Köömilän Mäki-Krenkussa asui 1800-luvun lopussa Juha Kustaanpoika Kööminen (s. 14.3.1847) ja vaimonsa Amanda Juhontytär (s. 12.7.1844) lapsineen. Heidän poikansa Arvid Hemming (s. 12.8.1877) otti sukunimekseen Waronen ja passin lokakuussa 1902 Amerikkaan.
Hän asui Minnesotan Hibbingissä vuoteen 1904 ja lähti sitten hakemaan vaimoa Suomesta.
Vaimon passista on merkintä 9.6.1905 ja Arvid ja Maria Waronen saapuivat Bostoniin 29.6.1905 Liverpoolista lähteneellä laivalla Ivernia. Vastaanottajaksi he merkitsivät ystävän Kalle Tamminen Hibbing, Minnesotassa.
Seuraavaksi passin otti 18.11.1905 Arvid Hemmingin sisko Fanny Emilia (s. 18.1.1882), mutta hänen saapumisestaan ei ole löytynyt jälkeä. Sen sijaan sisarensa Hilja Kööminen saapui New Yorkin satamaan Liverpoolista Baltic-laivalla 28.6.1914. Hän merkitsi ammatikseen ompelija ja vastaanottajaksi veljensä, joka tuolloin asui osoitteessa Nashwauk, Minnesota. Siellä hän oli ollut jo vuoden 1910 väestönlaskennnassa Maria-vaimon ja 4 vuotiaan Elnan sekä vuoden ja viiden kuukauden ikäisen Lizzien kanssa.
Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hemming ja Maria asuivat Waukeganin kaupungissa Chicagosta kuutisenkymmentä kilometriä pohjoiseen. Kotona asui vielä 16-vuotias poika Taisto. Hemming ja Maria asuivat samassa kaupungissa vielä vuonna 1942 kun kirjattiin miehiä toista maailmansotaa varten.
Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1881-1890 s. 811, 1891-1900 s. 1027
Siirtolaisuusinstituutti - passitietokanta
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Census Place: Nashwauk, Itasca, Minnesota; Roll T624_707; Page: 17A; Enumeration District: 74; Image: 1144)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Waukegan, Lake, Illinois; Roll 530; Page: 48B; Enumeration District: 83; Image: 430.0.)
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942
lauantai 29. elokuuta 2009
Tyrväältä
Ajoitin kesäloman käynnin Kokemäelle (kaksi viikkoa sitten) niin, että Tyrvään Pyhän Olavin kirkon maalaukset olivat katsastettavissa. Nykytaide ei varsinaisesti kuulu tähän blogiin, mutta kokemuksena vierailu oli omalla tavallaan historiaan vievä.
Rauhalan symboliset teokset olivat niin vaikeita, että piti kulkea esitteen kanssa ja arpoa mikä oli mikä. Samaan tapaan (ehkä) on keskiajan kirkossa käytetty kuvia. Ei sarjakuvina, jotka ovat lukutaidottoman raamattu vaan havaintovälineinä suulliselle selostukselle?
Lavosen ihmiskuvat taas - kuten keskiaikaiset puuveistokset yms. - tuovat pyhän inhimilliseksi. He ovat kuin me.
Taustan sininen oli paikan päällä kovin voimakas, mutta näyttää valokuvassa paremmalta.
Olin unohtanut miten upealla paikalla kirkko (jossa kaksi esi-isääni saarnasi 1600-luvulla) on. Näkymä järvelle:
Rauhalan symboliset teokset olivat niin vaikeita, että piti kulkea esitteen kanssa ja arpoa mikä oli mikä. Samaan tapaan (ehkä) on keskiajan kirkossa käytetty kuvia. Ei sarjakuvina, jotka ovat lukutaidottoman raamattu vaan havaintovälineinä suulliselle selostukselle?
Lavosen ihmiskuvat taas - kuten keskiaikaiset puuveistokset yms. - tuovat pyhän inhimilliseksi. He ovat kuin me.
Taustan sininen oli paikan päällä kovin voimakas, mutta näyttää valokuvassa paremmalta.
Olin unohtanut miten upealla paikalla kirkko (jossa kaksi esi-isääni saarnasi 1600-luvulla) on. Näkymä järvelle:
perjantai 28. elokuuta 2009
Taiteiden yö Helsingissä
Taiteiden yön (viime perjantaina) pointti meikäläiselle on (illan) ilmaiset museot. Yleensä Akateemisen kirjakaupan pokkarialennuskin kiinnostaa, mutta kun olen pari kuukautta yrittänyt raakata kirjahyllyä ei ollut oikea aika.
Aloitin kaupunginmuseosta (joka on aina ilmainen). Siellä oli hauska kuva-arvoitus, jossa sai miettiä mikä ei kuulu joukkoon. Tuli katsottua kuvia paljon tarkemmin ja keksittyä aika luovia vastauksia. Oli oikeastaan pettynys, että museokaupassa oli "oikeat" vastaukset. Ja että useimmat omistani oli "väärin".
Olin ajatellut otattaa kabinettikuvan, mutta en sitten ollut oikealla tuulella.
Aloitin kaupunginmuseosta (joka on aina ilmainen). Siellä oli hauska kuva-arvoitus, jossa sai miettiä mikä ei kuulu joukkoon. Tuli katsottua kuvia paljon tarkemmin ja keksittyä aika luovia vastauksia. Oli oikeastaan pettynys, että museokaupassa oli "oikeat" vastaukset. Ja että useimmat omistani oli "väärin".
Olin ajatellut otattaa kabinettikuvan, mutta en sitten ollut oikealla tuulella.
Siirryin postimuseoon, jossa en ollut käynyt remontin jälkeen. Hirveän iso. Ja kirjenäyttely oli paljon mielenkiintoisempi kuin odotin, olisi pitänyt käyttää siihen vieläkin enemmän aikaa. Vanhimmat kirjeet todistivat mielestäni jälleen ihmisluonnon muuttumattomuudesta. Sata vuotta ennen ajanlaskun alkua äiti kirjoitti poliisiviranomaisille syyttäen tytärtään kaulakorun varastamisesta. Ja mies kirjoittaa viranomaisille väittäen avovaimonsa tulleen vietellyksi.
Suloisin kirje oli 1600-luvulta. 5-vuotiaan Gustaf Gyldenstolpen viesti veljelleen, jossa puhuttelut ja allekirjoitukset kohdallaan, mutta sisältö puuttui täysin.
Sitten Luonnontieteelliseeen museoon, jossa en myöskään ollut käynyt remontin jälkeen (enkä 30 vuoteen muutenkaan). Vaikutti mielenkiintoiselta, mutta minun biologian pohjatiedoillani käyntiin pitäisi varata kokonainen päivä.
Sitten Sinebrychoffiin, jossa oli Hallwyllin kokoelmasta mm. Brughel. Taulu, jota voisi katsoa kovin kauan.
Lopuksi museoon, joka on 200 metrin etäisyydeltä kotoani. Eli jossa en ole koskaan käynyt. Helsingin museoautokeskukseen ei päässyt ilmaiseksi, mutta 80% alennus riitti nuukailuksi ja anti personallisessa näyttelyssä tyydyttämään vähemmän autoista kiinnostuneen tarpeet.
torstai 27. elokuuta 2009
Niilo Laurinpoika Qvist (? -1709)
Eilen esitellyn löydön johdosta ote vanhasta käsikirjoituksestani:
Lauri Eerikinpojan ja hänen vaimonsa Saara Henrikintyttären poika Niilo Laurinpoika otti itselleen sukunimen Qvist. Hän meni naimisiin Saara Kristianintyttären kanssa ja heille syntyi 18.1.1674 tytär Saara. Niilo Laurinpoika Qvist toimi raatimiehenä 1678-1709 ja tullinhoitajana 1694-1704.
Tupakanpoltto levisi kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen Suomeenkin. Tupakkakompanialla oli edustajansa sekä Porissa että Raumalla 1650-luvun puolivälissä. Samassa kaupungissa sallittiin pari kolmekin edustajaa samaan aikaan. Porissa yksi näistä oli Niilo Laurinpoika Qvist. Hänen vuosien 1666-1680 tilityksiensä mukaan myynti vaihteli 500:n ja 1500:n kuparitalaarin välillä.
Niilo Laurinpojalla oli myös laiva, jolla hän kävi Tukholman kauppaa. Esimerkiksi vuonna 1683 hänen laivansa kävi sielä kerran kesäkuussa ja vuonna 1690 kaksi laivaa heinäkuussa. Syksyllä 1683 hänen laivansa koki haaksirikon Pyhämaan Lyökin luona. Siellä meni mereen mm. voita, jonka amiraliteetin vouti Henrik Antinpoika oli lähettänyt Tukholmaan, sekä 3,5 tynnyriä lohta, jotka Kustaa Vanhakylän kartanosta oli halunnut kaupata.
Niilo Laurinpoika Qvist omisti Ulvilan Harjunpäässä Kreulan ratsutilan jo vuonna 1675. Ulvilassa hän toimi nimismiehenä 1687-30.4.1690. Hän erosi toimesta, koska katsoi sen vahingolliseksi. Hän ei katsonut voivansa hoitaa monia ylimääräisiä kestityksiä, koska vähäiset käräjäkapat oli tarkoitettu säännöllisten käräjien järjestämiseen.
Kellahden tiloilla oli yhteisiä vesiä muun muassa Birknäsfjärdissä, josta he toisinaan vuokrasivat kalastusoikeukia porilaisille porvareille. Vuonna 1701 lahdella kalastellut raatimies Niilo Qvistin renki menetti kuitenkin kaikki pyyntiä varten paikalle tuomansa 24 verkkoa, koska hän ei ollut hankkinut apajan toisen osakkaan, rouva Enesköldin suostumusta, vaikka toista puolta hallinnut Grothusen häntä siihen oli kehottanutkin.
Niilo Laurinpoika Qvist kuoli 12.5.1709. Qvistien sukuhauta sijaitsi kirkon lattian alla samoin kuin Gottlebenien.
Lauri Eerikinpojan ja hänen vaimonsa Saara Henrikintyttären poika Niilo Laurinpoika otti itselleen sukunimen Qvist. Hän meni naimisiin Saara Kristianintyttären kanssa ja heille syntyi 18.1.1674 tytär Saara. Niilo Laurinpoika Qvist toimi raatimiehenä 1678-1709 ja tullinhoitajana 1694-1704.
Tupakanpoltto levisi kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen Suomeenkin. Tupakkakompanialla oli edustajansa sekä Porissa että Raumalla 1650-luvun puolivälissä. Samassa kaupungissa sallittiin pari kolmekin edustajaa samaan aikaan. Porissa yksi näistä oli Niilo Laurinpoika Qvist. Hänen vuosien 1666-1680 tilityksiensä mukaan myynti vaihteli 500:n ja 1500:n kuparitalaarin välillä.
Niilo Laurinpojalla oli myös laiva, jolla hän kävi Tukholman kauppaa. Esimerkiksi vuonna 1683 hänen laivansa kävi sielä kerran kesäkuussa ja vuonna 1690 kaksi laivaa heinäkuussa. Syksyllä 1683 hänen laivansa koki haaksirikon Pyhämaan Lyökin luona. Siellä meni mereen mm. voita, jonka amiraliteetin vouti Henrik Antinpoika oli lähettänyt Tukholmaan, sekä 3,5 tynnyriä lohta, jotka Kustaa Vanhakylän kartanosta oli halunnut kaupata.
Niilo Laurinpoika Qvist omisti Ulvilan Harjunpäässä Kreulan ratsutilan jo vuonna 1675. Ulvilassa hän toimi nimismiehenä 1687-30.4.1690. Hän erosi toimesta, koska katsoi sen vahingolliseksi. Hän ei katsonut voivansa hoitaa monia ylimääräisiä kestityksiä, koska vähäiset käräjäkapat oli tarkoitettu säännöllisten käräjien järjestämiseen.
Kellahden tiloilla oli yhteisiä vesiä muun muassa Birknäsfjärdissä, josta he toisinaan vuokrasivat kalastusoikeukia porilaisille porvareille. Vuonna 1701 lahdella kalastellut raatimies Niilo Qvistin renki menetti kuitenkin kaikki pyyntiä varten paikalle tuomansa 24 verkkoa, koska hän ei ollut hankkinut apajan toisen osakkaan, rouva Enesköldin suostumusta, vaikka toista puolta hallinnut Grothusen häntä siihen oli kehottanutkin.
Niilo Laurinpoika Qvist kuoli 12.5.1709. Qvistien sukuhauta sijaitsi kirkon lattian alla samoin kuin Gottlebenien.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Postista
Hakusanahapuilulla löysin kirjaston tietokannasta Pitkin Pohjolan postiteitä, jossa keskityttiin vanhimpiin, 1600-luvun yhteyksiin. Selailin kirjaa lähinnä liikenneyhteyksien kannalta. Se on runsaasti kuvitettu kartoin ja vanhoin kuvin.
Kirjasta opin, että kävellen postin piti kulkea peninkulma kahdessa tunnissa (5,34 km/h) ja myöhemmin, vuoden 1682 postijärjestyksen mukaan, ratsailla hyvillä teillä peninkulma tunnissa ja vartissa (8,55 km/h) tai huonoilla teillä puolessatoista tunnissa (7,13 km/h).
Kirjasta löytyy luettelot postitalonpojista vuodelta 1676 Turku-Helsinki väliltä (s. 216) ja Pohjanmaan reitiltä (s. 234-235). Jälkimmäistä vilaistessa osui silmiin tuttu nimi, esi-isäni Nils Larsson Qwistin. Kaikkeen sekin mies ehti osallistua. Satakuntalaisten mahdolliseksi iloksi ja hyödyksi pätkä kyseistä luetteloa:
Ludwig Josepson Kotjalasta Ihodeen (Ihjåda)
Mats Jacobson Ihodesta Rauman kaupunkiin ja kaupungin läpi Äyhöön
Michel Andersson Äyhöstä Eurajoen kirkolle
Erik Flodman Eurajoen kirkolta Nakkilan Masiaan (Masiå)
Jöran Mårtenson Masiasta Poriin
Nils Larsson Qwist Porista Söörmarkkuun
Anders Ingmanson Söörmarkusta Ahlaisiin
Johan Bengtsson Ahlaisista Köörtilään
Måns Person Köörtilästä Merikarvian kirkolle
Pofwer Muhlison Merikarvian kirkolta Risbyhyn (Ryssby)
Innostuin tämän takia lainaamaan myös Jukka-Pekka Pietiäisen Postia kaikille. Suomen postin tarina 1638-1998, mutta siinä oli vain 12 sivua Ruotsin ajalta. Selvisi, että postitalonpojat "saivat työstään vaatimattoman korvauksen verovapauksina"(s. 11). Tehtävään "sisältyi euisuuksia, joista tärkein oli vapautus sotaväenotoista. 1600-luvun lopulla postitalonpoikien palkkauksessa rahapalkan osuus kasvoi. Sen saamisessa oli kuitenkin hankaluuksia, eikä muitakaan luvattuja euisuuksia aina annettu." (s. 18)"1670-luvulta lähtien postiljooneja. Tällöin talonpojat kuljettivat postilaukkua kuljettavan postiljoonin kukin vuorollaan eteenpäin." (s. 12)
Kirjasta opin, että kävellen postin piti kulkea peninkulma kahdessa tunnissa (5,34 km/h) ja myöhemmin, vuoden 1682 postijärjestyksen mukaan, ratsailla hyvillä teillä peninkulma tunnissa ja vartissa (8,55 km/h) tai huonoilla teillä puolessatoista tunnissa (7,13 km/h).
Kirjasta löytyy luettelot postitalonpojista vuodelta 1676 Turku-Helsinki väliltä (s. 216) ja Pohjanmaan reitiltä (s. 234-235). Jälkimmäistä vilaistessa osui silmiin tuttu nimi, esi-isäni Nils Larsson Qwistin. Kaikkeen sekin mies ehti osallistua. Satakuntalaisten mahdolliseksi iloksi ja hyödyksi pätkä kyseistä luetteloa:
Ludwig Josepson Kotjalasta Ihodeen (Ihjåda)
Mats Jacobson Ihodesta Rauman kaupunkiin ja kaupungin läpi Äyhöön
Michel Andersson Äyhöstä Eurajoen kirkolle
Erik Flodman Eurajoen kirkolta Nakkilan Masiaan (Masiå)
Jöran Mårtenson Masiasta Poriin
Nils Larsson Qwist Porista Söörmarkkuun
Anders Ingmanson Söörmarkusta Ahlaisiin
Johan Bengtsson Ahlaisista Köörtilään
Måns Person Köörtilästä Merikarvian kirkolle
Pofwer Muhlison Merikarvian kirkolta Risbyhyn (Ryssby)
Innostuin tämän takia lainaamaan myös Jukka-Pekka Pietiäisen Postia kaikille. Suomen postin tarina 1638-1998, mutta siinä oli vain 12 sivua Ruotsin ajalta. Selvisi, että postitalonpojat "saivat työstään vaatimattoman korvauksen verovapauksina"(s. 11). Tehtävään "sisältyi euisuuksia, joista tärkein oli vapautus sotaväenotoista. 1600-luvun lopulla postitalonpoikien palkkauksessa rahapalkan osuus kasvoi. Sen saamisessa oli kuitenkin hankaluuksia, eikä muitakaan luvattuja euisuuksia aina annettu." (s. 18)"1670-luvulta lähtien postiljooneja. Tällöin talonpojat kuljettivat postilaukkua kuljettavan postiljoonin kukin vuorollaan eteenpäin." (s. 12)
tiistai 25. elokuuta 2009
Näkemyksiä Hauhosta
Ernst Lampén otti reippaasti kantaa kulkiessaan Suomea ristiin ja rastiin. Hauhon Sappeen kylään matkustaessaan vuonna 1916 hän ohittaa Puutikkalan kylän ja toteaa siitä:
"En voi sanoa, että juuri olisin ihastunut sellaiseen kylään, jossa 24 taloa on tungettu yhteen, niin lähekkäin kuin mahdollista. Siellä oli navetta navetassa kiinni, sikolätti sikolätissä, luhti luhdissa ja tunkio tunkiossa. Kukahan voisi lukea kaikki ne rakennukset, kun joka talolla on joukko ulkohuoneita, ja kun paljon tilatonta väkeä sitäpaitsi asuu talojen ympärillä. Se muistutti aikalailla unkarilaisia kyliä, jotka ovat suorastaan kauheita."
Kylä oli palanut perusteellisesti 40 vuotta aiemmin, mutta rakennettu silti tiheäksi. Länsi-Suomea vierastava Lampén kirjoittaa "Mitenkä paljon ylhäisempää onkaan itäsuomalaisten tapa asua jokainen kummullaan, tilukset aivan talojen ympärillä, niin että kylät muistuttavat seitsemän kukkulan kuuluisaa kaupunkia."
Sappeelle päästyä tekstiin ilmestyy vähän aikaa sitten sanomalehdestä poimimani Yrjö Schildt. Suomenkielinen etunimi tuli hänen hautakiveensä veljenpoika Volmar Styrbjörn Schildtin eli Kilpisen toimesta "vaikka sedällä, kaikkien pyhimysten nimessä, aina oli ollut nimenä rehellinen "Georg". Jos Sappeen setä eläessään olisi kuullut nimen "Yrjö", olisi hän varmasti käyttänyt sitä miellyttävänä vaihteluna kirosanojen seurassa."
Sappeen setä "uskoi Jumalaan ja kiroili kuin turkkilainen, kuten ruotsalaisilla kapteeneilla on ollut tapana kaikkina aikoina. Talonpojat kertovat, että ukon ympäristö tuoksui tulikivelle, kun hän oikein oli sillä päällä. Mutta kirosanan "hiisi" ukko miedonsi aitohauhomaisesti "hiilen", "hiilestä", "hiilessä"."
Tältä Hämeen matkaltaan Lampén esittelee kylien jälkeen Vihavuoren kosket ja Kukkiajärven. Vuonna 1913 hän oli autoilumatkallaan tutustunut Syrjäntaan majataloon, joka "oli täysin uudenaikainen, hämäläinen talonpoikaistalo. Sisustus taaskin täysin uudenaikainen, huoneet isot ja niitä oli useita, kaksi asuinrakennusta, navetta, talli, jotka ovat viimeisen mallin mukaan varustetut."
Lampén jatkoi sieltä Hauhon majataloon, joka oli "erään kauniin lahden rannalla sijaitsevassa, tieheään rakennetussa kylässä, missä eri talojen rakennusten ja ulkohuonerivien välitse kaartelee joukko eksyttäviä kujasia. On ihan mahdotonta osata majataloon ilman opasta, sillä tienviittaa luonnollisesti ei ole olemassa. Se on selväpiirteisin hämäläiskylä, minkä olen nähnyt. Useat rakennukset olivat koko joukon yli satavuotisia. Mutta kaikki ne olivat siistityt, puhtaus vallitsi kaikkialla ja hyvinvointi kuvastui myöskin kaikkialta."
Hauhon historia on muuten ilmestynyt...
"En voi sanoa, että juuri olisin ihastunut sellaiseen kylään, jossa 24 taloa on tungettu yhteen, niin lähekkäin kuin mahdollista. Siellä oli navetta navetassa kiinni, sikolätti sikolätissä, luhti luhdissa ja tunkio tunkiossa. Kukahan voisi lukea kaikki ne rakennukset, kun joka talolla on joukko ulkohuoneita, ja kun paljon tilatonta väkeä sitäpaitsi asuu talojen ympärillä. Se muistutti aikalailla unkarilaisia kyliä, jotka ovat suorastaan kauheita."
Kylä oli palanut perusteellisesti 40 vuotta aiemmin, mutta rakennettu silti tiheäksi. Länsi-Suomea vierastava Lampén kirjoittaa "Mitenkä paljon ylhäisempää onkaan itäsuomalaisten tapa asua jokainen kummullaan, tilukset aivan talojen ympärillä, niin että kylät muistuttavat seitsemän kukkulan kuuluisaa kaupunkia."
Sappeelle päästyä tekstiin ilmestyy vähän aikaa sitten sanomalehdestä poimimani Yrjö Schildt. Suomenkielinen etunimi tuli hänen hautakiveensä veljenpoika Volmar Styrbjörn Schildtin eli Kilpisen toimesta "vaikka sedällä, kaikkien pyhimysten nimessä, aina oli ollut nimenä rehellinen "Georg". Jos Sappeen setä eläessään olisi kuullut nimen "Yrjö", olisi hän varmasti käyttänyt sitä miellyttävänä vaihteluna kirosanojen seurassa."
Sappeen setä "uskoi Jumalaan ja kiroili kuin turkkilainen, kuten ruotsalaisilla kapteeneilla on ollut tapana kaikkina aikoina. Talonpojat kertovat, että ukon ympäristö tuoksui tulikivelle, kun hän oikein oli sillä päällä. Mutta kirosanan "hiisi" ukko miedonsi aitohauhomaisesti "hiilen", "hiilestä", "hiilessä"."
Tältä Hämeen matkaltaan Lampén esittelee kylien jälkeen Vihavuoren kosket ja Kukkiajärven. Vuonna 1913 hän oli autoilumatkallaan tutustunut Syrjäntaan majataloon, joka "oli täysin uudenaikainen, hämäläinen talonpoikaistalo. Sisustus taaskin täysin uudenaikainen, huoneet isot ja niitä oli useita, kaksi asuinrakennusta, navetta, talli, jotka ovat viimeisen mallin mukaan varustetut."
Lampén jatkoi sieltä Hauhon majataloon, joka oli "erään kauniin lahden rannalla sijaitsevassa, tieheään rakennetussa kylässä, missä eri talojen rakennusten ja ulkohuonerivien välitse kaartelee joukko eksyttäviä kujasia. On ihan mahdotonta osata majataloon ilman opasta, sillä tienviittaa luonnollisesti ei ole olemassa. Se on selväpiirteisin hämäläiskylä, minkä olen nähnyt. Useat rakennukset olivat koko joukon yli satavuotisia. Mutta kaikki ne olivat siistityt, puhtaus vallitsi kaikkialla ja hyvinvointi kuvastui myöskin kaikkialta."
Hauhon historia on muuten ilmestynyt...
maanantai 24. elokuuta 2009
Syksyn kirjasatoa
Elokuisessa Helsingin sanomien Kuukausiliitteessä oli artikkeli kalliomaalauksia tutkineesta Pekka Kivikkäästä. Häneltä ilmestyy syksyllä kirja Suomen kalliomaalausten merkit.
Tiedeuutiset ehtivät jo noteeraamaan Anu Lahtisen uutuuden Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin, jonka varaan kirjastosta niin pian kuin se sinne ilmestyy.
Helsingin sanomien uutuuslistasta löytyy piiitkä lista historiakirjoja. Muutamia poimintoja:
Tiedeuutiset ehtivät jo noteeraamaan Anu Lahtisen uutuuden Pohjolan prinsessat – Viikinkineidoista renessanssiruhtinattariin, jonka varaan kirjastosta niin pian kuin se sinne ilmestyy.
Helsingin sanomien uutuuslistasta löytyy piiitkä lista historiakirjoja. Muutamia poimintoja:
- Erkki-Sakari Harju ja Heikki Tiilikainen toim.: Kuninkaallinen merikartasto 1791–1796. Karttoja Suomenlahden rannikolta. AtlasArt
- Sari Katajala-Peltomaa ja Raisa Maria Toivo: Noitavaimo ja neitsytäiti. Keskiajan ja uuden ajan naiskuva. Atena
- Minerva Keltanen, Anneli Mäkelä-Alitalo ja Sakari Heikkinen: Sinebrychoffit. Vaikuttajasuvun vaiheet. SKS
- Mirkka Lappalainen: Susimessu. 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa. Siltala
- Maria Lähteenmäki toim.: Maa, seutu, kulmakunta. Oppikirja paikallishistoriasta kiinnostuneille. SKS
- Markku Löytönen toim: Suomalaiset tutkimusmatkat. Ensimmäinen kokonaisesitys kolme vuosisadan ponnistuksista. SKS
- Ilkka Malmberg ja Mika Launis: Napoleonin vika. Miltä Suomen sota näytti Suomessa. Helsingin Sanomat
- Antti Manninen: Kenen kadulla asut. Keiden nimiä on annettu Helsingin kaduille. Helsingin Sanomat
- Suvianna Seppälä: Viljana, nahkoina, kapakalana. 1500-luvun veronkanto koko Suomen mittakaavassa. SKS
- Kustaa H. J. Vilkuna: Neljä ruumista. Tarina neljästä henkirikoksesta 1600-luvulla. Teos
- Johanna Jokipaltio: Merkkipäiväkirja. Juhlapäivien historiallista taustaa. Maahenki
- Mia Konu: Palvelukseen halutaan yksi raitis imettäjä. Notiiseja ja reklaameja 1800-luvun sanomalehdistä. Poimintoja Suomen historiallisesta sanomalehtiarkistosta. Nemo
- Pekka Laaksonen ja Lassi Saressalo toim.: Kotiseutuni. Kirjoituksia Kotiseudun ja Hiidenkiven sadalta vuodelta. Essee- ja artikkelikokoelma. SKS
- Aarne Laurila: Kasvoi kaupunki ympärillämme. Aikamatka Helsinkiin ja sen kulttuurihistoriaan. Otava
- Heikki Lehikoinen: Ole siviä sikanen. Suomalaisia eläinuskomuksia. Teos
- Juha Maasola: Kirves. Kirveen kautta tarkastellaan koko suomalaista elämäntapaa. Maahenki
- Liisa Pajukaarre, Sari Airola (kuvitus): Maailmankantajat, elämänantajat. Puulegendoja. Tarinoita ja myyttejä puista. Kirjapaja
- Marja-Terttu Knapas, Markku Heikkilä ja Timo Åvist: Suomalaiset pappilat. Pappilat vaikuttivat maaseutuun keskeisesti. SKS
- Anna Kortelainen: Hurmio -oireet, hoito ja ennaltaehkäisy. Fiktiivinen lääkärikirja salaperäisestä sairaudesta. Tammi
- Janne Koskinen toim.:Bernhard Crusell. Suomalaisklarinetisti matkusti keskelle manner-Euroopan kulttuurihistoriaa 1803–22. SKS
Kansallisarkistoon!
Syksy on täällä ja vaikka se ei tänä vuonna tuo pidempiä aukioloja Kansallisarkistoon, on ehkä useilla (uusilla) sukututkijoilla sinne asiaa. Minkä varalta alla perusopastus. Lisää väkeä toivottavasti saapuu tai pian paikka ei ole nykyisiäkään tunteja auki.
Tarkista aukioloajat Arkistolaitoksen verkkosivuilta. Sinne ei aina päivitetä poikkeuksia, yleensä aattopäivinä tms. on tavallista lyhyempiä aukioloja.
Kansallisarkisto on Helsingin Rauhankadulla, tuomiokirkon ja Suomen Pankin takana. Kohdalle päästyä ei kannata yrittää sisälle vanhasta pääovesta vaan viereisestä portista (vihreä nuoli)
Sisällä pitää jättää takit ja laukut naulakkoon ja/tai säilytyskaappiin. Sitten voi kirjata itsensä vieraskirjaan (musta nuoli). Tiskin takana istuvilta päivystäjiltä voi kysyä ihan mitä vaan (arkistoon liittyvää). Mutta voi myös omatoimisesti siirtyä vanhaan tutkijasaliin, jossa on hyllyssä sukututkimuksen perusteokset, koulumatrikkeleja ja paikallishistorioita (keltainen nuoli). Kuvan vasemmalle puolelle jää uusi tutkijasali, jonka hyllyiltä löytyy lisää kirjallisuutta. Vasemmalla olevalta käytävältä pääsee kirjastoon, josta löytyy mm. vanhat Genokset ja muitakin sukututkimuksellisia lehtiä ja sarjajulkaisuja.
Vihreä nuoli osoittaa kohtaa, josta lähtee käytävä mikrofilmisaliin:
Mikrofilmisaliin tullessa on oikealla kädellä lukulaitteiden varauslistat. Itse en varaa koskaan laitteita etukäteen, vaan valitsen vapaan laitteen ja käyn sitten tarkistamassa onko siihen varausta. Jollei, kirjoitan nimeni listaan. Jos on jonkun muun varaama, niin valitsen toisen koneen.
Hyllyillä on pitkät pätkät kansioita, joissa on seurakuntien kirjojen mikrokortteja. Niiden ottamiseen ei tarvita lupaa tai kuittausta, mutta lukulaitteelle viedään yksi kansio kerrallaan. Jos seurakunnan vanhempaa materiaalia ei ole kuvattu korteille niin mikrofilmisalin päivystäjän pöytää vastapäätä on valkoisia mappeja, joista löytyy viitteet filmeihin, jotka löytyvät saman salin kaapeista.
Salin takakulmassa on kapeampia mustia kansioita, joissa on mikrokuvattuna n. s. mustat kirjat eli historiakirjojen puhtaaksikirjoitetut versiot, joihin HisKi perustuu. Jos tutkimuspitäjän osalta Hiskin talletukset ovat kesken, näistä on apua noin vuoteen 1860 asti.
Ylläolevassa kuvassa näkyy mappien vieressä mikrofilmien luetteloita. Jos jää luppoaikaa niin kannattaa silmäillä niiden selkämykset tai mahdollisesti sisäpuoltakin. Näin löytää/muistaa uusia tutkimusideoita. Muita arkistoluetteloita löytyy huoneesta, jossa varsinaiset päivystäjät istuvat.
Tarkista aukioloajat Arkistolaitoksen verkkosivuilta. Sinne ei aina päivitetä poikkeuksia, yleensä aattopäivinä tms. on tavallista lyhyempiä aukioloja.
Kansallisarkisto on Helsingin Rauhankadulla, tuomiokirkon ja Suomen Pankin takana. Kohdalle päästyä ei kannata yrittää sisälle vanhasta pääovesta vaan viereisestä portista (vihreä nuoli)
Sisällä pitää jättää takit ja laukut naulakkoon ja/tai säilytyskaappiin. Sitten voi kirjata itsensä vieraskirjaan (musta nuoli). Tiskin takana istuvilta päivystäjiltä voi kysyä ihan mitä vaan (arkistoon liittyvää). Mutta voi myös omatoimisesti siirtyä vanhaan tutkijasaliin, jossa on hyllyssä sukututkimuksen perusteokset, koulumatrikkeleja ja paikallishistorioita (keltainen nuoli). Kuvan vasemmalle puolelle jää uusi tutkijasali, jonka hyllyiltä löytyy lisää kirjallisuutta. Vasemmalla olevalta käytävältä pääsee kirjastoon, josta löytyy mm. vanhat Genokset ja muitakin sukututkimuksellisia lehtiä ja sarjajulkaisuja.
Vihreä nuoli osoittaa kohtaa, josta lähtee käytävä mikrofilmisaliin:
Mikrofilmisaliin tullessa on oikealla kädellä lukulaitteiden varauslistat. Itse en varaa koskaan laitteita etukäteen, vaan valitsen vapaan laitteen ja käyn sitten tarkistamassa onko siihen varausta. Jollei, kirjoitan nimeni listaan. Jos on jonkun muun varaama, niin valitsen toisen koneen.Hyllyillä on pitkät pätkät kansioita, joissa on seurakuntien kirjojen mikrokortteja. Niiden ottamiseen ei tarvita lupaa tai kuittausta, mutta lukulaitteelle viedään yksi kansio kerrallaan. Jos seurakunnan vanhempaa materiaalia ei ole kuvattu korteille niin mikrofilmisalin päivystäjän pöytää vastapäätä on valkoisia mappeja, joista löytyy viitteet filmeihin, jotka löytyvät saman salin kaapeista.
Salin takakulmassa on kapeampia mustia kansioita, joissa on mikrokuvattuna n. s. mustat kirjat eli historiakirjojen puhtaaksikirjoitetut versiot, joihin HisKi perustuu. Jos tutkimuspitäjän osalta Hiskin talletukset ovat kesken, näistä on apua noin vuoteen 1860 asti.
Ylläolevassa kuvassa näkyy mappien vieressä mikrofilmien luetteloita. Jos jää luppoaikaa niin kannattaa silmäillä niiden selkämykset tai mahdollisesti sisäpuoltakin. Näin löytää/muistaa uusia tutkimusideoita. Muita arkistoluetteloita löytyy huoneesta, jossa varsinaiset päivystäjät istuvat.
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Ruotsiin Hiski!
Viikon sukututkimusuutinen oli, että Ruotsin arkistolaitos SVAR ja mormoonien Family Search ovat tehneet sopimuksen, jolla Ruotsin seurakuntien historiakirjat vuoteen 1860 indeksoidaan. Työ tehdään Family Searchin Internetin yli toimivalla systeemillä eli halukkailla on mahdollisuus osallistua. Ans kattoo kauanko työ kestää.
(Poimittu Eastmanin blogista)
(Poimittu Eastmanin blogista)
