keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Tampereesta ja tehdastyöstä


(Kuvaus Tampereen kaupungista pohjoispuolelta, Maantie Tampereella)

Agricolan keskustelupalstan kautta löysin Hybris-lehdestä Linda Heinosen artikkelin Tehtaan lapset - Kysymys tamperelaisten tehdaslasten työnteosta 1830–1890-luvuilla, josta voisi olla iloa jollekin sukututkijalle.

Myöhäisempää työväen kultturia käsittelee Sanna Tannin gradu Kisällistä työväen herättäjäksi. Yrjö Mäkelinin Tampereen aika nuoruusvuosista suurlakkoon. ("Yrjö Mäkelin, tamperelaisen suutarin poika, syntyi vuonna 1875. Mäkelinien perhe asui muutaman vuoden Ruovedellä, minkä jälkeen perhe muutti takaisin Tampereelle. Yrjö Mäkelin opiskeli isänsä ammatin ja liittyi isänsä mukana 15-vuotiaana suutarien ammattiosastoon ja sitä kautta Tampereen työväenyhdistykseen. Tutkielmassani käsittelen Yrjö Mäkelinin toimintaa hänen Tampereen aikaansa nuoruudesta suurlakon jälkimaininkeihin.")

Ja ajassa vielä eteenpäin, Anna-Marjaana Kytölinnan gradu Aatteen voimalla. Punaorpojen ja -leskien avustaminen Tampereella 1918-1925 ja työväenjärjestöjen osallistuminen avustustyöhön. ("Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, millaista yhteiskunnallista keskustelua valtion päätökset punaorpojen ja -leskien auttamiseksi aiheuttivat ja miten näitä päätöksiä toteutettiin käytännössä Tampereen kaupungissa vuosina 1918–1925. Samalla tarkastellaan avustustyöhön osallistunutta kansalaisyhteiskuntaa erityisesti työväenjärjestöjen osalta.")
Tarinoita Tampereen historiasta löytyy 1700-luvulta, 1870-luvulta ja 1880-luvulta.

Emil Nervanderin tarina kertoo tansseista Forssassa, mutta varmaan Tampereella pyörittiin samaan tapaan työläisten kesken?
Oli tanssiaiset Forssassa muutamana pyhäiltana heinäkuun loppupuolella monta vuotta sitten. Nuorisoa, poikia ja tyttöjä, jotka palvelivat isolla pumpulitehtaalla, oli lukuisasti tullut saapuville; kuusimiehinen saksalainen torvisoittokunta, joka oli näille seuduille osunut, oli sekin omiansa tänä iltana tilaisuuteen viekoittelemaan. Tavallisuudesta poiketen tanssittiin tällä kertaa suuren väenpaljouden takia ulkona, sillä tanssitupiin ei mahtunut. Vuorotellen pistettiin valssiksi ja polkaksi, soitto kajahteli niin voimakkaana ja tahdikkaasti, että tanssivien luku hetki hetkeltä kasvoi. Tottumattomimmatkin kavaljeerit hairahtuivat vasten tahtoaankin hyppimään, pyörähdellen toistensa kanssa aivan sekaisin, ja koko tanssikenttä jyskyi ilosta ja innosta. Kas niin! tämäpä oli aivan toistamenoa, kuin oli tavallista nähdä käsiharmonikkain vinkuessa.

Mutta vetopeli oli kuitenkin, jos kohta ainoastaan puoleksi tunniksi, saava kunniansa, sillä nuoriso tahtoi välttämättömästi tanssia tuota kotimaista »purppuria», kansantanssia, jota paitse tämmöistä tilaisuutta ei Hämeessä ole ajateltavissa.

Saksalaiset soittoniekat saivat täten nauttia vallan tarpeellisen lepohetken niiden olutpullojen ääressä, joita heille runsaasti oli hankittu. Pojat ja tytöt asettuivat parittain ahtaaseen piiriin, joka kuitenkin tahtoi tulla melkein liian avaraksi. Sillä tämän tanssin tunnusmerkkinä on, että parit taitavasti kulkevat risteillen toistensa sivuun, niin että tottumaton silmä ei huomaa muuta kuin sekavaa hyppyä, jossa tanssijat kovaa vauhtia rientävät edestakaisin eri suuntiin. Ei mikään tanssi sovellu hämäläiselle niin hyvin kuin tämä rasittava ja pitkäveteinen purppuri, hän kun on sitkeä, voimakas, kestävä ja vähän vaihteleviin huvituksiin tottunut.

Poloneesi, jolla tanssi aletaan, oli nopeasti suoritettu, ja parit olivat taasen joutuneet omille paikoilleen. Nyt ruvettiin toista vuoroa jäntevästi ja voimakkaasti polkemaan, ja tämä onkin tanssin päänumero.Tanssivien piiri supistui huomaamatta yhä pienemmäksi, ikäänkuin ei millään muotoa olisi tahdottu jäädä tuota hyvin tunnettua purppuritungosta tuntematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti