Ensi lauantain SSS:n Tietokantojen tekijänoikeudet tarkastelussa -teemapäivään ei enää ehdi ilmoittatua, mutta sitä seuraavalle viikonlopulle voi miettiä kuljetusta Kotkaan. Tarjolla ohjelmaa, seminaaria ja esitelmiä. Olisi itselleni sopivan lähellä, mutta ainoa kiinnostava aihe on Teppo Ylitalon Millainen on hyvä sukukirja?, josta todennäköisesti olen kuitenkin eri mieltä.
Netissä pyöriessä huomasin Karjalaa koskevaa ohjelmaa, joka ei myöskään kiinnosta itseäni, mutta laitetaan tänne esille, jos vaikka löytäisi ottajansa:
Kalevalan ja karjalaisuuden päivää juhlitaan 28.2.2009. Karjala-seura pitää Pitäjä- ja sukumarkkinat 18.4.2009. Ja järjestää tutkimusmatkan Viipurin arkistoon 28. - 29.4.2009. Sukututkijoiden keskusliiton toimesta taas Suvut kohtaavat Karjalassa 30.7.–2.8.2009. SSS puolestaan järjestää Heraldisen opintoretken Tukholmaan 23.-26.4.2009.
Jälkimmäinen ei tietenkään liittynyt Karjalaan. Yhtä kaikki laitan mielummin kalenteriini vaikka matkan Kokemäelle. (Kaunis postikorttikuva on tullut kaapattua huuto.net:stä, jos joku haluaa reklamoida niin löytänee osoitteeni.)
lauantai 21. helmikuuta 2009
Matti Juntusen matikanpyynti
Ellen olisi kirjoittanut puhtaaksi isoisäni muistelmia en varmaankaan edellenkään tietäisi matikanpyynnin liittyvän talveen...
Kaapro Jääskeläinen (oik. August Bernhard Mäkelä) kertoo kirjassaan Iloisia juttuja II eräästä matikan kalastajasta:
Kaapro Jääskeläinen (oik. August Bernhard Mäkelä) kertoo kirjassaan Iloisia juttuja II eräästä matikan kalastajasta:
Kertomus koskee nuorenlaista miestä, jonka elämän tehtävä oli saavuttaa parrallensa pituutta siihen määrään, ettei likitienoilla kukaan kykenisi hänen kanssaan siinä suhteessa kilpailemaan. Varovaisella ja huolellisella hoidolla oli hän tässä harrastuksessaan päässyt jotenkin pitkälle -- eli toisin sanoen, parta oli päässyt jotenkin pitkäksi. Mustanruskeana ja ylpeän tuuheana ulottui se aina liivien alareunaan.
Sanomattakin arvaa, mitä semmoinen parta vaikutti seudun tyttöjen keskuudessa. Pikimusta kissannahka säkenöi, kun sitä pimeässä sivelee, mutta Matti Juntusen parta synnytti sähköä tyttöväen povissa, iski salamoita heidän sydämiinsä. Miten suloista olisi morsiamena kätkeä nenänipukkansa ja mehevät "huulosensa" tuon parran pehmoisiin laineihin! Kuinka ihanaa sitte vaimona haudata kätensä ja kyntensä sen parran tuuheuteen ja tehdä siinä hävitystyötä, joka oikein murtaisi miehen sydäntä!
Niin ajattelivat tytöt, mutta Matti ajatteli vaan sitä, kuinka saisi partansa vielä pitemmäksi.
Oli pakkas-aamu syystalvella, kierän jään aikana. Matti oli aikonut ravita itseänsä matikoilla, ja päästäkseen sen aikomuksensa perille, oli hän pannut rysän rantaselle. Viisaammin hän olisi tehnyt, jos olisi pannut niitä useamman, mutta hänellä ei ollut muuta kuin yksi. Eikä se asianhaara vaikuta mitään tämän kertomuksen juoksuun. Toista olisi, jos hän olisi itse mennyt rysään, sillä siinä tapauksessa ei hän olisi voinut tulla kokemaan rysäänsä.
Nyt hän tuli sitä tarkastamaan. Vaikka matikka ei ole mikään ihana kala nähdä, on se kuitenkin hyvä syödä ja vielä parempi antamaan lientä. Siitä syystä olisi Matti mielellään halunnut löytää rysästään jonkun mustan vorrukan tai useampiakin. Mutta jään läpi ei ollut oikein hyvä nähdä, oliko siellä mitään, vai ei. Vähän häämötti siltä kuin olisi siellä jotain ollut.
Paremmin nähdäkseen löi Matti reiän jäähän rysänsä etupuolelle. Sitte hän laskeusi vatsalleen ja koetti tästä reiästä katsoa, oliko rysässä mitään longertelevaa esinettä. Hänen himonsa esinettä. Kauan hän siinä katsoi ja tarkasteli, eikä sittekään tahtonut oikein selville päästä. Välistä näytti siltä kuin olisi siellä joku matikan votkale ollut, mutta tarkemmin katsottua muuttui se mustaksi puuksi tai veden liottamaksi havuksi.
Mutta paha henki, joka ei koskaan lepää, tahtoi häiritä tätä matikan pyyntiä. Hänellä olikin siihen hyvä tilaisuus. Jää oli siksi ohutta, että se Matin alla hiukan painui, ja reiästä valui vettä hiljakseen jäälle. Matti palavassa pyynti-innossaan ei huomannut sitä, ennenkuin alapuoli ruumiista tuntui kostealta. Matti katsoi sentähden olevan syytä nousta ylös ja keksiä joku toinen keino rysän tarkastamiseksi. Mutta ylös nouseminen ei ottanutkaan oikein sujuakseen. Oli näet siksi pakkanen, että Matin uljas parta oli jäätynyt reiästä pulppuavaan veteen. Sen Matti tunsi leuassaan, kun yritti nousta. Nähdä hän ei sitä voinut, sillä hän ei saanut päätänsä muuhun suuntaan kuin rysään päin, johonka asemaan se oli jäätynyt.
Epätoivon vihlaus kävi Matin sydämen lävitse. Pitikö hänen näin nuorella ijällään kuoleman, ja näin kunniattomalla tavalla? Jos hän edes olisi lähtenyt Turkin sotaan ja siellä kaatunut, niin semmoinen kuolema olisi tuottanut kunniaa. Tahi jos hän olisi hukkunut huonoon jäähän, pelaistaissaan kaunista neitoa, niin häntä olisi moni sydän surkutellut. Mutta kuolla tähän rysänsä ääreen, antaa henkensä muutaman matikan edestä -- se ei ollut kunniakasta.
Jos tuossa rysässä olisi ollut matikoita ja jos ne olisivat nähneet Matin tuskan, niin nauramatta ne eivät olisi olleet -- nauramatta sille vahingolle, joka uhkasi niellä heidän vainoojansa.
Mutta harvoin joutuu ihminen semmoiseen pulaan, ettei häh siitä jollain keinolla pääse. Ja vielä harvemmin kohtaa kuolema ihmistä siinä muodossa kuin Matti sen nyt luuli lähestyvän.
Äkkiä juohtui ajatus Matin mieleen. Hän otti puukkonsa, jolla hän ennenkin oli pienistä vaaroista selviytynyt, ja surumielin, epäillen teki hän poikkileikkauksen parrastaan. Jään pintaa myöten hän sen viilsi poikki. Siihen jäi Matin uhkea parta, jäähän kiini, odottamaan tulevaa kevättä.
"Henki on kuitenkin kalliimpi kuin parta", tuumaili Matti noustessaan.
* * * * *
"Mikä Matilta on parran vienyt?" kysyivät kotona.
"Leikkasin pois vastuksista."
Itseään lohdutti hän sillä ajatuksella, että "kasvaahan se uudestaan, vaikka ei sen kasvaminen ole ihmisen omassa vallassa."
perjantai 20. helmikuuta 2009
Television voisi avata...
... jos sellaisen omistaisi. Siirtolaisuusinstituutin sivulla kerrottiin alkavasta sarjasta "Hurjia suomalaisia", jonka jaksojen aiheita ovat:
- Kuuluisin amerikansuomalainen. Onko Time-lehden kanteen päässyt Emil Hurja, vai FBI:n takaa ajama Arvo Hallberg kaikkien aikojen kuuluisin amerikansuomalainen?
- Vakaumuksen vankeina. Nestori Karhula päätyi Australian sokeriviljelmille ja internoiduksi. Leo Fabritius taisteli Espanjassa ja virui Jamaikalla. Oiva Koski toimi natsien kuriirina Berliinissä.
- Sannan ja Hilkan komennossa. Sanna Kannasto oli agitaattori joka sai Kanadan ratsupoliisit peräänsä. Hilkka Kohonen pisti amerikkalaissotilaat järjestykseen Santo Domingossa.
- Rakkautta ja veriveljeyttä. Kokkolan poika Jacob Wikar hottentottien veriveljenä 1700-luvulla. Säveltäjä R. Raalan salarakas. Ernst Lindberg buurisodan välskärinä.
- Sotilas rakastuu señoritaan. Fredrik Thomas Adlercreutz ja Valdemar Becker-Bei, kaksi 1800-luvun suomalaista "don juania" Latinalaisessa Amerikassa.
- Seikkailuja Etelän ristin alla. Abraham Wäst nai maoripäällikön tyttären, mutta oliko Otto Toivainen Fidzi-saarilla kuninkaana? Antarktiksen ensimmäisen saunan rakentajat.
Miten siivotaan sukuesitystä?
Yksinkertaisesti. Eihän sitä tarvitse kaikkea tietää. Vasemmalla esitetty Per Vilhelm Vargentin kuittasi tätinsä muistiinpanoissaan 1783 näin "Anna W: gift med Actuarien i Åbo Hof-Rätt, Johan Lidman. Om hon lemnat posteritet, är mig obekant."
Joopa joo. Ihan turha todeta, että Anna hengaili Pohjan sodan aikana Turun linnassa vangittuna olleen Petter Schäferin kanssa. Ja että Pietari omantunnon ja seksin puutteen paineissa tekaisi heidän välilleen avioliitonkin. Tapahtuihan tämä jo monta vuotta (alle kymmenen) ennen Perin syntymää.
Suhteen yksityiskohtia voi lukea Matti Piispan toimittamasta Pietarin päiväkirjasta Minä Pietar ja minä Anna. Minulla parhaillaan lukemistossa.
Verkkohakujen yhteydessä löytyi Anna Katarina Frosterus, oikein muotokuvan kanssa. Tämä oli naimisissa Per Vilhelmin velipuolen kanssa. Edellä mainittujen muistiinpanojen mukaan "Dotter af Prosten Frosterus i Kemi." Ylioppilasmatrikkeli vahvistaa, että isä oli Erik Frosterus. Mutta museosivun lainaamien Sukukirja tietojen ja Ylioppilasmatrikkelin välillä on ristiriita. Jos Anna Katarina oli syntynyt 1704, äiti ei ollut Kristina Burman. Jätetään tarkistettavaksi asiasta oikeasti kiinnostuneille, nätti kuva kyllä.
Joopa joo. Ihan turha todeta, että Anna hengaili Pohjan sodan aikana Turun linnassa vangittuna olleen Petter Schäferin kanssa. Ja että Pietari omantunnon ja seksin puutteen paineissa tekaisi heidän välilleen avioliitonkin. Tapahtuihan tämä jo monta vuotta (alle kymmenen) ennen Perin syntymää.
Suhteen yksityiskohtia voi lukea Matti Piispan toimittamasta Pietarin päiväkirjasta Minä Pietar ja minä Anna. Minulla parhaillaan lukemistossa.
Verkkohakujen yhteydessä löytyi Anna Katarina Frosterus, oikein muotokuvan kanssa. Tämä oli naimisissa Per Vilhelmin velipuolen kanssa. Edellä mainittujen muistiinpanojen mukaan "Dotter af Prosten Frosterus i Kemi." Ylioppilasmatrikkeli vahvistaa, että isä oli Erik Frosterus. Mutta museosivun lainaamien Sukukirja tietojen ja Ylioppilasmatrikkelin välillä on ristiriita. Jos Anna Katarina oli syntynyt 1704, äiti ei ollut Kristina Burman. Jätetään tarkistettavaksi asiasta oikeasti kiinnostuneille, nätti kuva kyllä.
(Marginaalinen yhteys omiin tutkimuksiin edellä esitetyllä on se, että Perin isän ensimmäinen vaimo oli Flachsenius-suvun edustaja.)
torstai 19. helmikuuta 2009
Onnistunut kirjaostos
Vuodenvaihteen Amerikan reissulla ostin Elizabeth Wayland Barberin kirjan Women’s work, the first 20,000 years. Tieteellisen oloinen kirja osoittautui erinomaisen mielenkiintoiseksi katsaukseksi tekstiilihistoriaan.
Esihistorian esityksissä on toki mainittu milloin on arveltu siirrytyn kankaisiin vaatteisiin, mutta vasta tämä kirja avasi silmät kehitykselle, joka siihen vaadittiin. Kasvi- ja eläinperäisten kuitujen löytäminen sekä käyttöönotto. Kehräys tai muu langanmuodostustekniikka. Langan kertaus sen vahvistamiseksi. Kangaspuiden kehittäminen.
Koska tekstiilit ovat maatuvaa aineista, kirjoittaja oli käyttänyt monipuolisesti lähdeaineistoa kootessaan historiaa. Nuolenpääkirjoituksella on kerrottu villan ja kankaiden kaupasta 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ja Milon Venus todennäköisesti kehräsi lankaa ennen käsiensä katkeamista.
Kankaiden ohella kirja esitteli vaatteiden kehitystä. Ikinä en ollut kuullut pronssiajan läpi-näkyy-ja-lämmintä-ei-pidä naru-minihameista. Niitä pidettiin jo kiviajalla, että siitä vaan uusiokäyttöön! Jos ilmasto vielä lämpenee, siis.
Kuva on Tukholman historiallisen museon näyttelystä, jossa hame esitettiin eksoottisen tanssijan asuna. Museossa oli esillä myös jäänteet villakankaasta, jota oli käytetty viittana jonkin aikaa ennen ajanlaskun alkua. Kudottu kukonaskel-mallilla, joka vaikuttaa aika edistykselliseltä. Mutta Itävallan suolakaivoksilta on löytynyt 800 eKr. ruudullista twilliä, joka ei käytännössä eroa nykyajan skottiruuduista.
Esihistorian esityksissä on toki mainittu milloin on arveltu siirrytyn kankaisiin vaatteisiin, mutta vasta tämä kirja avasi silmät kehitykselle, joka siihen vaadittiin. Kasvi- ja eläinperäisten kuitujen löytäminen sekä käyttöönotto. Kehräys tai muu langanmuodostustekniikka. Langan kertaus sen vahvistamiseksi. Kangaspuiden kehittäminen.
Koska tekstiilit ovat maatuvaa aineista, kirjoittaja oli käyttänyt monipuolisesti lähdeaineistoa kootessaan historiaa. Nuolenpääkirjoituksella on kerrottu villan ja kankaiden kaupasta 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Ja Milon Venus todennäköisesti kehräsi lankaa ennen käsiensä katkeamista.
Kankaiden ohella kirja esitteli vaatteiden kehitystä. Ikinä en ollut kuullut pronssiajan läpi-näkyy-ja-lämmintä-ei-pidä naru-minihameista. Niitä pidettiin jo kiviajalla, että siitä vaan uusiokäyttöön! Jos ilmasto vielä lämpenee, siis.
Kuva on Tukholman historiallisen museon näyttelystä, jossa hame esitettiin eksoottisen tanssijan asuna. Museossa oli esillä myös jäänteet villakankaasta, jota oli käytetty viittana jonkin aikaa ennen ajanlaskun alkua. Kudottu kukonaskel-mallilla, joka vaikuttaa aika edistykselliseltä. Mutta Itävallan suolakaivoksilta on löytynyt 800 eKr. ruudullista twilliä, joka ei käytännössä eroa nykyajan skottiruuduista.
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Tampereesta ja tehdastyöstä
(Kuvaus Tampereen kaupungista pohjoispuolelta, Maantie Tampereella)
Agricolan keskustelupalstan kautta löysin Hybris-lehdestä Linda Heinosen artikkelin Tehtaan lapset - Kysymys tamperelaisten tehdaslasten työnteosta 1830–1890-luvuilla, josta voisi olla iloa jollekin sukututkijalle.
Myöhäisempää työväen kultturia käsittelee Sanna Tannin gradu Kisällistä työväen herättäjäksi. Yrjö Mäkelinin Tampereen aika nuoruusvuosista suurlakkoon. ("Yrjö Mäkelin, tamperelaisen suutarin poika, syntyi vuonna 1875. Mäkelinien perhe asui muutaman vuoden Ruovedellä, minkä jälkeen perhe muutti takaisin Tampereelle. Yrjö Mäkelin opiskeli isänsä ammatin ja liittyi isänsä mukana 15-vuotiaana suutarien ammattiosastoon ja sitä kautta Tampereen työväenyhdistykseen. Tutkielmassani käsittelen Yrjö Mäkelinin toimintaa hänen Tampereen aikaansa nuoruudesta suurlakon jälkimaininkeihin.")
Ja ajassa vielä eteenpäin, Anna-Marjaana Kytölinnan gradu Aatteen voimalla. Punaorpojen ja -leskien avustaminen Tampereella 1918-1925 ja työväenjärjestöjen osallistuminen avustustyöhön. ("Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaista yhteiskunnallista keskustelua valtion päätökset punaorpojen ja -leskien auttamiseksi aiheuttivat ja miten näitä päätöksiä toteutettiin käytännössä Tampereen kaupungissa vuosina 1918–1925. Samalla tarkastellaan avustustyöhön osallistunutta kansalaisyhteiskuntaa erityisesti työväenjärjestöjen osalta.")
Agricolan keskustelupalstan kautta löysin Hybris-lehdestä Linda Heinosen artikkelin Tehtaan lapset - Kysymys tamperelaisten tehdaslasten työnteosta 1830–1890-luvuilla, josta voisi olla iloa jollekin sukututkijalle.
Myöhäisempää työväen kultturia käsittelee Sanna Tannin gradu Kisällistä työväen herättäjäksi. Yrjö Mäkelinin Tampereen aika nuoruusvuosista suurlakkoon. ("Yrjö Mäkelin, tamperelaisen suutarin poika, syntyi vuonna 1875. Mäkelinien perhe asui muutaman vuoden Ruovedellä, minkä jälkeen perhe muutti takaisin Tampereelle. Yrjö Mäkelin opiskeli isänsä ammatin ja liittyi isänsä mukana 15-vuotiaana suutarien ammattiosastoon ja sitä kautta Tampereen työväenyhdistykseen. Tutkielmassani käsittelen Yrjö Mäkelinin toimintaa hänen Tampereen aikaansa nuoruudesta suurlakon jälkimaininkeihin.")
Ja ajassa vielä eteenpäin, Anna-Marjaana Kytölinnan gradu Aatteen voimalla. Punaorpojen ja -leskien avustaminen Tampereella 1918-1925 ja työväenjärjestöjen osallistuminen avustustyöhön. ("Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaista yhteiskunnallista keskustelua valtion päätökset punaorpojen ja -leskien auttamiseksi aiheuttivat ja miten näitä päätöksiä toteutettiin käytännössä Tampereen kaupungissa vuosina 1918–1925. Samalla tarkastellaan avustustyöhön osallistunutta kansalaisyhteiskuntaa erityisesti työväenjärjestöjen osalta.")
Tarinoita Tampereen historiasta löytyy 1700-luvulta, 1870-luvulta ja 1880-luvulta.
Emil Nervanderin tarina kertoo tansseista Forssassa, mutta varmaan Tampereella pyörittiin samaan tapaan työläisten kesken?
Emil Nervanderin tarina kertoo tansseista Forssassa, mutta varmaan Tampereella pyörittiin samaan tapaan työläisten kesken?
Oli tanssiaiset Forssassa muutamana pyhäiltana heinäkuun loppupuolella monta vuotta sitten. Nuorisoa, poikia ja tyttöjä, jotka palvelivat isolla pumpulitehtaalla, oli lukuisasti tullut saapuville; kuusimiehinen saksalainen torvisoittokunta, joka oli näille seuduille osunut, oli sekin omiansa tänä iltana tilaisuuteen viekoittelemaan. Tavallisuudesta poiketen tanssittiin tällä kertaa suuren väenpaljouden takia ulkona, sillä tanssitupiin ei mahtunut. Vuorotellen pistettiin valssiksi ja polkaksi, soitto kajahteli niin voimakkaana ja tahdikkaasti, että tanssivien luku hetki hetkeltä kasvoi. Tottumattomimmatkin kavaljeerit hairahtuivat vasten tahtoaankin hyppimään, pyörähdellen toistensa kanssa aivan sekaisin, ja koko tanssikenttä jyskyi ilosta ja innosta. Kas niin! tämäpä oli aivan toistamenoa, kuin oli tavallista nähdä käsiharmonikkain vinkuessa.
Mutta vetopeli oli kuitenkin, jos kohta ainoastaan puoleksi tunniksi, saava kunniansa, sillä nuoriso tahtoi välttämättömästi tanssia tuota kotimaista »purppuria», kansantanssia, jota paitse tämmöistä tilaisuutta ei Hämeessä ole ajateltavissa.
Saksalaiset soittoniekat saivat täten nauttia vallan tarpeellisen lepohetken niiden olutpullojen ääressä, joita heille runsaasti oli hankittu. Pojat ja tytöt asettuivat parittain ahtaaseen piiriin, joka kuitenkin tahtoi tulla melkein liian avaraksi. Sillä tämän tanssin tunnusmerkkinä on, että parit taitavasti kulkevat risteillen toistensa sivuun, niin että tottumaton silmä ei huomaa muuta kuin sekavaa hyppyä, jossa tanssijat kovaa vauhtia rientävät edestakaisin eri suuntiin. Ei mikään tanssi sovellu hämäläiselle niin hyvin kuin tämä rasittava ja pitkäveteinen purppuri, hän kun on sitkeä, voimakas, kestävä ja vähän vaihteleviin huvituksiin tottunut.
Poloneesi, jolla tanssi aletaan, oli nopeasti suoritettu, ja parit olivat taasen joutuneet omille paikoilleen. Nyt ruvettiin toista vuoroa jäntevästi ja voimakkaasti polkemaan, ja tämä onkin tanssin päänumero.Tanssivien piiri supistui huomaamatta yhä pienemmäksi, ikäänkuin ei millään muotoa olisi tahdottu jäädä tuota hyvin tunnettua purppuritungosta tuntematta.
tiistai 17. helmikuuta 2009
Isonvihan pakolaisista / Gravander
Erinomaisen käyttökelpoinen Johanna Aminoff-Winbergin kokoama isonvihan ajan pakolaislista on SSS:n sivuilla, toistaiseksi vanhan näköisillä eli osoite voi muuttua. Ilokseni, ennen kuin ehdin kirjastosta etsiä, löysin saman tekijän väitöskirjan vapaasti ladattavana tiedostona. Täytyy lukea, vaikka ei yhtään tuttua hakemiston perusteella olekaan käsitelty.
Kaikkia pakolaisia ei toki edellä mainitusta löydy. Aikanaan olin käynyt läpi Tukholman henkiverohakemistoja ja huomannut Johan Petter Flachseenin siellä. Äskeisellä Tukholman reissulla tarkistin alkuperäisen verokirjauksen vuodelta 1721. Mies löytyi Ladugårdslandista, hämäävästi asumassa Gravander-nimisten immeisten kanssa. Tuo nimi kun ollut tutuksi Gottlebenien yhteydessä ja se haara on sukupuussani varsin etäällä Flachseniuksista.
Edelleenkään en käynyt Gravanderien varsinaisia perukirjoja läpi (hakemisto kun on niin paljon helppokäyttöisempi), joten Genokseen väsätty tiedonanto on edelleen vaiheessa. Ja jäänee siihen. Gottleben-sukututkimukselle oleellinen seuraavassa, jos siitä olisi jollekin vaikka jotain iloa?
Gabriel Gottlebenin ja Katariina Gravanderin avioliitto solmittiin Tukholmassa vuonna 1722 [Muistoruno. Kansalliskirjasto]. Tukholman perukirjojen hakemistosta löytyy Anders Gravanderin (k. 6.8.1731) perukirjan tiedot; hänen perillisiinsä kuului Katariina Gravander, tytär ensimmäisestä avioliitosta. Katariinan aviomiehenä mainitaan Gabriel Gottleben eli on kyse oikeasta naisesta. Tässä perukirjassa mainittu Andersin leski Elisabet Gran on ilmeisesti ”Elisabet Gravander”, joka esiintyy Gabriel Gottlebenin taloudessa Porissa ennen kuolemaansa samaisessa kaupungissa 12.10.1750.
Andersin aikaisempi avioliitto oli päättynyt Catharina Waxmuthin kuoltua 29.5.1727. Tämän perukirjoituksessa Andersin tyttären Katarinan mainitaan olleen aikaisemmasta avioliitosta ja jälleen mainitaan avioliitto Gabriel Gottlebenin kanssa.
Ilmeisesti ensimmäisen avioliittonsa Anders oli solminut vuonna 1698 Catharina Jonasdotter Kiöpingin kanssa [Muistoruno. Upsalan yliopiston kirjasto]. Tämä kuoli marraskuussa 1706. Perukirjoituksessa vuonna 1713 Katarina-tyttären mainitaan olevan 12-vuotias eli syntynyt noin vuonna 1701. Tämä syntymäaika sopii Porin rippikirjan tietoon, että Katariina oli vuonna 1749 49-vuotias. Syntymävuosi 1700 tai 1701 on avioliiton ajankohtaan nähden realistisempi kuin Bergholmin Sukukirjan tarjoama helmikuu 1709.
Catharina Kiöpingin isä on kauppias Jonas Andersson Kiöping (k. 1697). Tämän vaimon Anna Mårtensdotterin (k. 24.8.1706) perunkirjoituksessa Catharina on mainittu tyttärenä.
Anders Gravander oli Tukholman Hedvig Eleonoran seurakunnan ensimmäisen kirkkoherran Jonas Gravanderin (s. 4.2.1636 k. 15.8.1697) ja hänen vaimonsa Magdalena Wansonian (s. 19.6.1646 k. 1680) poika. Anders oli kastettu isänsä seurakunnassa 2.4.1677 ja haudattu 8.8.1731 samassa seurakunnassa. Hän teki oman uransa amiraliteetin palveluksessa.
Kaikkia pakolaisia ei toki edellä mainitusta löydy. Aikanaan olin käynyt läpi Tukholman henkiverohakemistoja ja huomannut Johan Petter Flachseenin siellä. Äskeisellä Tukholman reissulla tarkistin alkuperäisen verokirjauksen vuodelta 1721. Mies löytyi Ladugårdslandista, hämäävästi asumassa Gravander-nimisten immeisten kanssa. Tuo nimi kun ollut tutuksi Gottlebenien yhteydessä ja se haara on sukupuussani varsin etäällä Flachseniuksista.
Edelleenkään en käynyt Gravanderien varsinaisia perukirjoja läpi (hakemisto kun on niin paljon helppokäyttöisempi), joten Genokseen väsätty tiedonanto on edelleen vaiheessa. Ja jäänee siihen. Gottleben-sukututkimukselle oleellinen seuraavassa, jos siitä olisi jollekin vaikka jotain iloa?
Gabriel Gottlebenin ja Katariina Gravanderin avioliitto solmittiin Tukholmassa vuonna 1722 [Muistoruno. Kansalliskirjasto]. Tukholman perukirjojen hakemistosta löytyy Anders Gravanderin (k. 6.8.1731) perukirjan tiedot; hänen perillisiinsä kuului Katariina Gravander, tytär ensimmäisestä avioliitosta. Katariinan aviomiehenä mainitaan Gabriel Gottleben eli on kyse oikeasta naisesta. Tässä perukirjassa mainittu Andersin leski Elisabet Gran on ilmeisesti ”Elisabet Gravander”, joka esiintyy Gabriel Gottlebenin taloudessa Porissa ennen kuolemaansa samaisessa kaupungissa 12.10.1750.
Andersin aikaisempi avioliitto oli päättynyt Catharina Waxmuthin kuoltua 29.5.1727. Tämän perukirjoituksessa Andersin tyttären Katarinan mainitaan olleen aikaisemmasta avioliitosta ja jälleen mainitaan avioliitto Gabriel Gottlebenin kanssa.
Ilmeisesti ensimmäisen avioliittonsa Anders oli solminut vuonna 1698 Catharina Jonasdotter Kiöpingin kanssa [Muistoruno. Upsalan yliopiston kirjasto]. Tämä kuoli marraskuussa 1706. Perukirjoituksessa vuonna 1713 Katarina-tyttären mainitaan olevan 12-vuotias eli syntynyt noin vuonna 1701. Tämä syntymäaika sopii Porin rippikirjan tietoon, että Katariina oli vuonna 1749 49-vuotias. Syntymävuosi 1700 tai 1701 on avioliiton ajankohtaan nähden realistisempi kuin Bergholmin Sukukirjan tarjoama helmikuu 1709.
Catharina Kiöpingin isä on kauppias Jonas Andersson Kiöping (k. 1697). Tämän vaimon Anna Mårtensdotterin (k. 24.8.1706) perunkirjoituksessa Catharina on mainittu tyttärenä.
Anders Gravander oli Tukholman Hedvig Eleonoran seurakunnan ensimmäisen kirkkoherran Jonas Gravanderin (s. 4.2.1636 k. 15.8.1697) ja hänen vaimonsa Magdalena Wansonian (s. 19.6.1646 k. 1680) poika. Anders oli kastettu isänsä seurakunnassa 2.4.1677 ja haudattu 8.8.1731 samassa seurakunnassa. Hän teki oman uransa amiraliteetin palveluksessa.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Elämän kohokohtia
Sain kutsun lauantaina käydä Ritarihuoneella pidetyssä näyttelyssä ”Elämän kohokohtia” oikein opastuksen kanssa. Koko näyttely olisi mennyt muuten ohi (päättyi sunnuntaina) joten mielelläni lähdin mukaan. Ja pääsin ensimmäistä kertaa Ritarihuonellekin.
Esillä oli yksityiskodeista ja kokoelmista vanhoja esineitä järjestettynä elämänkaaren pääjuhlien ympärille. Näyttelyssä ei valitettavasti saanut ottaa kuvia. Kauniista 1700-luvun vaatteesta olisin ottanut. Muita kohokohtien kohokohtia olivat hopea- ja kultahäiden koristukset sekä Alma Pihlin jäätähtirintaneula.
Talonpoikaishäiden yhteydessä poukkasi mieleeni viikolla selaten ”lukemani” Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviältä 1853-1865. Siinä kuvataan Mikkolassa pidettyjä häitä. Yläkerran vierastupa oli ”kattoa myöten puettu ”krykyillä”, notkeilla, toista kyynärää pitkillä tangoilla, joiden ympäri oli kierretty loistavanvärisiä paperiliuskoja, jotka liehuivat tangon ympärillä, niin että oli, kuin olisi koko huone ollut aaltoilevassa liikunnossa.”
Yhtä elävästi Hagman kertoo kaikenlaisista elämän kohokohdista (hah!) ja kirjaan kannattaa Kälviän tai lähiseutujen tutkijoiden ehdottomasti tarttua. Myös Lucinan veli Tyko Hagman on kirjoittanut muistelmat Elämäni lapsuus samoista vuosista, joista osan vietti Kokkolan koulussa.
Esillä oli yksityiskodeista ja kokoelmista vanhoja esineitä järjestettynä elämänkaaren pääjuhlien ympärille. Näyttelyssä ei valitettavasti saanut ottaa kuvia. Kauniista 1700-luvun vaatteesta olisin ottanut. Muita kohokohtien kohokohtia olivat hopea- ja kultahäiden koristukset sekä Alma Pihlin jäätähtirintaneula.
Talonpoikaishäiden yhteydessä poukkasi mieleeni viikolla selaten ”lukemani” Lucina Hagman kertoo lapsuudestaan Kälviältä 1853-1865. Siinä kuvataan Mikkolassa pidettyjä häitä. Yläkerran vierastupa oli ”kattoa myöten puettu ”krykyillä”, notkeilla, toista kyynärää pitkillä tangoilla, joiden ympäri oli kierretty loistavanvärisiä paperiliuskoja, jotka liehuivat tangon ympärillä, niin että oli, kuin olisi koko huone ollut aaltoilevassa liikunnossa.”
Yhtä elävästi Hagman kertoo kaikenlaisista elämän kohokohdista (hah!) ja kirjaan kannattaa Kälviän tai lähiseutujen tutkijoiden ehdottomasti tarttua. Myös Lucinan veli Tyko Hagman on kirjoittanut muistelmat Elämäni lapsuus samoista vuosista, joista osan vietti Kokkolan koulussa.
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Kyllä ammattilaiset osaavat
Helmikuun Kuukausiliitteessä Ilkka Malmberg summasi Suomen 1960-lukua:
Pieni Suomikin oli noussut jaloilleen, metsissä rämpi talvisin lähes 100 000 metsurin armeija. Sirkkeli kiljui ja lautatapulit tuoksuivat. Tehtiin kumisaappaita. Marimekkoa, huonekaluja, polkupyöriä, laivoja ja paperikoneita. Annettiin sellun haista. Paperirullat pyörivät, pyörivät, pyörivät.Oi, jos osaisin kuvata Porin 1630-luvulla yhtä tiiviisti ja elävästi...
Muistikuva kuusikymmenluvun alusta on vielä mustavalkoinen. Suomi söi perunaa ja kastiketta ja herkutteli päälle kiisselillä. Maalla kiidätettiin laskiämpäriä ja juostiin ulkohuussissa. Vessapaperi oli arkkeina, ja sitä oli hangattava nyrkeissä pehmeäksi ennen käyttöä. Rajaseudun vetoisissa hökkeleissä vesi jäätyi yöllä sankoon.
Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (11)
Luulo on valheen kranni. Kauhava
Mietit mitä tiedät oikeasti ja mitä olet vain ajtellut. Tarkista mitä voit. Älä esitä varmana totena sellaista, jota et ole tarkistanut.
Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948