyt kirjansa esikuvana, sitä sanoi todistavan muutamat kirjassa löytyvät todelliset kohdat, m. m. hänen vanhojen vaatteiden kaupitteleminen ja käynnit rouvan luona. Vaan samassa kirjassa on myös kerrottu törkeitä, häpeämättömiä tekoja, joihin hän ei ole syypää ja ovat ne siis häneen nähden kerrassaan perättömiä ja solvaisevia. Ei suinkaan ole lupa elävistä ihmisistä kirjoittaa niin häpeämättömiä kirjoja.
“Onko se sinaatin luvalla tämä kirja painettu?"
Kun ihmisillä on se luulo, että kirja todellakin on hänestä kirjoitettu, niin hän ja hänen sukunsa on viime syksystä asti, jolloin kirja ilmestyi, saanut kärsiä kaiken laista solvausta ja häväistystä. Kaikki häntä sormella osoittavat ja hänestä uskotaan noita törkeitä asioita, mitä kirjassa on kuvattu. Ihmiset kammomat ja karttamat häntä ja hänen miestään, he eivät tahdo saada asuntoa eikä työtä mistään. Kenties tuolla Lapin perukalla, jossa ei osata lukea, saisivat rauhan ja ansaita leipäänsä. Hän itse, vanhempi ihminen, ei tästä niin välittäisi, vaan kun miehensäkin, joka on nuorempi häntä ja tarvitseisi saada työtä, saa tästä kärsiä, on hänen täytynyt nostaa tämä juttu.
Lopuksi tillahti eukko itkemään ja päivitteli mitenkä rouva Canth, jolle hän ei ollut mitään pahaa tehnyt, voi häntä pitää esikuvana niin roskaista kirjaa kirjoittaissaan ja siten saattaa hänelle ja hänen omaisilleen semmoista häpeää ja vahinkoa.
Vastaajan asiamies huomautti, että koska puheena oleva kirja ei ole painettu täällä, on kanne nostettu väärässä paikassa, ja pyysi kanteen kumoamista.
“Herran kanssa minulla ei ole mitään asiaa", väitti kantaja. “Enkä minä tätä herraa tuune. Mutta rouva Canth’in kanssa minulla on riita jahänen pitä tulla itsensä oikeuteen vastaamaan, sillä tämä on siksi suuri rikosasia. En minä ole herran vanhoja vaatteita myönyt… “
Sitte käskettiin asiallisten astua ulos
Raastuvanoikeus antoi päätöksen, ettei se katso itseään oikeaksi paikaksi tutkia tätä asiaa.
Eukko, joka ei näyttänyt käsittävän asian laillista juoksua, ilmoitti tyytymättömyyttä päätökseen.
torstai 19. marraskuuta 2009
Juusteenien Viipuri
Vanhasta käsikirjoituksestani: "Mustainveljesten (dominikaanit) luostari nousi ensin puisena, sitten kivisenä Viipurinniemen eteläpuolelle lähelle myöhemmin rakennettua kaupungin muuria. Etäisyys muurin ja luostarikirkon välillä oli niin pieni että yksi muurin torneista, Raatitorni, palveli sadat vuodet kirkon kellotapulina. Mustainveljesten luostarin lähellä omisti kivitalon porvari Pietari Juusten. Hän omisti lisäksi Viipurin pitäjässä sijainneen Juustilan tilan. Pietari Juusten tunnettiin Viipurissa 1520-luvulla mm. linnan luottamusmiehenä. Hänen kolmesta pojastaan kaksi toimivat kirkon palveluksessa ja yksi jatkoi kauppiaana ja mainitaan aikanaan Viipurin raatimiehenä."
Mervi Suhosen artikkeli Arkeologen och Mikael Olofsson Agricola i Viborg (Finskt museum 2008 s. 95-115) voisi tarjota lisätietoa? Siitä opin, että...
... Dominikaanien pitkä kivikirkko Munkkiportin lähellä on tänä päivänä raunio. Kivilaatta, joka kertoo kirkonvalmistumisvuoden on yksi harvoista muinaismuistoista Viipurissa, joka voidaan varmuudella yhdistää dominikaaneihin. Luostarin rakennusten sijaintia ei tunneta, mutta niiden voi arvella olevan tiilisiä, sillä munkeilla oli tiiliruukki Papulassa. Fransiskaanien kivikirkko oli Karjaportin luona. Siitä oli purettu materiaalia muuhun käyttöön jo 1500-luvun puoliväliin mennessä eikä rakennus ollut uskonpuhdistuksen ja munkkien lähdön jälkeen kirkkona. Dominikaanien kirkko otettiin luterilaisen kirkon käyttöön 1570-luvulla.
... Tuomiokirkossa oli ainakin neljä sivualttaria, mahdollisesti enemmänkin. Tuomiokirkkoon haudattuja on turha etsiä. Kirkko on myllätty 1500-luvun jälkeen moneen otteeseen. Kirkko on tänä päivänä raunio. (Suhonen epäilee Paavali Juusteenin henkilökohtaisten intressien olleen yksi syys sille ettei Agricola saanut hautamuistomerkkiä.)
... Viipurissa on säilynyt 1500-luvun alun kulttuurikerrosta. Kaupungissa on tehty pelastuskaivauksia lähes joka kesä niin, että löydettyä materiaalia ei ole ehditty kunnolla analysoida. Kaikkiaan Viipurissa on tehty kuitenkin paljon vähemmän arkeologista tutkimusta kuin Turussa. Viipurin kauppatoria ei ole kaivettu mistään kohtaa. Sen läheltä on löydetty 1500-luvun alun puurakennuksen alle tai viereen kätketyt 2500 hopearahaa metallipadassa.
... 1500-luvulta on löytynyt jäänteitä muodikkaasta pukeutumisesta, kotien ja käsityöläisten esineitä, seiniä, lattioita, katuja kattaneita lankkuja ja rännejä. Keramiikkaa, nahkaa ja rautaesineitä.
... Keskiajan Viipurista ei ole yhtään karttaa. Aikaisin tunnettu maamittaus on vuodelta 1639. Viipurin linnan ulkonäöstä, kuten tornien lukumäärästä, keskiajalla ei ole tietoa. Agricolan aikaan torneja oli enemmän kuin nykyiset kaksi.
... Pitkä silta Siikaniemestä kaupunkiin mainitaan ensimmäisen kerran 1563. Sitä ennen kuljettiin Suurelta rantatieltä kaupunkiin todennäköisesti linnan ja rannan väliin jäänyttä tietä myöden. Ajan sillat olivat strategisista syistä varmaankin puisia.
... Kun Erik Pommerilainen antoi Viipurille kaupunkioikeudet 1403, kauppasatamaa ympäröi vain lautaita tai maavalli. Kaupunginmuurin tiedetään kaivanneen korjausta 1500-luvun alussa. Raatitornin ympäristöstä on löytynyt palokerroksia, jotka voivat olla peräisin syksyn 1495 tapahtumista.
... Turun kaivausten perusteella 1300-luvun pirteistä kehittyi 1400-luvulla paripirttejä. 1500-luvulla vaihdettiin pergamentti ikkunalasiin ja jotkut talot varustettiin jo kaakeliuunein. Turussa rakennettiin ensimmäiset yksityiset kivitalot 1400-luvulla ja näin on voinut olla Viipurissakin. Tai sitten niitä alkoi nousta vasta 1500-luvulla.
(Kuvitukseksi poimittu Viipurin linnan pohjapiirros on Historiallisen arkiston antia.)
Mervi Suhosen artikkeli Arkeologen och Mikael Olofsson Agricola i Viborg (Finskt museum 2008 s. 95-115) voisi tarjota lisätietoa? Siitä opin, että...
... Dominikaanien pitkä kivikirkko Munkkiportin lähellä on tänä päivänä raunio. Kivilaatta, joka kertoo kirkonvalmistumisvuoden on yksi harvoista muinaismuistoista Viipurissa, joka voidaan varmuudella yhdistää dominikaaneihin. Luostarin rakennusten sijaintia ei tunneta, mutta niiden voi arvella olevan tiilisiä, sillä munkeilla oli tiiliruukki Papulassa. Fransiskaanien kivikirkko oli Karjaportin luona. Siitä oli purettu materiaalia muuhun käyttöön jo 1500-luvun puoliväliin mennessä eikä rakennus ollut uskonpuhdistuksen ja munkkien lähdön jälkeen kirkkona. Dominikaanien kirkko otettiin luterilaisen kirkon käyttöön 1570-luvulla.
... Tuomiokirkossa oli ainakin neljä sivualttaria, mahdollisesti enemmänkin. Tuomiokirkkoon haudattuja on turha etsiä. Kirkko on myllätty 1500-luvun jälkeen moneen otteeseen. Kirkko on tänä päivänä raunio. (Suhonen epäilee Paavali Juusteenin henkilökohtaisten intressien olleen yksi syys sille ettei Agricola saanut hautamuistomerkkiä.)
... Viipurissa on säilynyt 1500-luvun alun kulttuurikerrosta. Kaupungissa on tehty pelastuskaivauksia lähes joka kesä niin, että löydettyä materiaalia ei ole ehditty kunnolla analysoida. Kaikkiaan Viipurissa on tehty kuitenkin paljon vähemmän arkeologista tutkimusta kuin Turussa. Viipurin kauppatoria ei ole kaivettu mistään kohtaa. Sen läheltä on löydetty 1500-luvun alun puurakennuksen alle tai viereen kätketyt 2500 hopearahaa metallipadassa.
... 1500-luvulta on löytynyt jäänteitä muodikkaasta pukeutumisesta, kotien ja käsityöläisten esineitä, seiniä, lattioita, katuja kattaneita lankkuja ja rännejä. Keramiikkaa, nahkaa ja rautaesineitä.
... Keskiajan Viipurista ei ole yhtään karttaa. Aikaisin tunnettu maamittaus on vuodelta 1639. Viipurin linnan ulkonäöstä, kuten tornien lukumäärästä, keskiajalla ei ole tietoa. Agricolan aikaan torneja oli enemmän kuin nykyiset kaksi.
... Pitkä silta Siikaniemestä kaupunkiin mainitaan ensimmäisen kerran 1563. Sitä ennen kuljettiin Suurelta rantatieltä kaupunkiin todennäköisesti linnan ja rannan väliin jäänyttä tietä myöden. Ajan sillat olivat strategisista syistä varmaankin puisia.
... Kun Erik Pommerilainen antoi Viipurille kaupunkioikeudet 1403, kauppasatamaa ympäröi vain lautaita tai maavalli. Kaupunginmuurin tiedetään kaivanneen korjausta 1500-luvun alussa. Raatitornin ympäristöstä on löytynyt palokerroksia, jotka voivat olla peräisin syksyn 1495 tapahtumista.
... Turun kaivausten perusteella 1300-luvun pirteistä kehittyi 1400-luvulla paripirttejä. 1500-luvulla vaihdettiin pergamentti ikkunalasiin ja jotkut talot varustettiin jo kaakeliuunein. Turussa rakennettiin ensimmäiset yksityiset kivitalot 1400-luvulla ja näin on voinut olla Viipurissakin. Tai sitten niitä alkoi nousta vasta 1500-luvulla.
(Kuvitukseksi poimittu Viipurin linnan pohjapiirros on Historiallisen arkiston antia.)
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Projektidarwinismia
Katrin Passigin ja Sascha Lobon kirjasta Elämä järjestykseen ilman rahtuakaan itsekuria löytyi sivulta 102 ajatus:
Viime viikolla sain ammattilitteroijalta mummoni äidin haastattelun tekstinä. Eli se este Ala-Potilan juurien kirjoittamisen aloittamiseen on poistettu. Niinkuin olen jo tainnut täällä todeta, rakennekin on valmiina. Jäljellä oleva ongelma: laatutason asetus. Olenko valmis tekemään esipolvien esityksen huomioimatta "ylimääräisten" lasten kohtaloita? Ilman, että haravoin alkuperäislähteitä? Ilman, että selvitän Kyttälän Rantalan sukujohdon? Tai päinvastoin: tekemään kyseisen työn?
Jo kesken on Kokemäen siirtolaisselvitys. Jolla ei ole mitään kiirettä. Eikä mitään erityistä tarvetta edetä blogipalasista suuremmaksi synteesiksi. Jääkö harmittamaan jos jää kesken? Kiinnostaako jotakuta lukea siirtolaisten "puhelinluetteloa"? Haluanko mennä useammaksi päiväksi Turun maakunta-arkistoon selaamaan rippikirjoja? Pers'tuntumalta: en.
Kesken voi sanoa myös olevan kaksi kassiprojektiani: Gustava Adriana Gottlebenin esipolvet ja Petter Sundin elämä. Mutta niitä enemmän kuitenkin houkuttelee miettiä 1500- ja 1600-luvun elämää erään satakuntalaisen pitäjän erään kylän erään talon kautta. Montako tuntia työtä meni yhteen pellavaiseen paitaan? Millaista oli olla nimismies, kun pitäjäläiset uhkasivat väkivallalla velvollisuuksia hoitaessa? Kun veroja korotettiin? Kato seurasi toista? Tai vietettiin häitä? Kerrottiin tarinoita? Juotiin olutta? Kuunneltiin saarnoja pienessä puukirkossa? Ajettiin asioita käräjillä?
Mutta onnistuuko kirjallisuuspohjalta? Vai joutuisinko (huu!) vihdoinkin taklaamaan vanhat käsialat? Palataan laatutason asettamiseen ja sen joudun myös taklaamaan Österholmin vatvaamisen lopettamiseksi. Mikä on tarpeeksi?
"Terve projektidarwinismi huolehtii siitä, että kenenkään ei tarvitse toteuttaa kaikki mieleensä pulpahtavia ideoita. Vain ne ideat, jotka itsepintaisesti muistuttavat itsestään, ovat sen arvoisia, että niiden toteuttamiseen kannattaa uhrata aikaa ja voimia."Ilmiselvästi Österholmin seikkailut kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan. Mutta jos ne tulevat joku päivä valmiiksi, mitä sitten teen?
Viime viikolla sain ammattilitteroijalta mummoni äidin haastattelun tekstinä. Eli se este Ala-Potilan juurien kirjoittamisen aloittamiseen on poistettu. Niinkuin olen jo tainnut täällä todeta, rakennekin on valmiina. Jäljellä oleva ongelma: laatutason asetus. Olenko valmis tekemään esipolvien esityksen huomioimatta "ylimääräisten" lasten kohtaloita? Ilman, että haravoin alkuperäislähteitä? Ilman, että selvitän Kyttälän Rantalan sukujohdon? Tai päinvastoin: tekemään kyseisen työn?
Jo kesken on Kokemäen siirtolaisselvitys. Jolla ei ole mitään kiirettä. Eikä mitään erityistä tarvetta edetä blogipalasista suuremmaksi synteesiksi. Jääkö harmittamaan jos jää kesken? Kiinnostaako jotakuta lukea siirtolaisten "puhelinluetteloa"? Haluanko mennä useammaksi päiväksi Turun maakunta-arkistoon selaamaan rippikirjoja? Pers'tuntumalta: en.
Kesken voi sanoa myös olevan kaksi kassiprojektiani: Gustava Adriana Gottlebenin esipolvet ja Petter Sundin elämä. Mutta niitä enemmän kuitenkin houkuttelee miettiä 1500- ja 1600-luvun elämää erään satakuntalaisen pitäjän erään kylän erään talon kautta. Montako tuntia työtä meni yhteen pellavaiseen paitaan? Millaista oli olla nimismies, kun pitäjäläiset uhkasivat väkivallalla velvollisuuksia hoitaessa? Kun veroja korotettiin? Kato seurasi toista? Tai vietettiin häitä? Kerrottiin tarinoita? Juotiin olutta? Kuunneltiin saarnoja pienessä puukirkossa? Ajettiin asioita käräjillä?
Mutta onnistuuko kirjallisuuspohjalta? Vai joutuisinko (huu!) vihdoinkin taklaamaan vanhat käsialat? Palataan laatutason asettamiseen ja sen joudun myös taklaamaan Österholmin vatvaamisen lopettamiseksi. Mikä on tarpeeksi?
Sukututkijan elämänkerta
Syksyn uutuuksiin kuuluva Minä, Mauri Kunnas tarjoaa hyvän esimerkin siitä, miten melko yksinkertaisista lapsuuden muistoista voi saada elävää kertomusta. Ei tarvita ihmeellisiä tapahtumia, kylläkin hyvää kertojaa ja tekstin kirjoittajaa.
Kirjan kuvitus ja taitto ovat tietenkin ammattilaisten jälkeä, mutta niistäkin voi ottaa oppia sukukirjoihin. Montako kertaa niihin on muistettu ottaa mukaan lapsuuden lempileluja?
Kunnas on kiinostunut juuristaan ja sivulla 27 esitellään nauhoitetuista sukulaisten tarinoista tehtyjä CD-levyjä hyvänä muistutuksena siitä, ettei sukuhistoriaa tarvitse aina/pelkästään esittää kirjan muodossa.
Kirjan kuvitus ja taitto ovat tietenkin ammattilaisten jälkeä, mutta niistäkin voi ottaa oppia sukukirjoihin. Montako kertaa niihin on muistettu ottaa mukaan lapsuuden lempileluja?
Kunnas on kiinostunut juuristaan ja sivulla 27 esitellään nauhoitetuista sukulaisten tarinoista tehtyjä CD-levyjä hyvänä muistutuksena siitä, ettei sukuhistoriaa tarvitse aina/pelkästään esittää kirjan muodossa.
Sukututkimuslöydöistä herkullisimpiin kuuluu Karkun seudun oikeuspöytäkirjoista 1700-luvun alusta löytynyt tieto, jonka mukaan paikallinen ämmä väitti nähneensä nimismiehen vaimon juoksevan metsässä suden hahmossa pitkä häntä perässä heiluen. Nimismiehen rouvan sisar, Svarthafran sukua, oli Maurin esiäiti. "Ei savua ilman tulta", Mauri tuumii. "On siis olemassa mahdollisuus, että suvussa on suden verta." (s. 32)
tiistai 17. marraskuuta 2009
Palomuseossa
Kävelen usein sunnuntaisin Rikhardinkadun kirjastoon palauttamaan kirjoja. Silmäkulmastani olen tuolloin huomannut, että Korkeavuorenkadun paloasemalla on palomuseo auki. Viime sunnuntaina olin vihdoin oikeassa mielentilassa ja astuin ovesta sisään.
Muutaman oven ja erinäisen portaan takana odotti virkapukuinen mies, joka rahasti euron sisäänpääsymaksun. Sitten oli yhdessä huoneessa tiukka paketti palohälytys- ja sammutusteknologiaa. Alkaen palovahdin saksista, joita käytettiin järjestyksen pitoon 1700/1800-luvulla.
Sammutuskalustoa, lähinnä ruisku Helsingin Elefantti-korttelin 5-talosta
Palohälytyksen teko ennen kotipuhelimia ja kännyköitä
Sairaankuljetuskalustoa
Muuta kalustoa?
Muutaman oven ja erinäisen portaan takana odotti virkapukuinen mies, joka rahasti euron sisäänpääsymaksun. Sitten oli yhdessä huoneessa tiukka paketti palohälytys- ja sammutusteknologiaa. Alkaen palovahdin saksista, joita käytettiin järjestyksen pitoon 1700/1800-luvulla.
Sammutuskalustoa, lähinnä ruisku Helsingin Elefantti-korttelin 5-talosta
Palohälytyksen teko ennen kotipuhelimia ja kännyköitä
Sairaankuljetuskalustoa
Muuta kalustoa?
maanantai 16. marraskuuta 2009
Verkkoarkistointi
Kansalliskirjaston etusivulla on kuukauden verran mainostettu mahdollisuutta tarkistaa verkkosivun(sa) sisältyminen verkkoarkistoon. Testasin hakua mm. Juha Vuorelan blogilla Juhan suku-uutiset:
Vuosi 2009 näytti yhtä tyhjältä kuin tämänkin blogin kohdalla. Tulosten esitys muistutti vahvasti Wayback Machinen tulosruutua, mutta siellä päivämäärät ovat kyllä harvemmassa eli tallennusprosessit erilliset. (Oma blogini ei ollut sinne tarttunut ollenkaan.)
Kansalliskirjaston verkkoarkisto on käytettävissä vain kirjastorakennuksessa, WaybackMachine taas tarjoaa mahdollisuuden virtuaaliseen aikamatkailuun. Esimerkiksi niille, jotka kaipaavat SSS:n vanhaa verkkosivustoa.
Vuosi 2009 näytti yhtä tyhjältä kuin tämänkin blogin kohdalla. Tulosten esitys muistutti vahvasti Wayback Machinen tulosruutua, mutta siellä päivämäärät ovat kyllä harvemmassa eli tallennusprosessit erilliset. (Oma blogini ei ollut sinne tarttunut ollenkaan.)
Kansalliskirjaston verkkoarkisto on käytettävissä vain kirjastorakennuksessa, WaybackMachine taas tarjoaa mahdollisuuden virtuaaliseen aikamatkailuun. Esimerkiksi niille, jotka kaipaavat SSS:n vanhaa verkkosivustoa.
Sisällissota selattuna
Syksyn uutuuskirjoista jätin kirjastovarauksen tekemättä Sisällissodan pikkujättiläisestä. Ajatus kirjan kantamisesta edestaas ei houkutellut.
Mutta kun sunnuntaina jäi leffan lipunoston ja alkamisen väliin tunti niin kipaisin Akateemiseen, (jossa oli minusta entistä laajempi osasto historiaa kuvaaville kirjoille, täytyy kiivetä toiseen kerrokseen useammin). 500-sivuisen kirjan arvostelu puolen tunnin selauksella olisi oikeusmurha, mutta pari huomiota kumminkin.
Hesarin (?) arvostelussa todettiin, ettei kaikissa artikkeleissa ollut kirjallisuuslistaa. Silmiini osui ainoastaan listallisia ja listoissa monta tuntematonta kirjaa, joista osa olisi ollut käytettävissä kolme-neljä vuotta sitten kun 1918 tapahtumia mietiskelin. Herää kysymys teinkö kirjallisuushakuja muuten kuin kulkemalla kirjastohyllyjen välissä?
Suuri osa pikkujättiläisen sivuista oli sodan taustoitusta ja taistelujen ulkopuolista asiaa. Punaorvot-aiheesta ehdin lukea pari lausetta, jotka toivat mieleen Francon Espanjan. Toivottavasti toiminta ei ollut aivan samassa kaavassa. Haluanko edes tietää?
Selauksen perusteella pikkujättiläisestä ei olisi ollut hirvittävästi apua 5. Eteläpohjanmaan rykmentin II pataljoonan I komppanian III joukkueen päälikön sotavaiheiden selvittelyssä, mutta olisin saanut sodasta paremman ja monipuolisemman otteen kuin selaamalla 30-luvulla kirjoitettuja vapaussodan historiikkeja. Niissä puolestaan (muistaakseni) oli yksikkökohtaisia tietoja.
Selaamisen oheistuotteena sain vihdoin selville, että ranskalaisesta kuva-arkistosta löytynyt "kenraali von den Brinken Suomesta" oli venäläisen 22. armeijakunnan komentaja.
(Aiemmin tänne linkittämättömiä graduja 1918 sotaa sivuten:
Sami Kallioinen: Kestämättömät sopimukset : Muuramen, Savonlinnan ja Teuvan rauhallisuuteen vaikuttaneiden tekijöiden vertailua kesästä 1917 sisällissotaan 1918
Karri Partanen: Kasarmilta kasarmin vankileirille. Kuopiolaiset työväen etuja puolustamassa vuonna 1918 )
Mutta kun sunnuntaina jäi leffan lipunoston ja alkamisen väliin tunti niin kipaisin Akateemiseen, (jossa oli minusta entistä laajempi osasto historiaa kuvaaville kirjoille, täytyy kiivetä toiseen kerrokseen useammin). 500-sivuisen kirjan arvostelu puolen tunnin selauksella olisi oikeusmurha, mutta pari huomiota kumminkin.
Hesarin (?) arvostelussa todettiin, ettei kaikissa artikkeleissa ollut kirjallisuuslistaa. Silmiini osui ainoastaan listallisia ja listoissa monta tuntematonta kirjaa, joista osa olisi ollut käytettävissä kolme-neljä vuotta sitten kun 1918 tapahtumia mietiskelin. Herää kysymys teinkö kirjallisuushakuja muuten kuin kulkemalla kirjastohyllyjen välissä?
Suuri osa pikkujättiläisen sivuista oli sodan taustoitusta ja taistelujen ulkopuolista asiaa. Punaorvot-aiheesta ehdin lukea pari lausetta, jotka toivat mieleen Francon Espanjan. Toivottavasti toiminta ei ollut aivan samassa kaavassa. Haluanko edes tietää?
Selauksen perusteella pikkujättiläisestä ei olisi ollut hirvittävästi apua 5. Eteläpohjanmaan rykmentin II pataljoonan I komppanian III joukkueen päälikön sotavaiheiden selvittelyssä, mutta olisin saanut sodasta paremman ja monipuolisemman otteen kuin selaamalla 30-luvulla kirjoitettuja vapaussodan historiikkeja. Niissä puolestaan (muistaakseni) oli yksikkökohtaisia tietoja.
Selaamisen oheistuotteena sain vihdoin selville, että ranskalaisesta kuva-arkistosta löytynyt "kenraali von den Brinken Suomesta" oli venäläisen 22. armeijakunnan komentaja.
(Aiemmin tänne linkittämättömiä graduja 1918 sotaa sivuten:
Sami Kallioinen: Kestämättömät sopimukset : Muuramen, Savonlinnan ja Teuvan rauhallisuuteen vaikuttaneiden tekijöiden vertailua kesästä 1917 sisällissotaan 1918
Karri Partanen: Kasarmilta kasarmin vankileirille. Kuopiolaiset työväen etuja puolustamassa vuonna 1918 )
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Uutisista ja blogeista löytynyttä
Yleisradion uutisissa Eurajoelta 1950-luvulla löydetystä kivisirpistä, joka nyt oli päässyt museoon. "Eurajoen sirppi luetteloidaan Suomen kansallismuseon kokoelmiin, mutta sitä anotaan säilytettäväksi Satakunnan Museoon, Poriin. "
Medieval news nosti esille kirjassa The Clash of Cultures on the Medieval Baltic Frontier julkaistun artikkelin "Sweden's Conquest of Finland: A Clash of Cultures". Uutislyhennelmän mukaan kirjoittaja Philip Fine ei ole tehnyt kovin uusia päätelmiä.
Ruotsin radion juttu kertoo "yhteispohjoismaalaisesta" (samnordisk) sukututkimustietokannasta, josta ei lyhyessä tekstissä valitettavasti ole kovin selkeää esittelyä. Koordinoijana Sverige Amerika centret Karlstadissa. Tarkoitettaneen EmiWebiä, jonka etusivulla puhutaan Pohjoismaiden sijaan Skandinaviasta.
Arto Hautala oli pitkästä aikaa päivittänyt blogiaan kokoamalla sukututkimuslinkkejä. Tekstin lopussa hän viittaa sosiaalisten sivustojen mahdollisuuksiin, Facebookiin on ehtinyt ainakin Eskil Piiran sukuseura.
Hesarin kirjablogissa oli arviointia Mirkka Lappalaisen Susimessusta.
Kirsimarian kirjablogissa kehutaan Anne Ollilan kirjaa Aika ja elämä.
Terhi Willman oli miettinyt sukukirjaa tietokirjana.
Takkirauta-blogissa purjeteknologian historiasta.
Jenni Sahramaa kirjoitti, aikaan sopivasti, vahakynttilöiden teosta. Kommentoija linkitti ruotsinkieliseen blogiin, jossa oli tehty talikynttilöitä.
Medieval news nosti esille kirjassa The Clash of Cultures on the Medieval Baltic Frontier julkaistun artikkelin "Sweden's Conquest of Finland: A Clash of Cultures". Uutislyhennelmän mukaan kirjoittaja Philip Fine ei ole tehnyt kovin uusia päätelmiä.
Ruotsin radion juttu kertoo "yhteispohjoismaalaisesta" (samnordisk) sukututkimustietokannasta, josta ei lyhyessä tekstissä valitettavasti ole kovin selkeää esittelyä. Koordinoijana Sverige Amerika centret Karlstadissa. Tarkoitettaneen EmiWebiä, jonka etusivulla puhutaan Pohjoismaiden sijaan Skandinaviasta.
Arto Hautala oli pitkästä aikaa päivittänyt blogiaan kokoamalla sukututkimuslinkkejä. Tekstin lopussa hän viittaa sosiaalisten sivustojen mahdollisuuksiin, Facebookiin on ehtinyt ainakin Eskil Piiran sukuseura.
Hesarin kirjablogissa oli arviointia Mirkka Lappalaisen Susimessusta.
Kirsimarian kirjablogissa kehutaan Anne Ollilan kirjaa Aika ja elämä.
Terhi Willman oli miettinyt sukukirjaa tietokirjana.
Takkirauta-blogissa purjeteknologian historiasta.
Jenni Sahramaa kirjoitti, aikaan sopivasti, vahakynttilöiden teosta. Kommentoija linkitti ruotsinkieliseen blogiin, jossa oli tehty talikynttilöitä.
Sunnuntaiksi Suomesta kuvia
Pilakuvia Esplanadilta vuonna 1892 julkaistusta kirjallistaiteellisesta joulualbumista Nuori Suomi .